Mosambikin luontomatka: valasretkiä ja valkoista hiekkaa

2 790 €

12 päivää, perillä 9 yötä

Seuraava lähtö

  • 26.7.–6.8.2024
VARAA MATKA

KYSY MATKASTA, VARAA TAPAAMINEN

Matka-asiantuntija
Sanna Länsivierto

Anna valaiden lumota luontomatkalla vedenalaiseen maailmaan

Mosambikin upea rantakohde Tofo sijaitsee maan kaakkoisosassa, Intian valtameren rannalla. Rauhallisella rannalla on suomalaisomisteinen sympaattinen sukelluskeskus Liquid Dive Adventures. Omistajat Satu ja Jari toimivat tämän matkan isäntinä. He tuntevat takapihansa meret parhaiten.

Tiesitkö, että ryhävalaista vain urokset laulavat ja nekin vain lisääntymisaikaan?

Tällöin yhtämittaista laulantaa saattaa kestää jopa vuorokauden ajan. Laulut koostuvat sävelkorkeudeltaan vaihtelevista ulinoista, viserryksistä, murahduksista ja voihkaisuista. Koska laulut ovat monimutkaisia, niiden arvellaan sisältävän runsaasti muutakin informaatiota kuin vain lisääntymiseen liittyviä viestejä. On jopa esitetty, että niissä olisi mukana aikaisempien sukupolvien historiaa, jota siirretään nuorille yksilöille.

Tämä matka sopii sekä sukellusta harrastaville että ei sukeltaville matkaajille.

  1. Erittäin hyvät mahdollisuudet nähdä ryhävalaita, jopa rannasta käsin.
  2. Teemme veneestä käsin kaksi valasretkeä, joiden aikana valaiden laulua kuunnellaan hydrofonilla eli vedenalaisella kuuntelulaitteella. Saamme kuulla asiantuntijan kertomana yksityiskohtaisempaa tietoa valaista ja niiden elämästä.
  3. Matkan ajankohta on suunniteltu maksimoimaan mahdollisuudet valaiden näkemiseen. Hyvällä tuurilla valaita voi nähdä jopa valkeahiekkaiselta rannalta käsin!

Pieni ryhmä (10–18 henkeä) ja kokenut suomalainen matkanjohtaja takaavat sujuvan matkakokemuksen.


Lennot Helsingistä Mosambikin pääkaupunkiin Maputoon, johon saavutaan seuraavana päivänä.

Lentokentältä kuljetus hotellille ja iltapäivällä paikallisoppaan englannin kielellä opastama kaupunkikierros, jonka aikana tutustutaan muun muassa kaupungin arkitehtuuriin sekä mielenkiintoiseen historiaan.

Majoitus: Southern Sun Maputo

Päivä 3

Aamiaisen jälkeen autokuljetus Maputosta rannikkoa pitkin Tofon rantakylään, Mosambikin kaakkoisrannikolle. Matkan kesto on noin 7 tuntia.
Silmänkantamattomiin merta ja hiekkarantaa.

Majoitumme viihtyisään tukikohtaamme, suomalaisomisteiseen Liquid Dive Adventures -sukelluskeskukseen aivan meren rannalle.

Käymme läpi tulevien päivien ohjelman ja nautimme yhteisen illallisen.

Päivät 4-9

Rantalomaa Tofolla. Halukkaat voivat tehdä erilaisia aktiviteetteja esimerkiksi surffata, lähteä melomaan, snorklata, suorittaa sukelluskurssin tai vain rentoutua upealla hiekkarannalla. Päivien aikana teemme myös 2 veneestä käsin tehtyä valasretkeä, joilla valaiden laulua pääsee kuuntelemaan hydrofonilla. Maagista.

HUOM. Mikäli olet kiinnostunut sukelluksesta, tutustuthan Valaiden laulua matkan matkaohjelmaamme.

Päivien aikana pidämme myös vapaapäivän merielämästä ja suuntaamme Tofon kylään, joka on paikallisen kulttuurin kehto. Paikallinen oppaamme tutustuttaa meidät kyläyhteisöön ja pääsemme yhdessä kyläläisten kanssa valmistamaan matapaa.

Matapa on perinteinen mosambikilainen muhennos, jota valmistetaan nuorista maniokin lehdistä, sipulista, valkosipulista ja kookosmaidosta.

Retki on osa community eco-projektia ja se tuo lisätuloja pääasiassa kalastuksella toimeentulonsa tekeville paikallisille. Tulot auttavat vähentämään yhteisön riippuvuutta merestä sekä liikakalastuksen kielteisiä vaikutuksia.

Sisältyy: aamiainen

Majoitus: Liquid Dive Adventures

Aamiaisen jälkeen autokuljetus takaisin Maputoon.
Saavumme jo tutuksi tulleeseen hotelliin. Ilta vapaata aikaa.

Sisältyy: aamiainen

Majoitus: Southern Sun Maputo

Aamiainen hotellilla. Siirtyminen lentokentälle ja lennot takaisin Helsinkiin.

Sisältyy: aamiainen

Saapuminen Helsinkiin

Erinomaisella paikalla, rannalla sijaitsevasta Southern Sun Maputosta löytyy matkaajalle kaikki tarvittava ja enemmänkin. Peruspalvelut ovat kunnossa kuten ravintola, baari, kuntosali ja internetyhteys, mutta parasta hotellissa on kuitenkin upea sijainti. Lähimmät rantaravintolat löytyvät aivan vierestä ja muutaman euron taksimatkan päässä ovat myös muut palvelut kuten useat kaupat, baarit ja ravintolat. Hotellin upeaan uima-altaaseen sopii pulahtaa ja sitä ympäröivä terassi on oiva paikka nauttia herkullisesta ja monipuolisesta aamiaisesta.

Liquid Dive Adventures on suomalaisen perheen omistama sukelluskeskus Mosambikissa Tofon kylässä Intian valtameren rannalla. Alue on tunnettu sukeltajien keskuudessa yhtenä Afrikan parhaista sukelluskohteista.

Liquid Dive Adventures tarjoaa sukelluskursseja, sukelluksia sekä erilaisia retkiä pienissä ryhmissä. Sukelluskeskukselle on tärkeää ympäristön- ja eläinten suojelu, keskus onkin mukana valashaiden ja mantojen suojelussa.

Tämä idylli rantakylä houkuttelee sukeltajia suurikokoisilla kaloilla ja merten eläimillä, joita Tofolta löytyy useita. Miltä kuulostaisi sukeltaminen ryhävalaiden, valashaiden, delfiinien, kilpikonnien ja paholaisrauskujen kanssa? Ympäri vuoden Tofossa esiintyy leikkisiä pullonokkadelfiinejä, valkoevähaita, leopardihaita, sekä paholaisrauskuja ja muita rauskulajeja, kuten kotkarauskuja, helmilapiorauskuja ja harvinaisia ”smalleye”-rauskuja. Tofo on myös paratiisi kilpikonnista pitäville sukeltajille, niitä täältä löytyy 5 eri lajia: liemikilpikonna, karettikilpikonna, valekarettikilpikonna, etelänbastardikilpikonna sekä merten suurin matelija merinahkakilpikonna.

Tofo tarjoaa riuttoja niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin sukeltajalle. Suurin osa kohteista on noin 30 metriä syviä, joten edellytyksenä niiden sukeltamiseen on advanced luokitus. Liquid Dive Adventuressin kanssa voi suorittaa sukelluksen jatkokurssin (AOWD), jolloin voi sukeltaa 30 metriin saakka, seka syväsukelluksen erikoiskurssin, jolloin on oikeutettu sukeltamaan aina 40 metriin saakka. Liquid Dive Adventuressin kautta sukelluskursseja on mahdollista suorittaa sekä suomeksi että englanniksi.

Sukelluskeskus toteuttaa lisäksi snorklaus- ja kajakkiretkiä sekä merisafareita.

Paras aika merisafareille on kesäkuusta lokakuuhun, jolloin ryhävalaat saapuvat Tofon vesiin saamaan poikasensa.

Tofolle voi matkustaa ympäri vuoden. Suomen talvikuukaudet ovat todella kuumia.
Liquid Dive Adventures suosittelee ajanjaksoa kesäkuusta lokakuuhun, milloin on hyvä mahdollisuus nähdä ryhävalaita poikasineen.

Valaat

Ryhävalaat ovat ehdottomasti Tofon valttikortti, ne matkaavat Antarktikselta lämpimimpiin vesiin synnyttämään poikasensa kesäkuusta lokakuuhun, ja tänä aikana mahdollisuudet niiden näkemiseen ovat hyvät.

Ryhävalas (Megaptera novaeangliae) on uurteisvalaiden heimoon kuuluva, oman sukunsa ainoa laji. Sitä tavataan kaikilla maailman merillä ja ne suosivat eniten matalia rannikkovesiä. Ryhävalas rauhoitettiin 1966, jonka jälkeen kanta on lisääntynyt vuosittain. Ryhävalas tunnetaan erityisesti ruumiinkokoonsa nähden pitkistä kylkievistä, merirokoista ja poimuista kuonossa ja vatsassa sekä ennen kaikkea kauniista laulannasta. Painoa niille kertyy keskimäärin 25–48 tonnia ja pituus vaihtelee 12–18 metrin välillä.

Ryhävalaat ovat kuuluja pitkistä, jopa 8 000 kilometriä käsittävistä ruoka- ja lisääntymisvaelluksistaan. Valaat tulevat Tofon rannikolle lisääntymään ja synnyttämään poikasensa. Kauden ensimmäiset valaat saapuvat yleensä jo kesäkuussa, mutta paras aika nähdä niitä poikasineen on yleensä heinäkuusta syyskuuhun.

Ryhävalaiden reitit ovat säännöllisiä, eivätkä valaat yleensä seikkaile. Ryhävalas, joka on syntynyt Tofon vesillä, palaa Tofoon myös lisääntymään ja saamaan omat poikasensa. Tofossa, lisääntymisvaiheen aikana valaat eivät ruokaile. Ne ovatkin tätä ennen varastoineet rasvaa elimistöihinsä, joten niillä on erittäin paksu ihonalainen rasvakerros jo omasta takaa joka mahdollistaa oleskelun Tofossa ilman ruokaa.

Tofon rannikolla urokset ottavat toisistaan mittaa monella eri tavalla: laulamalla, uhkailueleillä, pelotteluäänillä, pienimuotoisilla takaa-ajoilla ja jopa läiskimällä evillä ja pyrstöillä toisiaan. Ne saattavat myös puskea ja töniä kuonoillaan ja ponnahtaa ilmaan hypätäkseen sieltä toisen uroksen päälle. Samaan aikaan emo ryhävalas imettää 4–5 metristä poikastaan vähintään puolen vuoden ajan. Naaras saattaa olla yhtä aikaa tiineenä ja nuoren poikasen emo. Kaikkea tätä on nähtävissä valassafareilla ja hyvällä tuurilla vaikkapa oman huoneen terassilta.

Liqued Dive Adventures tekee kaikki valassafarit ja sukellukset omilla 9 m kumiveneillä, jotka laukaistaan aallokon läpi rannasta. Jo pelkästään veneen laukaisu on seikkailu ja yksi erikoisista kokemuksista Tofossa.

Sukeltaminen Tofossa valaiden vaelluksen aikana on maagista. Jo veden pinnalla kuulet valaiden laulun, joka voimistuu veden alla ja resonoi voimakkaasti rintakehässä.

Valaiden vaelluksen aikaan saattaa olla tuulista ja keskimäärin noina kuukausina näkyvyys on n. 10–15 metrin luokkaa. Joskus valas saattaa siis olla hyvinkin lähellä, mutta näkyvyyden takia kuitenkin näkymättömissä. Sukellukset tehdään normaaleille sukelluskohteille. Valaat liikkuvat kaikkialla, joten niiden näkeminen sukeltaessa vaatii onnea, mutta on hyvinkin mahdollista.

Ryhävalaista vain urokset laulavat ja nekin vain lisääntymisaikaan. Tällöin yhtämittaista laulantaa saattaa kestää jopa vuorokauden ajan, mutta yleensä yksittäinen laulu kestää 5–40 minuuttia. Laulut koostuvat sävelkorkeudeltaan vaihtelevista ulinoista, viserryksistä, murahduksista ja voihkaisuista. Koska laulut ovat monimutkaisia, niiden arvellaan vahvasti sisältävän runsaasti muutakin informaatiota kuin vain lisääntymiseen liittyviä viestejä. On jopa esitetty, että niissä olisi mukana aikaisempien sukupolvien historiaa, jota siirretään nuorille yksilöille.

Liqued Dive Adventures järjestää myös valasretkiä, joita johtaa joko vieraileva ryhävalastutkija -tai asiantuntija. Retkien tarkoitus on lisätä tietoisuutta arvokkaiden eläinten ympäristövaikutuksista ja merensuojelutoiminnasta. Valaiden katseluretket ovat saatavilla heinäkuusta syyskuun loppuun.

Myös vapaasukellusta on mahdollista kokeilla ryhävalaiden kanssa. Tämä edellyttää PADI- freediving-kurssin suorittamista, joka on mahdollista suorittaa heinäkuusta syyskuuhun.

Majoitus

Liquid Dive Adventures

Liquid Dive Adventures tarjoaa majoitusta aivan merenrannan läheisyydessä. Saatavana on ilmastoituja huoneita, joissa on oma terassialue merinäköalalla. Lämmin vesi, Wifi- yhteys, moskiittoverkko sekä aamiainen sisältyvät huonehintaan. Huomioithan, ettei kylpyhuoneista löydy hiustenpesuaineita tms. vaan matkalaisten toivotaan tuovan omat mukanaan. Kierrätys on edelleen Mosambikissa hyvin lapsen kengissä ja keskus pyrkii minimoimaan muovijätteet.
Majoittujien käytössä ovat ulkoilma uima- allas, baari sekä majoituspaikan oma kasvisravintola Happi sekä kesällä 2021 avattava "sustainable seafood -ruokaa" tarjoava ravintola Meri.

LÄHDÖT JA HINNAT

12 päivää, perillä 9 yötä

26.7.–6.8.20242 790 €/hlö
25.7.–5.8.20252 790 €/hlö

Matkan hinta per henkilö jaetussa 2 hengen majoituksessa. Mikäli matkustat yksin, löydät ryhmämatkoiltamme melko varmasti samanhenkistä seuraa. Voit kuitenkin majoittua rauhassa omassa huoneessa lisähintaan.

Oma 1 hengen majoitus +590 €

Matkan hintaan sisältyy

  • Reittilennot economy-luokassa lentoihin sisältyvine veroineen
  • Ohjelman mukaiset majoitukset ja ateriat
  • Kaikki kuljetukset ja matkaohjelmassa mainitut retket
  • Suomenkielisen matkaemännän ja paikallisten oppaiden palvelut kohdemaassa
  • 2 veneestä käsin tehtyä valassafaria
  • Suomenkielinen hätäpäivystyspalvelu (24/7) matkan aikana
  • Puuntaimen istutus (yhteistyössä istutapuita.fi kanssa).

Matkan hintaan ei sisälly

  • Käsittelykulu 35 €/hlö
  • Matkavakuutus
  • Viisumit
  • Mahdollisesti vaadittavat rokotukset ja/tai lääkkeet 
  • Mahdolliset maastapoistumismaksut
  • Henkilökohtaiset kulut
  • Tipit
  • Muu mainitsematon.
  • Lisäaktiviteetit esim. sukellukset

Lennot

Päivä 1Helsinki → Doha17:20 – 23:30Qatar Airways
Päivä 2Doha → Maputo02:55 – 09:50Qatar Airways
Päivä 11Doha → Copenhagen01:55 – 07:15
Päivä 11Maputo → Doha13:50 – 22:50Qatar Airways
Päivä 12Copenhagen → Helsinki08:45 – 11:15Qatar Airways

Lentojen aikatauluihin ja reitityksiin voi tulla muutoksia.

Jos tarvitset liittymälennot Suomen sisällä, varmistathan lentoaikataulun toimistoltamme ennen varaamista.

Tällä matkalla huomioitavaa

  • Suomalaisomisteinen sukelluskeskus, jonka omistajat toimivat matkaisäntinä. Virallista matkanjohtajaa ei tällä matkalla ole.
  • Liikutaan malaria-alueella.
  • Ei aikaerorasitusta
  • Mahdollisuus suorittaa sukelluskurssi (lisämaksullinen). Lisäksi loistavat mahdollisuudet erilaisiin aktiviteetteihin esim. surffaukseen.
  • Varausmaksu poikkeuksellisesti 735€/hlö
  • Peruutusehdot F 

Aventuran lisä- ja erityismatkaehdot / peruutusehdot

×

KYSY MATKASTA, VARAA TAPAAMINEN

Matka-asiantuntija
Sanna Länsivierto