Omien toiveiden mukaisesti räätälöidyt matkat / Australia

Itäisen Australian kierros: Cairns, Sydney ja Melbourne

Australia  
Cairns | Sydney | Melbourne

Maailman suurimpiin maihin lukeutuva Australia sijaitsee Intian valtameren sekä Tyynenmeren välissä. Australian monipuolinen luonto, kiinnostavat kaupunkikohteet sekä runsas aktiviteettitarjonta luovat edellytykset hienolle lomalle. Tällä matkalla yhdistyvät kolme Australian itärannikon kiinnostavimmista kohteista: trooppinen Cairns, itärannikon tähti Sydney sekä etelän kulttuurikeskus Melbourne.

Australia on ympärivuotinen matkakohde. Mantereen valtaisan koon vuoksi ilmasto-olosuhteet vaihtelevat kuitenkin suuresti eri osissa maata. Itärannikon trooppisella alueella lämpötila on verrattain lämmin ympäri vuoden ja kuivin aika on touko–lokakuussa. Sydneyssä kuivin aika ulottuu syyskuusta marraskuuhun ja lämpimintä on joulu–helmikuussa. Melbournessa sää saattaa vaihdella runsaastikin: sateisin aika on loka-joulukuussa ja lämpimintä joulu–helmikuussa. Suomen kesäkuukausina kesä–elokuussa Melbournen lämpötilat voivat pudota alle kymmenen asteen.

Kalleimpien hintojen korkeasesonki on joulukuun alusta tammikuun loppuun. Tämä on myös australialaisten lomakautta: lentojen ja muiden palveluiden varmistamiseksi kannattaa matkavaraukset tehdä tälle matkustusajalle hyvissä ajoin. Paikallisten talvikuukausien aikana kesäkuusta elokuuhun on edullisin matkustuskausi.

Esitetty matkapaketti on esimerkki; kaikki toivotut muutokset matkaohjelmaan on mahdollista järjestää.

Matkan kesto
14 päivää, perillä 11 yötä
Matkan hinta
Alkaen 3 590 €/hlö, 2hh:ssa
PYYDÄ TARJOUS
  •  
    Krista Fransman
KYSY MATKASTA - VARAA TAPAAMISAIKA

Matkainfo

Matkaohjelma

Päivät 1-2 | Lennot Helsinki – Cairns

Päivä 2 | Cairns
Coral Tree Inn 3* | E
Saapuminen Australiaan ja maahantuloselvityksen jälkeen yhteiskuljetus lentokentältä hotellille. Loppupäivä omaa aikaa levätä pitkien lentojen jälkeen sekä totuttaua trooppiseen ilmanalaan.

Päivät 3-5 | Cairns
Coral Tree Inn 3* | E
Omaa aikaa Cairnsissa. Lisämaksulliset retket esimerkiksi Daintreen sademetsään ja Cape Tribulationille sekä Suurelle Valliriutalle ovat mahdollisia järjestää.

Päivät 5-9 | Sydney
Travelodge Wynyard 3+* | E
Lento Cairnsista Sydneyyn ja majoittuminen, minkä jälkeen omatoimista ohjelmaa. Kaupungista käsin on helppo tutustua lisämaksullisten retkien muodossa myös Hunter Valleyn viinialueisiin, Blue Mountainsin hienoihin maisemiin sekä Jenolan Cavesin luolamuodostelmiin.

Päivät 9-13 | Melbourne
Travelodge Southbank Melbourne 3+* | E
Kirjautuminen ulos hotellista ja lento Sydneysta Australian etelärannikolle Melbourneen. Kaupungin laaja kulttuuritarjonta tarjoaa monenlaiset ajanviettomahdollisuudet. Lisämaksusta Melbournessa on mahdollista tutustua esimerkiksi Victorian osavaltion viinitiloihin, Phillip Islandin pingviineihin ja muihin asukkeihin sekä Great Ocean Roadin mahtaviin maisemiin.

Päivät 13-14 | Lennot Melbourne – Helsinki

Ateriakoodit
E = ei aterioita x 11

Lennot
Helsinki – Lontoo 16.00–17.10
Lontoo – Hongkong 20.40–16.30
Hongkong – Cairns 21.15–11.55
Cairns – Sydney 09.25–13.20
Sydney – Melbourne 07.05–08.40
Melbourne – Hongkong 14.20–21.50
Hongkong – Pariisi 00.45–07.50
Pariisi – Helsinki 10.50–14.50
Kaukolennot Cathay Pacific
Sisäiset lennot Jetstar Airways

Matkan hinta on laskettu esimerkkilentoreitin mukaan.
Mahdollisuus käyttää myös muita lentoyhtiöitä, esimerkiksi Qatar Airways
Helsinki – Doha 16.40-00.05
Doha – Perth 02.50-18.45
Perth – Cairns 23.40-06.00
Cairns – Sydney 09.25–13.20
Sydney – Melbourne 07.05–08.40
Melbourne – Doha 22.45-05.05
Doha – Helsinki 08.15-13.55

Tiedustelethan vaihtoehtoja toimistoltamme.
Hintaan sisältyy
- Kaukolennot turistiluokassa
- Sisäiset lennot turistiluokassa
- Mainitut majoitukset tai vastaavat kahden hengen huoneessa, mainituin aterioin
- Lentokenttäkuljetukset.
Hintaan ei sisälly
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Tipit ja muut henkilökohtaiset kulut
- Matkavakuutus
- Sisäisten lentojen mahdolliset lentokenttäverot
- Australian sähköinen matkustuslupa (Tällä hetkellä maksuton. Viisumikäytännöt ja -hinnat voivat muuttua ilman etukäteisvaroitusta.)
- Muu mainitsematon.

Kohde-esittelyt

 

Australia




Pinta-ala
7 686 850 km²

Asukasluku
25 466 459 (arvio 7/2020)

Pääkaupunki
Canberra

Kielet
Englanti

Valuutta
Australian Dollari (AUD)

Uskonto
Australialla ei ole valtiouskontoa, mutta kristinusko on maan valtaususkonto 52,1 % joista katolilaisia 22,6 % ja anglikaaneja 13,3 %. Muita uskontoja ovat islam 2,6%, buddhalaisuus 2,4% sekä hindulaisuus 1,9%. Hyvin suuri osa väestöstä ei tunnusta uskontoa lainkaan.

Hallitusmuoto
Perustuslaillinen monarkia

Australia jakautuu kahdeksaan eri osavaltioon: Queensland, New South Wales, Victoria, Tasmania, Länsi- ja Etelä-Australia, Australian Capital Territory sekä Northern Territory. Tämä valtio on yhtä aikaa maailman suurin saari, että pienin maanosa. Välimatkat Australiassa ovat pitkiä, koska manner on puolitoista kertaa Euroopan kokoinen, ja välimatkat kaupungista toiseen taittuvatkin nopeiten lentäen.

Australian sijaitessa eteläisellä pallonpuoliskolla ilmasto on päinvastainen totutusta: Kesäsesonki ajoittuu joulu-helmikuulle ja talvisesonki kesä-elokuulle. Pohjois-Australiassa lämpötilat pysyvät lämpimänä ympäri vuoden.

Australiassa on ainutlaatuinen luonto ja eläimistö. Tavanomaisimpia eläinlajeja ovat koala, kenguru ja muut pussieläimet, kuten opossumit ja vompatit. Monimuotoinen luonto tarjoaa upeita rantoja, korkeita kallioita, suuria vesiputouksia ja ikivanhoja eukalyptusmetsiä. Outbackin karu aavikko ja pohjoisen sademetsien trooppinen ilmasto.

Australiassa asutus on keskittynyt rannikoille, josta löytyvät maan suurimmat kaupungit. Maan keskiosa on kuivaa ja kuumaa aavikkoa, josta australialaiset käyttävät nimitystä "outback". Outbackin siimeksestä, Australian ytimestä löytyy Punaisen Keskuksen suurin nähtävyys, joka on aborginaalien pyhä kivi Ayers Rock eli Uluru. Alkuperäisväestö aboriginaalit ja muiden siirtolaisten perinteet ovat tehneet maasta erikoisen ja monikulttuurisen.

Australialaiset on tunnettuja rennosta elämänasenteestaan ja ystävällisyydestään, joka ei varmasti jää huomaamatta. Ystävälliset ihmiset on yksi syy, miksi matkailijat palaavat maahan yhä uudelleen.

Sydney, Melbourne, Brisbane – Itä-Australian suuret kaupungit voit kaikki kiertää yhden lomasi aikana. Jos kaupungit kiehtovat ehdit hyvin myös Adeleineen ja pääkaupunki Canberraan. Suuri Australia tarjoaa paljon muutakin: Iso valliriutta niin sukeltajille kuin purjehtijoille ja risteilyillekin, surfrantoja on lukemattomia, löytyy viinialueita sekä monipuolista luontomatkailua. Pohjoisrannikon Darwin, lännen Perth ja ympäristön pitkät hiekkarannat sekä Tasmania. Australiasta on moneksi.

Cairns

Cairnsin kaupunki sijaitsee Australian luoteisosassa Queenslandin osavaltiossa. Sitä ympäröivät vihreät vuoret ja turkoosi meri. Alue on myös paikallisten suosima lomakohde. Cairnsin palvelut on keskittynyt pienelle alueelle Esplanadin ja sataman väliin. Aktiviteettimahdollisuudet kaupungin ympäristössä ovat moninaiset esim. snorklaus tai sukellus koralliriutalla, koskenlaskua ja patikointia sekä tutustumista vehreään luontoon. Cairns on reppumatkailijoiden suosima tukikohta. Yksi Cairnsin vetovoiman syy on värikäs Great Barrier Reef eli Suuri Valliriutta, joka koostuu korallien muodostamista riutoista. Veden alta löytyy värikäs ja monimuotoinen maailma. Värikäisiin koralleihin ja kaloihin pääsee tutustumaan mm. päiväristeilyillä Cairnsin ja Port Douglasin kaupungeista.

Sydney

Sydney sijaitsee Australian itärannikolla ja on maan suurin kaupunki. Kaupunki on rakennettu sataman ympärille, joka lukeutuu yhdeksi maailman tärkeimmäksi. Satamaristeilyllä voi ihailla Sydneyn maamerkkejä, Harbour Bridge -siltaa ja kuuluisaa oopperataloa, joka toimii samalla suurena kulttuurikeskuksena.

Shoppailun ohella voi rentoutua vaikka rannalla. Kaupungin ympäristöstä löytyy useita rantoja, joista kuuluisimmat ovat Bondi ja Manly. Kaupungin alueelta löytyy myös kaksi luonnonpuistoa. Darling Harbourin alueelta löytyy useita baareja ja ravintoloita sekä kulttuuritarjontaa, samoin The Rocksin kaduilta Harbour Bridgen läheltä. Sydneystä voi tehdä päiväretkiä Blue Mountainsille, Hunter Valleyn viinialueille tai vaikka pääkaupunkiin Canberraan. Sydneyssä liikkumista helpottaa kattava julkinen liikenneverkosto.

HOTELLIT

Travelodge Wynyard (3+)

Hotelli sijaitsee aivan Sydneyn keskustassa, kävelymatkan päässä oopperatalolta ja Darling Harbourin palveluilta. Hotellissa on yhteensä 277 tyylikästä ja hyvin varusteltua huonetta. Ilmastoiduissa huoneissa on tv, puhelin, minibaari, teen/kahvinkeitin. Hotellissa on ravintola, baari, kuntosali ja pesulapalvelut.

Melbourne

Melbourne on eurooppalaistyylinen ja merkittävä kulttuurikaupunki, jossa järjestetään vuosittain yli 15 festivaalia, aiheena esim. teatteri, elokuva, ruoka ja viini. Kaupungista löytyy myös useita mielenkiintoisia museoita. Kaupungin parhaat ostosmahdollisuudet löytyvät Bourke-kadun sekä Elizabeth- ja Swanston-katujen väliltä. Paras tapa liikkua paikasta toiseen on vanhanaikaiset raitiovaunut.

Huomioitavaa

Australia - huomioitavaa

Viisumit
Suomalaiset tarvitsevat etukäteen haettavan sähköisen viisumin Australiaan.Tarkistathan ohjeistuksen sähköisen viisumin hakemiseen. Passin tulee olla voimassa 6 kk matkan päättymisen jälkeen.

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Rokotukset
Tarkista rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai www.rokote.fi

Valuutta
Australian valuutta on dollari. Australian dollareita voi ostaa jo valmiiksi Suomesta esim. www.forex.fi

Pankit ja matkasetelit
Pankit ovat auki maanantaista perjantaihin klo 09.00-17.00. Pankkiautomaateista voi nostaa käteistä vuorokauden ympäri. Kaikki kansainväliset luottokortit käyvät maksuvälineeksi (American Express, Diners, VISA ja Mastercard). Matkaseteleitä voi muuttaa pankeissa ja hotelleissa.

Arvonlisävero
Arvonlisävero on 10% ja se on yleensä sisällytetty hintoihin.

Ilmasto
Australia on asutuista mantereista se missä sataa kaikista vähiten. Suurin osa Australiasta on aavikkoa. Ainoastaan kaakkois- ja lounaiskulmat kuuluvat lauhkeaan ilmastovyöhykkeeseen, lähellä Välimeren ilmastoa. Eniten sataa tammi-maaliskuussa. Pohjoisessa ilmasto on trooppinen.

Aikaerot ja kesäaika
Australia on maailman kuudenneksi suurin maa ja se on jaettu kolmeen aikavyöhykkeeseen: läntiseen (UTC +8), keskiseen (UTC +9.5) ja itäiseen (UTC +10). Osassa Australiaa on käytössä kesäaika, jolloin kelloja siirretään tunti eteenpäin lämpimimpinä kuukausina.

Liikenne
Australiassa on vasemmanpuoleinen liikenne. Tarvitset suomalaisen ajokortin sekä kansainvälisen ajokortin, joka on pakollinen kaikissa muissa osavaltioissa, paitsi Queenslandissa.

Ruoka ja juoma
Ennen kuin eurooppalaiset enemmän asettuivat Australiaan, niin aboriginaalit käyttivät paikallisia kasveja ja eläimiä monipuolisesti ruokavaliossaan. Ensimmäiset eurooppalaiset söivät ensisijaisesti perunaa sekä lihaa, joka oli aluksi riistaa, myöhemmin nautaa ja lammasta. Lihapainotteinen ruokavalio on edelleen yleistä. Äyriäisten ja kalan käyttäminen on kasvanut 1930- luvulta ja vihannesten kulutus 1950- luvulta alkaen. Nykyisin australialaiset huippukokit ovat tunnettuja fuusiokeittiöstä sekä eri maiden ruokakulttuurien yhdistämisestä. Kuitenkin pikaruoan kulutus on suurinta, kuin missään muualla maailmassa. Vesijohtovettä on turvallista juoda.

Juomarahat
Juomarahan antaminen ei ole Australiassa yleinen käytäntö. Juomaraha on harkinnan varainen ja riippuu saadusta palvelusta. Asiakkaalla ei ole velvollisuutta antaa juomarahaa, mutta useimmiten ravintoloissa odotetaan noin 10 % tippiä.

Kauppojen aukioloajat
Kauppojen yleiset aukioloajat ovat koko Australiassa arkisin klo 09.00-17.00 ja lauantaisin joko 09.00-12.00 tai 09.00-17.00. Myös sunnuntaisin voi yleensä tehdä ostoksia.

Matkapuhelimet
Selvitä matkapuhelimesi kuuluvuus operaattoriltasi. Voit ostaa lentokentältä tai mistä vain kaupasta per-paid liittymän, jolloin voit käyttää Internettiä missä vain.

Sähkövirta
Australian sähkövirran jännite on 220/240 volttia. Pistokkeet ovat kolmipäisiä. Adapteria voi käyttää, mutta se ei muunna jännitettä.

Turvallisuus

Pysyttelemme matkoillamme turvallisilla alueilla, mutta taskuvarkaudet ovat kuitenkin varsinkin kaupungeissa mahdollisia ja yöaikaan liikkuminen tietyillä alueilla voi olla turvatonta. Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.

Hätätilanteessa

Yleinen hätänumero on 000

Terveyspalvelut
Julkisten ja yksityisten terveydenhoitopalvelujen taso on Australiassa korkea. Isoimmissa hotelleissa on usein paikalle soitettava päivystävä lääkäri. Lääkärien ja muiden terveyspalvelujen puhelinnumerot löytyvät paikallisesta puhelinluettelosta.

Lääkkeet
Lääkkeitä on saatavilla apteekeista niiden tavallisina aukioloaikoina. Useimmissa kaupungeissa toimii lääkkeiden jakelupisteitä apteekkien normaalien aukioloaikojen ulkopuolella. Hotellin vastaanottovirkailija voi antaa niistä listan.

Aurinkosuoja
Australian korkean UV-säteilyn vuoksi on suositeltavaa käyttää aurinkosuojaa, kuten aurinkolaseja ja/tai hattua, sekä levittää iholle aurinkovoidetta (SPF 30+) pilvisenäkin päivänä.

Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.

Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.

Hiilijalanjäljen kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.

  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/BOndi
  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/Bondibeach
  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/Bondisurf
  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/Cairns-sademets
  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/Flinders-st
  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/Great-Barrier-Reef
  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/Parrots-Port-Douglas
  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/Reef
  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/Sydney-auringonlasku
  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/Sydney-ilta
  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/Sydney-pier
  • Australia-Sydney-Cairns-melbs/graffiti
 
 
 

Haluatko matkaasi lisäpäiviä?

- Australia: Sydney & Tasmania

- Trooppinen Queensland, tarunomainen Uluru ja kulttuurin keskus Melbourne

- Australia: Etelärannikon helmet

- Länsi-Australia
- Uusi-Seelanti: Kahden saaren kierros


Tämänkin matkan voimme räätälöidä sinulle tai keräämällesi ryhmälle haluamaasi ajankohtaan.

Tiedustele tarkemmin toimistoltamme.