PÄIVÄOHJELMA
1. - 2. päivä | Helsinki-Auckland
3. päivä | Auckland
Saavumme Uuden-Seelannin pohjoissaarelle Aucklandiin. Majoitumme viihtyisään hotelliimme ja rentoudumme pitkien lentojen jälkeen. Illalla nautimme tervetulodrinkit ja pidämme pienen matkainfon.
4. päivä | Auckland
amiaisen jälkeen lähdemme opastetulle kaupunkikierrokselle, jonka aikana pääsemme tutustumaan muun muassa Aucklandin museoon. Iltapäivä vapaata aikaa Auclandissa.
5. päivä | Waitomo, Rotorua
Aamupalan jälkeen lähdemme kohti maorikulttuurin kehtoa, Rotoruaa. Matkalla pysähdymme Waitamon kiiltomatoluoliin. Rotoruaan saavumme iltapäivällä ja hotelliin kirjautumisen jälkeen pääsemme nauttimaan perinteisestä maorilaisesta illallisesta musiikkiesityksineen, läheisessä Tamaki-kylässä
6. päivä | Rotorua
Vapaata aikaa Rotoruassa. Halukkaille järjestämme lisämaksullisia
retkiä esimerkiksi Rainbow Springs luonnonpuistoon tai Te Puia Thermal suojelualueelle
katsomaan geysireitä.
7. päivä | Tongariro National Park
Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Tongariron kansallispuistoa, joka
on maailman neljänneksi vanhin kansallispuisto. Alueella on kolme aktiivista
tulivuorta; Ngauruhoe, Ruapehu ja Tongariro. Tulivuorilla on pyhä merkitys
maoreille ja Tongariron kansallispuisto on saanut myös Unescon maailmanperintökohteen
arvon. Maailmanperintökohteeksi puisto on listattu sekä kulttuurisen
että luontoarvonsa takia.
8. päivä | Tongariro National Park
Sään salliessa lähdemme yhdelle Uuden-Seelannin kauneimmista vaelluksista Tongariro Crossingille.
9. päivä | Wellington
Jatkamme matkaamme Uuden-Seelannin pääkaupunkiin Wellingtoniin. Wellington
sijaitsee Pohjoissaaren lounaiskärjessä, Etelä- ja Pohjoissaaren
erottavan Cookinsalmen rannalla. Kaupunki on maan kolmanneksi suurin asukasluvultaan
ja se tunnetaan Uuden-Seelannin kulttuuri- ja viihde-elämän keskuksena.
10. päivä | Queenstown
Aamiaisen jälkeen siirrymme Wellingtonin lentokentälle, josta lentomme
Eteläsaaren Queenstowniin lähtee. Iltapäivällä pääsemme
opastetulle kaupunkikierrokselle Queenstowniin sekä tutustumme viehättävään
Arrowtownin kylään. Teemme myös mielenkiintoisen viinikierroksen
maistajaisineen Gibbston Valley viinitilalla.
11. päivä | Queenstown
Vapaata aikaa Queenstownissa. Halukkaille lisämaksullisia retkiä esimerkiksi jokisafari, safari Skippers kanjonille tai vaikkapa gondola-ajelu kauniille Bob’s huipulle.
12. päivä | Milford Sound -vuono
Aamupalan jälkeen siirtyminen Mildford Soundiin, josta risteilymme kauniilla Milford Sound-vuonolla alkaa. Maisemat ovat henkeäsalpaavia, kymmeniä vesiputouksia ja upeita vuorimaisemia. Hyvällä onnella saatamme nähdä hylkeitä tai delfiinejä. Halukkaat voivat pulahtaa uimaan tai tutustua vuonoon kajakeilla meloen. Päivämme kruunaa yhteinen illallinen risteilyllä. Yön vietämme pienissä, mutta viihtyisissä hyteissämme
13. päivä | Wanaka
Nautimme aamupalan vielä risteilijällämme, jonka jälkeen
siirrymme takaisin satamaan ja matkamme kohti Wanakaa alkaa. Wanaka on tunnettu
kauniista järvimaisemastaan sekä vuoristaan. Ilta vapaata aikaa kaupunkiin
tutustumiseen.
14. päivä | Wanaka, Franz Josef jäätikkö
Lähdemme kohti Franz Josef -jäätikköä. Vapaata aikaa
upeista maisemista nauttimiseen. Lisämaksusta voit osallistua
ikimuistoiselle jäätikkökävelylle. Franz Josef -jäätikkö on
ainutlaatuinen, sillä missään muualla maailmassa ei tällä leveysasteella
ole jäätikköä niin lähellä merta kuin täällä.
Lisäksi jäätikön vieressä kasvaa sademetsä. Illalla
vapaata aikaa.
15. päivä | Christchurch
Aamulla matkamme jatkuu Greymouthiin, josta nousemme kuuluisaan The Tranz Alpine -junaan. Junalla matkustamme saaren halki itärannikolle Christchurchiin. Matkaamme läpi Eteläisten Alppien upeiden vuoristomaisemien, pujahdamme läpi tunneleiden ja ylitämme melko syviäkin rotkoja. Noin 2 tunnin junamatkan jälkeen saavumme Christchurchiin.
16. päivä | Christchurch
Aamupäivällä opastettu kaupunkikierros, jonka aikana pääsemme tutustumaan goottilaistyyliseen Canterburyn katedraaliin, kasvitieteelliseen puutarhaan sekä Avon -jokeen.
Iltapäivä vapaata aikaa. Illalla kertaamme lyhdessä Uuden-Seelannin matkamme kohokohtia.
17. päivä | Hong Kong
Ramada Hotel Kowloon 3* | A
Aamiaisen jälkeen siirrymme lentokentälle, josta lentomme Aucklandin kautta Kiinan Hong Kongiin lähtee. Hong Kongiin majoitumme yhdeksi yöksi.
18. päivä | Hong Kong - Helsinki
Aamiaisen jälkeen siirtyminen lentokentälle ja lento kohti Suomea.