Jäätikkökurssi vuorilla liikkujille

Palaa matkan pääsivulle

Suomi
Nuuksio

Järjestämmejäätikkökurssin vapaalaskijoille ja vuorilla liikkujille Nuuksiossa.

Jäätikkökurssi on tiivis kokonaisuus, jonka aikana harjoitellaan jäätiköllä itsenäisesti toimittaessa tarvittavia tietoja ja taitoja. Kurssin aikana opit köysistössä liikkumisen perusteet, laskeutumaan ja nousemaan köyttä myöten, lumi- ja jäävarmistusten asentamista ja keskeisimmät taljaustekniikat. Tekniikoita harjoitellaan laskijan näkökulmasta eli minimivarusteilla esimerkiksi suksia, lumilapiota ja reppua varmistuksina käyttäen. Tavoitteena on, että kurssin käynyt henkilö pystyy toimimaan turvallisesti helpoissa jäätikköolosuhteissa ja selviytymään yksinkertaisista ongelmatilanteista.

Kurssin sisältö on suunniteltu siten, että se soveltuu hyvin taitojen käytännön harjoitteluun ja kertaukseen myös aiemmin vastaavalla kurssilla käyneille .

Kurssin hinta sisältää yhteensä päivän käytännön harjoittelua ja teoriaopetusta, kiipeily- ja muiden erikoisvarusteiden vuokran. Kurssilaisella tulee olla omasta takaa vain sääolosuhteisiin soveltuva vaatetus ja päiväeväät.

Matkan kesto
1 päivä,
Matkan hinta
165 €
Lennot
Hintaan sisältyy
Hintaan ei sisälly