Guinea-Bissaun tasavalta eli Guinea-Bissau sijaitsee Atlantin valtameren rannalla Länsi-Afrikassa. Guinea-Bissau oli ennen Portugalin siirtomaa, jonka nimi oli Portugalin Guinea. Maan rajanaapureita ovat etelässä ja idässä Guinea sekä pohjoisessa Senegal. Guinea-Bissau on yksi maailman vähiten kehittyneimmistä maista, kehittymistä ovat haitanneet mm. monet vallankaappaukset. Portugalin Guinea oli ensimmäisiä Saharan eteläpuolisen Afrikan alueita, joihin portugalilaiset saapuivat 1400-luvulla. Portugali julisti maan omakseen vuonna 1446. Siirtomaasta tuli 1600- ja 1700-luvuilla orjakaupan keskus, mistä orjia kuljetettiin Amerikkaan. Guinea-Bissau on varsin pieni valtio ja suurin osa maan pinta-alasta on mangrovesuota sekä jokien suistoalueita. Sisämaassa maasto on savannin peittämää ylänköä. Ylänköalueen korkein kohta nousee 300 metriä merenpinnan yläpuolelle.
Pinta-ala
36 125 km²
Asukasluku
1 927 104 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Bissau
Kieli
Portugali
Valuutta
CFA-frangi (XOF)
Uskonto
Pääosa väestöstä tunnustaa animismia
eli ns. sielu- uskoa, muslimeita on noin 45 %
Hallitusmuoto
Tasavalta
Viisumit
Suomen kansalaiset tarvitsevat viisumin. Elektroninen
viisumi myönnetään saapuessa, joka on voimassa 90 päivää. Passin on oltava
voimassa kuusi kuukautta matkan päättymisen jälkeen.
Vakuutus
Kattava matkavakuutus on tarpeen.
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus,
joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa
terveydenhoitokulut. Vakuutuksessa tulisi olla myös peruutusturva.
Vakuutusehdot ja vakuutuksen voimassaolo on syytä selvittää ennen matkaa.
Valuutta
Guinea-Bissau virallinen valuutta on CFA-frangi (XOF), 1 € = 657.5276 XOF
Rokotukset
Tarkista, että perusrokotuksesi on
voimassa (jäykkäkouristus, polio, kurkkumätä, sikotauti, tuhkarokko sekä
vihurirokko). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia. Riskiarvion
perusteella voi harkita rokotesuojaa lavantautiin, koleraan, kausi-influenssaan
ja meningokokkitauteihin. Alueella esiintyy keltakuumetta ja malarian riski on
olemassa. Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai
matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Ilmasto
Guinea-Bissaun ilmasto on trooppinen, joten ilma on
lämmin ja kostea ympäri vuoden, keskimäärin noin 27 astetta. Sadekausi kestää yleensä
kesäkuusta lokakuuhun ja kuivempi kausi marraskuusta toukokuulle. Kuivana
kautena Saharasta puhaltavat harmattan- tuulet.
Tipit
Tipin
jättäminen ei ole pakollista, mutta suotavaa. Hyvästä palvelusta annetaan
normaalisti 10 %:n tippi loppulaskusta.
Aikaero
Aikaero Suomeen: -3 tuntia
Sähkövirta
Sähkövirta
on 220 V. Suomalaisiin pistorasioihin käytettäviin laitteisiin tarvitaan
adapteri.
Matkapuhelimet
Tarkista matkapuhelimesi kuuluvuus
operaattoriltasi. Guinea-Bissaun suuntanumero on +245.
Ruoka ja juoma
Tyypillistä paikallisesti tarjottavaa ruokaa on kala ja riisi. Joiden lisäksi syödään erilaisia kastikkeita sekä kasviksia. Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Myös salaatti ja vihannekset tulee huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda.
Turvallisuus
Pysyttelemme matkamme aikana
turvallisilla alueilla, mutta yleistä
varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta
oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten
periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä
kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.