Euroopan matkailu avautuu

Monet suomalaiset ovat saaneet ainakin jo ensimmäisen koronarokotteensa. Osalla rokotteensa saaneista matkakuume on jo kohonnut. Monet valtiot vaativat negatiivisen koronatestituloksen, mutta muuten alkavat matkustusrajoitteet poistua Euroopassa. Etelä-Euroopan vahvat matkailumaat ovat ensimmäisinä toivottamassa matkailijoita tervetulleiksi. Portugaliin on voinut matkustaa jo toukokuun alusta lähtien, Espanja lopetti ulkonaliikkumiskieltonsa nyt viime viikonloppuna ja Kreikka avaa rajansa matkailijoille tämän viikon perjantaina. Näissä maissa koronaluvut ovat laskeneet mukavasti jo useamman viikon, myös Italiassa tartuntaluvut ovat nyt vauhdikkaassa laskussa.

(Tutustu Aventuran asiakkailleen sopimaan alehintaiseen PCR-koronatestiin)


Koronatartunnat vähenevät 

Koronatartunnat vähenevät nyt vauhdilla monin paikoin Eurooppaa. Kuten viime kesänäkin on nyt tuleville kuukausille arvioitu kesän auringon ja lämmön tuovan helpotusta pandemiatilanteeseen. Viime kesään verrattuna suurena lisäapuna on hyvässä vauhdissa olevat Euroopan maiden koronarokotusohjelmat. 


Koronarokotetodistus helpottaa matkailua 

Euroopan Unioni on ottamassa käyttöön Green Pass -koronapassia, jonka avulla pitäisi päästä matkustamaan ilman koronatestejä EU-maasta toiseen. Tämän pitäisi toimia jo kesäkuun aikana ainakin monissa Etelä-Euroopan maissa. Toukokuun 11. päivästä lähtien Finnair on hyväksynyt koronarokotetodistuksen jo rokotteen ensimmäisestä annoksesta testi- tai immuniteettitodistuksen sijaan. 

Kaikki nämä tekevät Euroopassa matkustamisen jo kesällä vaivattomaksi ja paljon aiempia kuukausia turvallisemmaksi. Viimeistään kesän loppuun mennessä kaikki halukkaat suomalaiset ovat saaneet jo vahvistusrokotuksenkin, joten syksystä alkaen alkaa kaukomatkailukin elpyä. 

Vaikka Aventura on 20 ensimmäistä vuottaan keskittynyt kaukokohteisiin, rakastamme myös Eurooppaa ja tunnemmekin hyvin monet Euroopan alueet. Vaellus- ja melontamatkoja olemme tehneet ryhmillemme jo viime vuosina Norjaan, Islantiin ja Grönlantiin. Hyvinvointimatkoja meillä on tarjolla Italiaan ja Portugaliin, samoin golfmatkoja Euroopankin kohteisiin. Asiakkaiden omien toiveiden mukaisesti räätälöityjä matkoja olemme toteuttaneet niin Skotlannin whiskytislaamoihin kuin Espanjan haciendoille ja rantakohteisiin tai vaikkapa Portugalin golfkentille. Vaikka Euroopan kohteet eivät laajasti olekaan näkyvillä nettisivuillamme, toteutamme myös Euroopan lomat tyylikkäästi ja laadukkaasti. 

Nyt avasimme nettisivuillemme korkeatasoisia räätälöityjen kiertomatkojen esimerkkipaketteja Italiaan – ne ovat sellaisenaan valmiita matkakokonaisuuksia, mutta helposti muutettavissa juuri omien toiveidesi mukaisesti. 

Kun teillä on matkasuunnitelmien aika, nettisivuiltamme löytyy kattavasti tietoa matkakohteista ja -reiteistä. Kokenut tiimimme palvelee teitä toimistollamme ja olemme linjoilla apunanne matkatoiveiden toteuttamisessa. Meilien, online-chatin ja puheluiden ohella me Aventurassa palvelemme teitä kyllä mielellämme ihan kasvotustenkin, turvavälein luonnollisesti. Meillä on Helsingin ydinkeskustan toimistomme ulkopuolella Annankadulla myös terassipöydät aurinkopäivän suunnittelupalaverien pitoon. 


Tervetuloa kupilliselle teetä tai kahvia! 


11.5.2021


Tutustu Aventuran Italian matkoihin