Omien toiveiden mukaisesti räätälöidyt matkat / Peru

Perun vaellusmatka
Huayhuash ja Vallunaraju (5 686 m)

Peru  
Huaraz | Huayhuash ja Vallunaraju -vaellus (5 686 m)

Peru





Pinta-ala
1 285 216 km

Asukasluku
31 914 989 (arvio 7/2020)

Pääkaupunki
Lima

Väestö
32% mestitsejä, 54% intiaaneja, 12% syntyperältään espanjalaisia, 2% mustia

Kieli
Espanja, quechua, aymara

Päätuotteet
Sellu, paperi, kala, teräs, kemikaalit, öljy, mineraalit

Hallitusmuoto
Tasavalta

Jo 4000 vuotta sitten Perun alueella eli useita kehittyneitä intiaaniheimoja, joista syntyi 1200-luvulla koko läntistä mannerta hallinnut inka-kulttuuri. Peru oli aikoinaan inkojen mahtava imperiumi, joka jätti jälkimaailmalle useita mysteereitä, kuten Machu Picchun raunioituneen kaupungin. Peru on Etelä-Amerikan kolmanneksi suurin maa, suurin piirtein kaksi kertaa Ranskan kokoinen. Espanjalaisten maihinnousun jälkeen 1500-luvulla monet intiaanit ja espanjalaiset menivät keskenään naimisiin. Heidän mestitseiksi kutsutut jälkeläisenä muodostavat lähes puolet Perun väestöstä.

Heitäkin suurempi etninen ryhmä on edelleen intiaanit. Vielä tänä päivänä intiaanikulttuuri elää vahvana Perussa, jossa nämä alkuperäiskansojen jälkeläiset puhuvat edelleen esi-isiensä kieliä quechuaa ja aymaraa.

Peru oli aikoinaan inkojen mahtava imperiumi, joka jätti jälkimaailmalle useita mysteereitä, kuten Machu Picchun raunioituneen kaupungin. Matkailijalle Peru tarjoaa häkellyttävän paljon: inkakulttuurin lisäksi Andien lumihuippuisia vuoria, mahtavan Titicacajärven, Amazonjoen alkujuoksujen viidakkoluonnon sekä 2000 kilometriä Tyynenmeren rannikkoa.

%HTML%

 

Huaraz

Kaupungin nimi Huaraz tulee Quechuan kielen sanasta, "waraq", joka tarkoittaa auringonnousua. Kaupunki sijaitsee Perun pohjoisosassa, noin 420km Limasta pohjoiseen, 3052metrin korkeudella. Valtaosa matkustajista saapuu kaupunkiin harrastaakseen kiipeilyä, vaellusta, lumilautailua tai käydäkseen jäätiköillä. Kaikki aktiviteetit suoritetaan Huascarán Kansallispuistossa, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Aluetta vallitsee vuoristo Cordillera Blanca, jonka korkein vuori on Huascará, jonka mukaan puistokin on nimetty. Huascará on Perun korkein ja läntisen pallonpuoliskon kolmanneksi korkein vuori, yltäen aina 6768 metriin.

HOTELLIT

Hotel San Sebastian (3)

Hotel San Sebastian on hyvätasoinen kolmen-tähden-hotelli, jossa on ystävällinen ja lämmin ilmapiiri. Hotellissa on mm. baari, tallelokero, pesula ja oma parkkipaikka. Huoneet ovat viihtyisiä ja niissä on kaikissa oma kylpyhuone.

 

Haluatko lisäpäiviä?

Cusco ja Inkapolku

Titicacajärvi ja Bolivia

Ecuador

... Tiedustele toimistoltamme lisäpäivien hintaa ja tarkempia tietoja.

 

---

Tämänkin matkan voimme räätälöidä sinulle tai keräämällesi ryhmälle haluamaasi ajankohtaan.

Tiedustele tarkemmin toimistoltamme.