MITÄ VAELTAMINEN ON?
Vaeltaminen on kävelyä omassa tahdissa paikallisten käyttämiä polkuja pitkin. Ensimmäisenä kulkee aina paikallinen vuoristo-oppaamme ja viimeisenä oma suomalainen matkanjohtajamme. Vaelluksen aikana sinulla on mahdollisuus tutustua vuoristokylien ja niiden asukkaiden elämään, joka on muuttunut vain hyvin vähän vuosisatojen saatossa. Vaelluksella pääset nauttimaan raikkaasta vuoristoilmasta ja rauhoittumaan arjen rutiineista hienon vuoristoluonnon keskelle.
NORMAALI VAELLUSPÄIVÄ
Päivä alkaa noin seitsemän aikaan aamiaisella. Makuupussit ja kantamukset tulee pakata ennen aamiaista. Kahdeksaan mennessä aamiainen on nautittu ja olemme lähteneet liikkeelle. Aamulla ja aamupäivällä on miellyttävämpää vaeltaa kuin kuumassa auringonpaisteessa iltapäivällä. Kevyt lounas nautitaan aamupäivällä. Iltapäivän vaellusosuus on lyhyempi kuin aamupäivän, kestäen noin 2-3 tuntia. Majoitumme hyvissä ajoin ennen auringonlaskua ja illallinen tarjoillaan pian sen jälkeen. Illallisen jälkeen jää vielä aikaa seurustella muiden vaeltajien kanssa, syventyä kirjaan tai kortinpeluuseen ennen nukkumaan menoa.
TURVALLISUUS
Liikumme sitten 6000 metrin korkeudessa tai kävelemme savannilla, on turvallisuus meille tärkein asia. Suomalainen ammattitaitoinen matkanjohto on meille itsestään selvyys. Matkasta riippuen ryhmäkoot vaihtelevat. Liian iso ryhmä on osaltaan turvallisuusriski ja siksi vaellusmatkoille otamme enintään 18 henkeä. Pienessä ryhmässä myös tunnelma pysyy hyvänä.
Turvallisuuteen, ja luonnollisesti mukavuuteen, liittyy myös vaellusvarusteiden kuljetus. Käytämme vaellusosuuksilla kantajia, jakkeja, muuleja tai hevosia kohteesta riippuen. Kannat itse vain henkilökohtaiset tavarasi pienessä päivärepussa. Yhteydet ulkomaailmaan pidetään matkapuhelimilla, tarvittaessa satelliittipuhelimella.
Järjestämme matkalaisille noin kuukausi ennen kutakin vaellusmatkan lähtöä maksuttoman infotilaisuuden toimistollamme. Tilaisuudessa käydään kohdealueen erityisolosuhteiden ohella läpi tarvittava vaatetus ja varusteet.
OHUT ILMANALA
Vuoristossa liikuttaessa ohut ilmanala on otettava vakavuudella huomioon. Olemme suunnitelleet matkamme siten, että korkealle noustessa akklimatisointi toteutetaan huolellisesti. Samoin on varmistettu, että ongelmien ilmetessä evakuointi tai alas siirtyminen onnistuu helposti. Monilla matkoillamme aivan korkeimmat kohteet voi jättää halutessaan väliin ja voimme järjestää niille päiville muuta ohjelmaa.
SUUNNITELTU TOIMINTA VÄLTTÄÄ VAARAT
Akklimatisointi eli vuoriston ohueen, vähähappiseen ilmaan ja alhaiseen ilmanpaineeseen sopeutuminen edellyttää vaellusmatkalta hyvää suunnittelua: riittävästi aikaa, lepoa ja nestettä. Elimistön huono sopeutuminen saa aikaan vuoristotaudiksi nimetyn ilmiön. Se ei ole sairaus, mutta vakavasti otettava ja huomioimattomana kohtalokas tila. Vuoristotaudin oireita voi ilmetä kenellä tahansa, katsomatta ikään, fyysiseen kuntoon tai sukupuoleen.
Vuoristotaudin voi välttää oikeanlaisella toiminnalla: ainoa keino on hidas nousutahti. Nousutahti tarkoittaa nimenomaan nukkumispaikkojen korkeuksia. Päivisin voi käydä korkeammalla, kunhan palaa alemmas nukkumaan. Lievät oireet, kuten päänsärky ja uupumus, toimivat varoitusmerkkinä siitä, ettei elimistö sopeudu ohueen ilmanalaan. Lievät oireet katoavat usein oleskeltaessa samassa korkeudessa. Jos oireet pahenevat, nousu on keskeytettävä ja on laskeuduttava alemmaksi.
VAELTAMISEN UUSI JAKO
Haluamme helpottaa ihmisten kynnystä lähteä vaeltamaan maailmalle. Vaellusmatkalle lähteminen ei ole vain huippukuntoisten seikkailijoiden etuoikeus. Näemme, että vaellus on totaalinen irtiotto kiireen ja kireiden aamujen täyttämästä arjesta. Olemme etsineet kiinnostavimmat kummut palloltamme ja jaotelleet vaellukset neljään luokkaan vaativuuden ja matkatyylin mukaisesti.
Voit valita helpoimmasta vaelluksella terästetystä luontoa ja kulttuuria -matkasta aina vaativimpaan kuustonniset-matkaan. Värikoodit ja mittarit kertovat matkan luonteesta, tarkemmat matkaohjelmat löydät oheisista matkalinkeistä. Asiantuntijamme auttavat sinua tarvittaessa sähköpostitse tai puhelimitse. Olet luonnollisesti tervetullut myös toimistollemme Helsingin keskustaan. Tärkeintä meille on, että lähdet liikkumaan ja että olet sopivalla matkalla. Näin nautit eniten lomastasi ja viihdyt matkalla.
AVENTURAN VAELLUSLUOKITUKSET
Vaellusmatkojen luokitukseen vaikuttavat vaelluspäivien määrä, maasto, ohut ilmanala, sääolosuhteet sekä kohteen saavutettavuus. Osa näistä tekijöistä on muuttuvia, joten luokitukset ovat suuntaa antavia. Olemme pyrkineet tekemään luokituksesta mahdollisimman yksinkertaisen. Se ei erikseen huomioi asiakkaan erilaisia intressejä, kykyjä tai aikaisempaa vaelluskokemusta. Jokainen kokemus on erilainen. Tervetuloa turvallisesti tekemään omasi!
KERÄÄ OMA PORUKKA
Myös vaellusmatkoja voi suunnitella omien toiveiden mukaan. Jos opastettujen ryhmämatkojemme lähtöpäivät eivät sovi omiin aikatauluihisi tai et muuten vaan halua lähteä vaellukselle itsellesi vieraassa ryhmässä, räätälöimme mielellämme sinulle ja/tai lähipiirillesi aivan oman vaellusmatkan. Lähdet sitten yksin tai kaksin tai isommalla porukalla, niin meiltä löytyy apua suunnittelussa ja matkan toteuttamisessa.