Opastetut kiertomatkat, suomalainen matkanjohtaja / Kuuba


Suuri Kuuban kiertomatka

Kuuba  
Havanna | Cienfuegos | Trinidad | Santa Clara | Cayo Santa Maria | Camaguey | Santiago de Cuba

Päiväohjelma

Päivä 1 | Helsinki–Havanna   

Päivä 1 | Havanna | E  
Saapuminen Kuubaan lähtöpäivän alkuillasta ja majoittuminen Havannan keskustahotelliin kolmeksi yöksi. Matkainfo Havannan illan pimetessä. Halukkailla mahdollisuus lähteä tutustumaan kuubalaisiin rytmeihin. 

Päivä 2 | Havanna  | A, L 
Persoonallinen Havanna huokuu rapistunutta loistoa. Vanha Havanna ja vanhankaupungin leppoisa tunnelma esittäytyvät parhaiten matkanjohtajamme opastamalla kävelykierroksella. Iltapäivällä lähdemme ryhmän kanssa tutustumaan Afrokuubalaisiin rytmeihin Callejon de Hamelin aluelle, jossa joka sunnuntai elävää musiikkia sekä tanssia pitkin iltapäivää. Illalla mahdollisuus lähteä nauttimaan mukaansatempaavista rytmeistä ja tanssista joihinkin Havannan lukuisista musiikkiklubeista. 

Päivä 3 | Havanna | A 
Vielä päivä aikaa ainutlaatuiseen Havannaan tutustumiseen. Mahdollisuus tutustua Ernest Hemingway Kuuban vuosien kohteisiin tai kruisailla kierros amerikanraudoilla 50-luvun tunnelmissa. Onnistuupahan vaikka kuubalainen kokkauskurssikin tai aktiivisimmille Havannan kierros pyöräillen. Ja iltaisin soi salsa... esimerkiksi "La Zorra y el Cuervo" -klubilla. 

Päivä 4 | Santa Clara, Cienfuegos | A
Aamiaisen jälkeen noin neljän tunnin ajomatka Santa Claraan, Ernesto ”Che” Guevaran kaupunkiin. Vierailu Chen museossa ja mausoleumissa, jonne kuuluisan vapaustaistelijan maalliset jäännökset siirrettiin Boliviasta vuonna 1997. Aukiota hallitsee korkea Che-patsas, jonka jalustaan merkityn Hasta la victoria siempre! -mietelauseen näkee isoin kirjaimin maalattuna myös monen kuubalaisen talon seinässä. Matka jatkuu etelärannikolle Karibianmeren rantaan, historialliseen Cienfuegosiin. Parin tunnin ajomatkan jälkeen tutustumista tähän kaupunkiin, jota paikalliset kutsuvat etelän helmeksi. Uusklassiset rakennukset sekä pitkät kävelykadut luovat viehättävän tunnelman, mutta kaupunkia sävyttävät myös rytmintäyteiset musiikkipaikat. Ajomatkan jälkeen halukkailla mahdollisuus jalkojen verryttelyyn ja musiikista nauttimiseen vaikkapa UNEAC - tai Patio de Terry -klubeilla. 

Päivä 5 | Cienfuegos | A
Aamupäivällä kävelykierros kauniissa yliopistokaupungissa. Vanha siirtomaahenkinen keskusta henkii entistä vaurautta kauniine rakennuksineen. Iltapäivä omaa aikaa rauhoittua ja nauttia keskustan kävelykadun ja viehättävien aukioiden tunnelmista. Halukkaille illalla mahdollisuus lähteä kuuntelemaan sonia ja salsaa vaikkapa Club El Bennyyn. 

Päivä 6 | Trinidad | A, L 
Aamiaisen jälkeen ajamme lyhyen matkaa Escambrayn vuoristossa sijaitseville upeille El Nichon vesiputouksille nauttimaan vehreistä maisemista ja kristallinkirkkaista vesistä. Nautimme myös lounaan näissä maisemissa ennen matkaa Trinidadin kuvaukselliseen, siirtomaatyyliseen kaupunkiin. Vietämme iltapäivän tutustuen kaupunkiin. Värikkäät talot sekä energisinä kaikuvat kuubalaiset rytmit luovat kaupunkiin ainutlaatuisen tunnelman.  Ihmiset tervehtivät ystävällisesti istuskellessaan keinutuoleissaan talojensa edessä tai avoimilla patioilla, olohuoneiden ovet ovat auki ja perheet puuhailevat askareissaan. Illalla halukkaat voivat vetreyttää jalkojaan vielä salsan rytmikkäiden tahtien parissa. 

Päivä 7 | Trinidad | A, I 
Tänään halukkailla mahdollisuus viettää aikaa kaupungissa omatoimisesti tai lähteä nauttimaan Anconin niemimaan rantaelämästä ja Karibianmeren virkistävästä aallokosta. Illalla kokoonnumme viettämään iltaa Trinidadiin ja nauttimaan paikallisesta Canchanchara drinkistä. Voimme myös lähteä kuuntelemaan livesalsaa Casa de la Músicaan tai nauttimaan afrokuubalaisesta musiikista El Palenqueen. 

Päivä 8 | Camagüey | A
Pitkä bussipäivä Camagüeyhin ja matkan varrella käynti entisellä sokeritilalla Manaca Iznagan kylässä. Camagüeyssa kaupunkikierros paikalliseen tyyliin polkupyörätaksilla. 

Päivä 9 | Santiago de Cuba | A
Bussimatka jatkuu noin 6 tunnin ajolla Santiago de Cubaan. Niille, jotka jaksavat, on illalla mahdollisuus kierrokseen Santiagon rytmipaikoissa. 

Päivä 10 | Santiago de Cuba | A
Aamupäivällä kävelykierros Santiagon keskustassa ja iltapäivällä paikallisen kamarikuoron, Música Àurean, matinea. Illalla nautitaan elävästä musiikista Casa de la Trovassa tai Casa de Las Tradicionesissa. 

Päivä 11 | Santiago de Cuba | A
Aamulla sikarinkäärintäkurssi sekä orkesteriesitys, ja iltapäivällä kuullaan afrokuubalainen musiikkidemonstraatio. Illaksi siirtyminen Santiagon soittoravintoloihin nauttimaan elävästä musiikista sekä tanssimaan kuubalaisten rytmien tahtiin. 

Päivä 12 | Santiago de Cuba, Havanna | A  
Lento Havannaan ja majoittuminen. Illalla lisämaksusta mahdollisuus vierailuun maailmankuulussa Tropicana-yökerhossa. 

Päivät 13-14 |  Havanna–Helsinki | A
Aamupäivä vielä aikaa nauttia Trinidadin maisemista ennen puolilta päivin lähtevää kuljetusta Havannan lentokentälle. Kuljetus kestää n. 5 tuntia. 

Kiertomatkan jälkeen voit jatkaa matkaasi esimerkiksi Meksikoon tai Dominikaaniseen Tasavaltaan. Tiedustele jatkopäivien ohjelmaa ja hintaa toimistoltamme. 

Ateriat:
E = Ei aterioita
A = Aamiainen x 12
L = Lounas x 2
I = Illallinen x 2 

 

Muita Kuuban opastettuja matkoja

> Länsi-Kuuban kierros

Länsi-Kuuban kierros ja Varadero

 

Samankaltaisia opastettuja matkoja

> Suuri Bolivian kiertomatka

> Perun ja Bolivian kohokohdat

> Halki Etelä-Amerikan

 

Haluatko matkaasi lisäpäiviä?

• Holguinin rantapäivät (Kuuba)

• Jukatanin niemimaa (Meksiko)

• Santo Domingo tai Samanan rannat (Dominikaaninen tasavalta)

... Tiedustele toimistoltamme lisäpäivien hintaa ja tarkempia tietoja.

 

---

Tämänkin matkan voimme räätälöidä sinulle tai keräämällesi ryhmälle haluamaasi ajankohtaan.

Tiedustele tarkemmin toimistoltamme.