vuorivaelluksia
Keski-Amerikan ja Karibian kohteet
Etelä-Amerikan kohteet
Afrikan kohteet
Aasian kohteet
Oseanian kohteet

KOHDETIETOA KUUBASTA

HAVANNA
Yli 2 miljoonan asukkaan Havanna on monien mielestä maailman kaunein ränsistynyt kaupunki. Turistille Havanna on kaksiytiminen - Vanhakaupunki (La Habana Vieja) ja Vedadon kaupunginosa sijaitsevat noin 2,5 kilometriä toisistaan. Vanhan kaupungin kauniit kolonialistiset kadut tulevat sinulle tutuiksi päiväkävelyilläsi. Vanhassa kaupungissa on myös paljon ruokaravintoloita ja baareja, joissa on elävää musiikkia salsaorkestereineen. Paikat sulkevat pääsääntöisesti ovensa jo ennen puoltayötä. Vedadossa voi jatkaa salsan parissa aamun tunneille. Vanhakaupunki sijoittuu Paseo José Martín eli Pradon ja Havannan lahden väliin. Se on noin kuuden neliökilometrin kokoinen, juuri sopiva mielenkiintoiselle päiväkävelyille ja valokuvausretkille. Kuuba on ehdottomasti "se paikka" monille innokkaille valokuvaajille, sillä hienojen rakennusten, vanhojen isojen amerikanrautojen ja polkupyörätaksien lisäksi kuubalaiset itse rakastavat olla kuvattavina.

Hotel Deauville 2*,
aamiainen
Hotelli Deauville sijaitsee rantakatu Maleconilla viisi korttelia Prado-bulevardilta, josta alkaa vanhakaupunki. Vanhakaupunkiin on siis vain kävelymatka. Hotellissa on 144 siistiä huonetta, kaksi ravintolaa, aulabaari, yökerho, matkatoimisto, autovuokraamo, kauppa ja uima-allas, josta löytyy myös baari. Huoneet ovat siistejä, mutta vaatimattomia.

Hotel Plaza 3*, aamiainen
Hotelli sijaitsee upealla paikalla keskuspuiston kupeessa, vuonna 1909 rakennetussa koloniaalisessa rakennuksessa. Hotellissa on 188 huonetta. Hotellissa on. ravintoloita, aulabaari, terassibaari ylimmässä kerroksessa, huonepalvelu, matkatoimisto- ja autonvuokrauspalvelut. Huoneissa on televisio, radio, minibaari/jääkaappi ja ilmastointi.

Hotel Nacional 4*, aamiainen
Nacional on Havannan hotellien elegantti huippuklassikko, jossa on 464 huonetta. Se sijaitsee kukkulalla Vedadon kaupunginosan ytimessä, Malecon -rantabulevardin ja La Rampan kulmauksessa. Hotellissa on hienot ja laajat piha-alueet viihtyisine terasseineen. Siellä on kaksi uima-allasta, joista toisen äärellä voit vaikkapa nauttia illallista elävän musiikin tahdissa. Hotellin maankuulu Cabarét Parisién tarjoaa yli sadan tanssijan voimin joka ilta unohtumattomia elämyksiä

Hotel Saratoga 5*, aamiainen
Hotel Saratoga on upea 5-tähden hotelli loistavalla sijainnilla vanhankaupungin ytimessä Capitolion vieressä. Tässä elegantissa ja neoklassisessa hotellissa on yhteensä 96 huonetta joissa on kaikki mukavuudet sekä lisänä esim. DVD-soitin. Kattoterassilla uima-allas, auringonottotuolit sekä baari. Hotellissa lisäksi huonepalvelu, ravintola, baari ja hierontapalvelut. Erittäin hyvä aamiainen!


VARADERO
Kuuban kuuluisin ranta-alue Varadero on rakennettu Hicacosin niemimaalle, joka on 20 kilometriä pitkä ja vain 500 metriä leveä. Havannasta Varaderoon kertyy matkaa 141 kilometriä. Niemimaalla on tusinoittain hotelleja ja kattavat palvelut lomailijoille. Varaderon erittäin upeat valkoiset hiekkarannat ja turkoosi meri tarjoavat erinomaiset puitteet täydelliselle rantalomalle.

Sol Melia Sirenas Coral 3*,
all inclusive
Tässä isossa lomakeskuksessa on laaja valikoima ruokapaikkoja ja ohjattuja aktiviteetteja sekä muun muassa 3 uima-allasta, kuntokeskus, vesiurheilumahdollisuus, kauneussalonki, kolme buffet-ravintolaa, viisi á la carte -ravintolaa, yhdeksän baaria ja yökerho. Alle 12-vuotiaille on ohjattua ohjelmaa päivittäin Kids- klubilla. Hotellissa on 660 huonetta, joissa kaikissa kylpyhuone, ilmastointi, kaapelitelevisio, tallelokero ja parveke.

Hotel Sol Melia Las Americas 4*, all inclusive
Yksi Varaderon korkeatasoisimmista hotelleista, joka tarjoaa hyvät puitteet golfin pelaamiseen ja rantapäivien viettoon. Hotellialue rajoittuu kauniiseen hiekkarantaan ja Kuuban ainoaan 18-reikäiseen golfkenttään. Hotellilla voi harrastaa golfin lisäksi monia eri vesiurheilulajeja ja rentoutua laajalla uima-allasalueella tai omalla hiekkarannalla. Hotellissa on mm. kampaaja, kauppoja, ravintoloita, aulubaari,allasbaari ja 5 uima-allasta. Huoneet: Huoneita on yhteensä 320, joissa kaikissa on ilmastointi, satelliittitelevisio, puhelin ja minibaari.

Paradisus Varadero 5*, all inclusive
Varaderon korkeatasoisin hotelli sijaisee Varaderon kauneimmalla rannalla, 13 kilometrin päässä keskustasta. Hotellissa on useita ravintoloita, baareja ja yökerho. Hotellissa on suuri uima-allas, lasten allas ja erillinen allas pelejä varten. Hotellissa on myös sauna ja kuntosali sekä runsaasti muita aktiviteetteja kuten ratsastusta, tanssitunteja, rantalentopalloa, purjehdusta, sukellusta, snorklausta, vesihiihtoa ja paljon erilaista iltaohjelmaa. Kaikki edellä mainitut sekä ruokailut ja juomat sisältyvät hotellin ultra all inclusive -palveluun. Hotellissa on 421 huonetta, joissa kaikissa on ilmastointi, terassi tai parveke, televisio, puhelin, minibaari, tallelokero, huistenkuivain, sekä kahvin- ja vedenkeitin.


TRINIDAD
Trinidad sijaitsee Kuuban etelärannikolla 345 km itään Havannasta. Asukkaita kaupungissa on 50 000. Tämä Kuuban parhaiten säilynyt kolonialistinen kaupunki. Sen vanhakaupunki on ollut vuodesta 1988 lähtien UNESCO:n maailman perintökohde. Upeat mukulakivikadut, hyvin säilyneet värikkäät espanjanvallan aikaiset rakennukset, salsan rytmit ja vahvat santería-uskonnon perinteet tekevät Trinidadista ainutlaatuisen kaupungin. Trinidadissa vallitsee leppoisa pikkukaupungin tunnelma, johon saat tuntuman parhaiten kävellen pitkin sen ihastuttavia mukulakivikatuja. Trinidadilaiset kulkevat vieläkin paljon hevosilla ja se tuo aivan oman tunnelmansa tähän värikkääseen kaupunkiin. Matkaajan kannalta kiinnostavat asiat löytyvät kaikista vanhimmasta osasta Plaza Mayorin ympäristöstä. Paikallisten elämää näkee Parque Cespedeksen lähettyvillä. Keskeisimmät nähtävyydet löytyvät varsin pieneltä alalta.

Hotel Ancón 3*,
all inclusive
Keskitasoinen Hotel Ancón sijaitsee Trinidadin edustalla olevalla Ancónin niemimaalla 13 kilometriä Trinidadin keskustasta, niemimaan parhaimmalla hiekkarannalla. Trinidadin vanhakaupunki naapurissa tarjoaa hienot puitteet kulttuurihetkille. Hotellissa on iso uima-allas ja rannassa hyvät vesiurheilupalvelut pienkatamaraaneineen, kajakeineen ja snorklausvälineineen. Lisämaksusta hotelli järjestää myös pyöräily-, ratsastus-, sukellus-, syvänmerenkalastus- ja purjehdusretkiä. Hotellilla on tarjolla erilaista ohjelmaa, muun muassa tanssiesityksiä. Päivittäisten kolmen aterian lisäksi alkoholi- ja muut juomat sisältyvät majoituksen hintaan. Hotellissa on matkatoimisto, autovuokraamo, hyvä ravintola ja snack bar uima-altaalla. Hotellissa on 279 siistiä mutta suhteellisen vaatimatonta huonetta, joissa on kuitenkin normaali huonevarustus ja ilmastointi.

Hotel Brisas Trinidad del Mar 4*, all inclusive
Hotelli Brisas Trinidad del Mar sijaitsee noin 10 kilometrin päässä vanhasta kaupungista hienolla Ancónin niemen hiekkarannalla. Hotellilla on erittäin monipuoliset ja tasokkaat palvelut, iso uima-allasalue porealtaineen, snack-baari, buffet- ja á la carte -ravintolat, kuntosali, hierontapalvelut, sauna, tenniskenttä, pelihuone, kauppa, pesula, rahanvaihtopiste, polkupyörä- ja autovuokraamo sekä apteekki- ja lääkäripalvelut. Hintaan sisältyy aterioiden ja juomien lisäksi paljon ohjattuja aktiviteetteja mm. iltaesityksiä, salsa-, kieli- ja demosukelluskursseja sekä paljon vesiurheilumahdollisuuksia mm. purjelautailua, polkuveneitä, kajakkeja, snorklausta ja pienkatamaraaneja. Hotellissa on 241 tilavaa huonetta, joissa on parveke, ilmastointi, televisio, minibaari/jääkaappi ja hiustenkuivaaja.

Iberostar Grand Trinidad 5*, aamiainen
Iberostar Grand Trinidad on kaunis koloniaalinen kaupunkihotelli, joka sijaitsee vanhassa kaupungissa. Hotelli on entisöity kunnioittaen paikallista arkkitehtuuria mutta silti moderniin tyyliin. Tässä pienessä ja elegantissa hotellissa on 40 huonetta, joissa on ilmastointi, puhelin satellittitelevisio, ja lisämaksusta tallelokero. Hotellissa on tasokas ravintola, baari, pelihuone, huonepalvelu, rahanvaihto-piste sekä matkamuistokauppa. Hotellin ravintolassa tarjotaan kuubalaisen- ja kansainvälisen keittiön herkkuja live-musiikin tahdittamana.


SANTIAGO DE CUBA
Santiago de Cuba sijaitsee saaren itäpäässä Karibianmeren rannalla ja Kuuban korkeimman vuoriston, Sierra Maestran, eteläpuolella, 865 kilometrin päässä Havannasta. Santiago oli Kuuban pääkaupunki ennen Havannaa. Nykyään Santiagossa on 470 000 asukasta. Sierra Maestran vuoristo ja Santiagossa sijaitsevat Moncadan parakit ovat keskeisiä paikkoja vallankumouksen historiassa. Santiago on perinteisen
Son-musiikin keskus. Santiagolaiset ovat iholtaan tummempia ja afrikkalainen perinne on vahvempaa kuin muualla maassa. Santiagon ympäristön, El Orienten, ilmasto on Kuuban lämpimintä ja kosteinta.

Hotel Casa Granda 4*, aamiainen
Hotellin sijainti ei voisi olla parempi, se sijaitsee Parque Céspedesin laidalla aivan ydinkeskustassa. Vuonna 1914 avattu rakennus on elegantti ja hotellissa ovat yöpyneet monet kuuluisat filmitähdet, muusikot ja urheilutähdet. Hotellin palveluihin kuuluu ravintola, snack-baari, autovuokraamo, posti, lastenhoito- ja pesulapalvelut sekä matkatoimisto. Hotellissa on 58 hyvin varusteltua huonetta joissa on ilmastointi, puhelin ja satelliittitelevisio.

Hotel Melia Santiago 5*, aamiainen
Hotelli sijaitsee yhdellä Santiago de Cuban eleganteimmista alueista. Hotellilta on matkaa keskustaan noin 3 km, lentokentälle 7 km ja ostoskeskukseen 1,5 km. Hotellissa on kampaamo, kauppa, kokoushuone ja liikekeskus. Hotellissa on kolme puutarhan ympäröimää uima-allasta, kuntosali, sauna ja hierontapalvelut. Hotellissa on 302 huonetta, joissa kaikissa on näkymä puutarhaan, puhelin, satelliittitelevisio, radio, minibaari, 24h-huonepalvelu sekä tallelokero.


MARIA LA GORDA
Kuuban länsikärjessä, noin sata kilometriä Pinar del Riosta, sijaitseva Maria La Gorda on Kuuban paras sukelluskohde. Havannasta matkaa kertyy noin 250 km, autolla se taittuu noin neljässä tunnissa. Kohde on rauhallinen ja hotelleja alueella on vain muutama. Hotellissa on ravintola, baari sekä mikä tärkeintä - sukelluskeskus. Kaunis pieni ranta on sopiva rentoutumiseen unohtumattomien sukellusten välissä.

Villa Maria La Gorda 3*,
all inclusive
Hotelli sijaitsee valkohiekkaisen rannan äärellä. Kuuban parhaat sukelluskohteet sijaitsevat vain muutamien minuuttien venematkan päässä. Sukeltajille suunnatussa hotellissa on 55 huonetta joissa on televisio ja minibaari. Hotellissa on ravintola, joka on erikoistunut kalaruokiin, baari sekä sukelluskeskus. Lisämaksusta mahdollisuus täysihoitoon.

KOHDETIETOA JAMAIKASTA

NEGRIL
Negril on tunnettu valkoisista puuterihiekkarannoista ja kristallinkirkkaasta lämpimästä merivedestä. Negrilin kymmenen kilometrin mittainen ranta on yksi Jamaikan parhaista. Hiekkarannan ja pienen keskustan jälkeen hiekkaranta muuttuu kallioiseksi. Kallionkielekkeen rantaviivalla on pieniä hotelleja, ravintoloita ja upeita paikkoja uimahyppyihin tai auringonlaskun ihastelemiseen. Alueella on mainiot sukellusvedet. Negrilissä on paljon ravintoloita pienistä bambubaareista isoihin klubeihin, joissa meno jatkuu aamutunneille asti. Matkaa Montego Baysta Negriliin kertyy 84 km.

Barn´B´ Bar 3*, aamiainen
Pieni ja tunnelmallinen Barn´B´ Bar -hotelli sijaitsee ihanteellisesti aivan Negrilin 10 km pituisella hiekkarannalla. Huoneita hotellissa on 30, joissa kaikissa on ilmastointi ja satelliittitelevisio. Hotellissa on kaksi ravintolaa ja rantabaari.

KOHDETIETOA MEKSIKOSTA

PLAYA DEL CARMEN
Playa del Carmenin kaupunki sijaitsee Karibian meren rannalla, noin 45 minuutin ajomatkan päässä Cancunista etelään. Kaupunki on saavuttanut suuren suosion matkaajien keskuudessa. Playa del Carmenissa houkuttelee meksikolainen värikäs ja rento kulttuuri, valkoiset hiekkarannat ja turkoosi meri. Kaupungin keskustana toimii Quinta Avenida (5th Avenue) –katu, joka sijaitsee rannan suuntaisesti ja jolla sijaitsee suurin osa ravintoloista. Playa del Carmenin edustalla sijaitsee Cozumelin saari, joka on Meksikon tunnetuin snorklaus- ja sukellussaari.

Maria Bonita 3*, ei aterioita
Hotelli sijaitsee entisen kalastajakylän, Playa del Carmenin sydämessä kävelymatkan päässä keskustasta ja rannasta. Hotellissa on uima-allas, ravintola, tallelokero, 24h vastaanotto, pesulapalvelu. Hotellissa on 41 huonetta, joissa on ilmastointi, kylpyhuone, jääkaappi, televisio ja puhelin.

Teemaan syvällisemmin Kaupunki & ranta, Kaupunki & safari Yksilöllisesti räätälöitynä etusivulle Luontoa ja kulttuuriaMatkatyylit Nautintoa ja hemmottelua Vauhtia ja seikkailua Vuorivaelluksia