Miia Vilppula
Kaukomatkaaja

"Meksikolainen" pitkän linjan aventuralainen

Miia on ollut Aventuralla vuosia niin toimistolla kuin maailmallakin. Yhteinen tie alkoi vuodesta 2005. Lattareita paljon kiertäneenä hän vastaa Meksikon ja muun Latinalaisen Amerikan matkoista. Miian rakkaus eri kulttuureihin ja elämäntapoihin on vienyt häntä ympäri maailmaa ja hän onkin asunut muun muassa Namibiassa, Uudessa-Seelannissa, Tongalla ja Meksikossa. Miia löysi tiensä Meksikoon vuosikymmenen alussa ja ihastui heti maan ystävällisiin kansalaisiin, suussa sulavaan tuliseen ruokaan sekä ilmastoon. Hän ei saanut kokemusta mielestään vaan Suomeen palattuaan pakkasi laukkunsa ja muutti Meksikoon Tyynenmeren rannalle, Punta de Mitaan. Sieltäkäsin Miia toimi matkanjohtajana Väli-Amerikassa ja Kuubassa, sekä oli paikallisen matkatoimiston palkkalistoilla ennen kuin palasi takaisin Aventuraan. 

”Vapaa-ajallani nautin kauniista luonnosta sekä meri-ilmastosta niin Suomessa kuin ympäri maailmaakin. Nautin, kunhan saan nukahtaa merenkuohuun ja tutkailla tähtitaivaan kauneutta.  Vuodet maailmalla ovat opettaneet minut rakastamaan myös kotimaan luontoa, mutta veri vie minut pari kertaa vuodessa kaukomaille, yleensä latinalaisiin rytmeihin.”

Matkustuskokemusta Miialla on kertynyt paljon. Uusien kohteiden lisäksi, hän nauttii, kun saa palata vanhoille asuinseuduilleen. 






Miian kuvia maailmalta


  • Hemmotteluloma_Bali_Lombok/1Oberoi-allas
  • Meksiko_surffimatka/5punta-mita-waves
  • nicaragua-panama/Granada-katedraali
  • nicaragua-panama/Granada
  • nicaragua-panama/San-Juan-del-Sur
  • Meksikon_kiertomatka/Uxmal
  • Meksikon_kiertomatka/Monte-Alban-Oaxaca
  • Meksikon_kiertomatka/Mexico-City-Zocalo
  • Meksikon_kiertomatka/Kukulkan-Chichen-Itza
  • Meksikon_kiertomatka/Chiapas
  • kuuba_sukellus/12100048
  • kuuba_sukellus/12100050
  • kuuba_sukellus/12100054
  • kuuba_sukellus/12100063
  • Meksiko-koloniaalinen-copper-canyon/9-Mexico-City-Zocalo
  • Meksiko_ja_Guatemala/14020029
  • Meksiko_ja_Guatemala/Mexico-City-2
  • Meksiko_ja_Guatemala/Itza-jarvi-Flores