Omien toiveiden mukaisesti räätälöidyt matkat / Thaimaa

Hyvinvointimatka Thaimaa
Kamalaya Koh Samui, hyvinvoinnin pyhättö.

Thaimaa  
Koh Samui

Thaimaa





Pinta-ala
514 000 km²

Asukasluku
68 977 400 (arvio 7/2020)

Pääkaupunki
Bangkok

Väestö
Kolme neljäsosaa väestöstä on etnisiä thaita. Thait jaetaan maantieteellisin ja etnisin perustein seuraaviin ryhmiin; keskiseen 36 %, thai-laoihin 32 %, pohjoiseen 8 % ja eteläiseen 8 %.

Uskonto
Thaimaan virallinen uskonto on Theravada-buddhalaisuus 94 %. Muslimeja on 5-6 %, kristittyjä 1 % ja hinduja vielä vähemmän.

Kieli
Thai

Valuutta

Baht (THB) 

Päätuotteet
Riisi, maniokki, sokeriruoko, elektroniikka

Hallitusmuoto
Perustuslaillinen monarkia

Thaimaa on kaunis lomakohde jossa vallitsee trooppinen ilmasto. Maasta löytyy kauniita valkoisia hiekkorantoja, ystävällisiä ihmisiä ja herkullista ruokaa. Thaimaa on lomakohteena erittäin monipuolinen; matkailija voi virkistäytyä thaimaan saarilla ja rannoilla, tutustua suurkaupunkien vilkkaaseen elämään tai lähteä patikoimaan luontoon. Thaimaa on ennen ollut erityisesti reppureissaajien suosiossa, mutta on nyt kasvattanut suosiotaan mm. lapsiperheiden keskuudessa.

Koh Samui

Koh Samui sijaitsee Siaminlahdella noin 35 km päässä mantereelta. Yhdessä Ko Taon, Ko Pha Nganin, Ko Nang Yanin sekä Ang Thongin merikansallispuiston kanssa Koh Samui muodostaa erään Thaimaan kauneimmista saariryhmistä, jossa esimerkiksi sukellusmahdollisuudet ovat erittäin hyvät. Vehreä luonto, valkeat hiekkarannat ja turkoosi meri ovat alueelle tunnusomaisia. Matkailun lisääntyessä monet mantereella asuneet thaimaalaiset ovat muuttaneet saarelle, ja muuton vaikutuksena ovat lisääntyneet myös palvelut. Saarelta löytyy tänä päivänä paljon tasokkaita ravintoloita ja kylpylöitä vaativallekin matkailijalle, ja lisäaktiviteettina Koh Samuilla
sijaitsee myös yksi Thaimaan kauneimmista ja haastavimmista golf-kentistä. Vilkkaimpien ranta-alueiden ulkopuolella on pieniä kalastajakyliä, joissa voi nähdä aitoa thaimaalaista elämää. Valkea hiekkaranta ei lopu turistialueille, ja siksi jokainen voi löytää Samuilta oman idyllisen pakopaikkansa.

HOTELLIT

Kamalaya Koh Samui (4+)

Monia kansainvälisiä palkintojakin voittanut holistinen wellness & spa resort Kamalaya on hyvinvoinnin pyhättö. Thaimaan trooppisen Koh Samuin saaren kaakkoisosassa, upean rinnepuutarhan ja yksityisen rannan ympäröimänä sijaitsevan resortin toiminta perustuu ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja uudelleen syntymiseen kiireisten elämäntilanteiden, stressitekijöiden ja hyvinvoinnin saralla. Kokonaisvaltaista hyvinvointia tuetaan mm. ravinnon, liikunnan, aktiviteettien, erilaisten hoitojen ja meditaation kautta. Omistajat, kiinalaiseen lääketieteeseen erikoistunut Karina ja elämässään ison osan buddhalaisena munkkina viettänyt John avasivat Kamalayan vuonna 2005 ja paikka onkin alusta asti painottanut toiminnassaan yksilölliseen hyvinvointiin.

Resortti tarjoaa hyvinvointikokonaisuuksia aina detoxista, stressinlievitykseen, yleiseen hyvinvointiin, joogaan ja fitnekseen. Konaisuudet yhdistävät erilaisia hoitomuotoja ja niitä pystytään muokkaamaan tarpeiden ja  toiveiden mukaan.  Halutessaan on mahdollisuus tehdä hoitokonsultaatio jo Suomenta käsin. 

Kokonaisuuteen sisältyvät hyvinvointia tukevat ruoat, jotka koostuvat mahdollisimman pitkälti paikallisista luomutuotteista. Resortin tarjoama ruoka on sekoitus itä- ja länsimaiden kulinaarisia perinteitä. Kasvisruokaa suositaan mutta tarjolla on myös lihatuotteita sekä mereneläviä. 

Resortissa on valittavana eritasoisia huoneita, erilaisin näkymin. Kaikista huoneista löytyy ilmastointi, hiustenkuivain, joogamatto, jääkaappi, musiikkisoitin ja tallelokero. Wi-Fi:n saa huoneisiin lisämaksusta.

 

Samankaltaisia matkoja

> UUTUUS: Kenia Karitan kanssa

> UUTUUS: Italian Toscana Karitan kanssa
> Nepal Karitan kanssa

> Botswana ja Victorian putoukset Karitan kanssa

> Marokko Karitan kanssa – Joogaa ja seikkailua!
> Portugali Karitan kanssa – Joogaa ja seikkailua!

> Palatsien Rajasthan

> Intian kultainen kolmio ja Bhutan

Haluatko lisäpäiviä?

Samuin tai esimerkiksi Krabin rantapäivät (Thaimaa)

kulttuuripäivät Kambodzassa (Kambodza)

Singaporen kaupunkipäivät (Singapore)

 

---

Tämänkin matkan voimme räätälöidä sinulle tai keräämällesi ryhmälle haluamaasi ajankohtaan.

Tiedustele tarkemmin toimistoltamme.