Omien toiveiden mukaisesti räätälöidyt matkat / Intia

Intian Andamaanien rantaloma ja Delhi

Intia  
Andamaanit | Delhi

Alkaen 1 990 €


Andamaanit ovat Intialle kuuluva pitkään eristyksissä ollut saaristo Bengalinlahdella. Saaret ovat osa Andamaaneja ja Nikobaareja. Saarten ehdoton valtti on upea vehreä luonto, valkeat hiekkarannat ja saaria ympäröivät kristallinkirkkaat vedet. Kohde on ehdottomasti käymisen arvoinen kaikille jotka nauttivat kiireettömästä rantaelämästä ja rauhasta paratiisisaarella jossa turismia on vielä hyvin vähän. Edesmennyt Jacques Cousteaukin kuvasi elokuvan näillä saarilla ihmetellen niiden kauneutta ja rikasta vedenalaista maailmaa. Saarten edustoilta löytyy useita tasokkaita snorklaus ja sukelluskohteita.

Paras ja vähäsateisin matkustussesonki on marraskuusta toukokuun loppuun. Silloinkin saattaa tulla trooppisia sateita jotka kestävät kuitenkin vain vähän aikaa. Kalleimpien hintojen korkeasesonki on joulukuun puolesta välistä tammikuun puoleen väliin.

Esitetty matkapaketti on esimerkki; kaikki toivotut muutokset matkaohjelmaan on mahdollista järjestää.

Matkan kesto
10 päivää, perillä 8 yötä
Matkan hinta
Alkaen 1 990 €/hlö, 2hh:ssa
PYYDÄ TARJOUS
  •  
    Kari Heimonen
KYSY MATKASTA - VARAA TAPAAMISAIKA

Matkainfo

Matkaohjelma

Päivät 1-2 | Lennot Helsinki – Delhi – Port Blair
Port Blairiin saavuttua kuljetus satamaan josta venekuljetus Barefoot Resortiin Havelockin saarelle.

Päivät 3-8 | Havelock
Barefoot Resort 3* | A
Omatoimista rantalomailua. Hotellilta on mahdollista varata erilaisia aktiviteetteja ja retkiä. Hotellilla on oma sukelluskeskus.

Päivä 9 | Lento Port Blair – Delhi
Royal Plaza 4* | A
Aamiaisen jälkeen kuljetus veneellä takaisin Port Blairin satamaan ja edelleen lentokentälle, josta lento Delhiin. Saapumisen jälkeen kuljetus hotelliin.

Päivä 10 | Lento Delhi – Helsinki
Kuljetus aamulla lentokentälle.

Ateriat:
A = aamiainen x 8

Lennot
Helsinki – Delhi 20.10–06.35
Delhi – Port Blair 09.10–14.10
Port Blair – Delhi 14.45–20.05
Delhi – Helsinki 10.45–14.50
Kaukolennot Finnair
Hintaan sisältyy
- Kaukolennot turistiluokassa
- Sisäiset lennot turistiluokassa
- Mainitut majoitukset tai vastaavat kahden hengen huoneessa, mainituin aterioin
- Matkustuslupa Andamaaneille
- Lentokenttäkuljetukset.
Hintaan ei sisälly
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Tipit ja muut henkilökohtaiset kulut
- Sisäisten lentojen mahdolliset lentokenttäverot/maastapoistumismaksut
- Intian viisumi 63,50 €
- Matkavakuutus
- Muu mainitsematon.

Kohde-esittelyt

 

Intia





Pinta-ala
3 287 590 km²

Asukasluku
1 326 093 247 (arvio 7/2020)

Pääkaupunki
New Delhi

Uskonto
Hindu 81 %, islam, 13 %, kristitty 2 %, sikhi 2 %, muut 2 %.

Kieli
Hindi, englanti, 18 muuta virallista kieltä sekä satoja murteita

Valuutta
Intian rupia (INR)

Päätuotteet
Tekstiilit, kemikaalit, teräs, riisi, vehnä, puuvilla, tee, juutti, lampaat

Hallitusmuoto
Parlamentaarinen demokratia

Intia on varsinainen kontrastien valtakunta. Sitä on vaikea tai lähes mahdotonta määritellä muutamalla sanalla tai edes yhdellä kirjalla. Maasta löytyy valtava määrä kulttuurihistoriallisesti ja uskonnollisesti merkittäviä paikkoja. Vuosituhansien aikana Intiaa ovat hallinneet useat eri maharadjat kuningaskunnistaan.

Intia on asukasluvultaan tällä hetkellä maailman toiseksi suurin maa, asukkaita on jo yli miljardi. Se on väestönkasvultaan maailman nopeimmin kasvavia maita. Pääkielinä toimivat englanti ja hindi. Maan useat eri kieliryhmät kommunikoivat näillä sujuvimmin keskenään. Suuri osa väestöstä elää alkeellisissa olosuhteissa ja köyhyydessä eurooppalaisten mittapuussa mitattuna.

Andamaanit

Andamaanit ovat Intialle kuuluva pitkään eristyksissä ollut saaristo Bengalinlahdella. Saaret ovat osa Andamaaneja ja Nikobaareja. Andamaaneilla on asukkkaita noin 314 084. Saarten suurin kaupunki on Port Blair, jonne myös Manner-Intiasta on lentoyhteys. Saariryhmä koostuu 550 saaresta, joista vain 26 ovat asutettuja. Saarten nähtävyyksiin kuuluu muun muassa Port Blairissa sijaitseva "cellular jail", mehiläiskennon malliin rakennettu eristysvankila, jota brittiläisen vallan pidettiin vapaustaistelijoita. Ross Island on suosittu kohde, jossa voi tarkastella raunioita brittiläiseltä valtakaudelta. Ja tietysti luonnon nähtävyydet, joita on useat eri sukelluskohteet joko päiväretkinä tai kauemmille saarille yön yli retkinä. Alueella on myös Mahadma Gandhin nimeä kantava merikansallispuisto sekä Mt. Harriet, joka nousee 365 metriin ollen eteläisten Andamaanien korkein kohta.

HOTELLIT

Barefoot at Havelock

Hotelli sijaitsee Andamanin saarella akvamariinin sinisen meren, sademetsän ja trooppisten puiden ympäröimänä koskemattomalla 2 kilometriä pitkällä rannalla. Hotellilta on matkaa satamaan noin 11 kilometriä, joka taittuu läpi pientä kylätietä läpi banaaniviljelmien ja tiheiden trooppisten metsien. Hotelli on yhä alueen ainoa ekologinen hotelli ja työntekijöistä suurin osa on myös paikallista väestöä. Hotellissa on ravintola, baari sekä erilaisia aktiviteettipalveluita kuten joogaa, opastettuja kävelyitä, snorklausta, sukellusta, kalastusta, melomista sekä harvinaisuutena mahdollisuuden uida elefantin kanssa. Hotellissa on yhteensä 18 mökkiä ja villaa. Andaman villoissa on ilmastointi, terassi, kylpyhuone ja 24h lämmin ja kylmä vesi.

Delhi

Delhi on Intian hallinnollinen, noin 7 miljoonan asukkaan pääkaupunki. Delhi jaetaan fyysisesti uuteen ja vanhaan Delhiin. Uudesta Delhistä löydät ostoskeskuksia, elokuvateattereita ja moderneja hotelleja. Vanhassa Delhissä ihmiset elävät edelleen erittäin yksinkertaisissa oloissa. Delhi sai alkunsa Agrassa muinoin hallinneen Maharadjan muutettua valtakuntansa keskuksen hieman pohjoiseen. Tästä elävänä muisto-merkkinä ovat edelleen vanhaa kaupunkia reunustavat punaiset muurit.

HOTELLIT

Royal Plaza (4)

Hotelli sijaitsee New Delhin Business- korttelissa. Viihtyisässä hotellissa on 419 hyvin varusteltua huonetta, joissa mm. internetyhteys, sateliitti-TV, minibaari ja päivän lehdet huoneeseen tuotuna. Hotellissa on myös ravintola, baari, tee lounge, uima-allas sekä 24h huonepalvelu.

Huomioitavaa

Intia - huomioitavaa

Viisumit
Suomalaiset tarvitsevat etukäteen haettavan sähköisen viisumin Intiaan. Tarkistathan ohjeistuksen sähköisen viisumin hakemiseen. HUOM. Passin tulee olla voimassa 6 kk maahan saapumisesta. Viisumikäytännöt ja -hinta voivat muuttua ilman etukäteisvaroitusta paikallisista viranomaistahoista riippuen. Huom! Osalla matkoistamme yövymme lentokenttähotellissa transfer-alueella. Tätä varten ei Intian viisumi ole tarpeellinen.

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Aikaero Suomeen
+3 h 30 min.

Valuutta
Intian valuutta on Intian rupia (INR), 1 € = n. 70 INR. Käteistä rahaa voi vaihtaa pankeissa ja rahanvaihtopisteissä. Valuuttaa saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.

Sähkö
220 V.

Vaatetus
Kohdemaissamme suhtaudutaan alastomuuteen erittäin tiukasti. Julkisesti kylpeminen ja auringonotto loukkaavat paikallisia tapoja. Emme suosittele hihattomien t-paitojen, lyhyiden shortsien tai urheilutoppien käyttämistä.

Juomarahat
Tarjoilijat ja ravintolahenkilökunta odottavat 10-15 % tippiä loppulaskusta ellei palvelumaksu sisälly laskun hintaan. Juomarahat ja tipit ovat usein paikallisten päätulonlähde.

Uskonto
Intiassa tunnustetaan hinduismia, buddhismia, jainalaisuutta, sikhiläisyyttä, kristinuskoa ja islamilaisuutta. Hinduismi on maan suurin ja tärkein uskonto. Arviolta noin 82 % intialaisista on hinduja. Buddhalaisuutta tunnustetaan pääasiassa vuoristoisessa maan pohjoisosissa.

Rokotukset
Matkaa varten on hyvä tarkistaa, että seuraavat perusrokotukset ovat voimassa: jäykkäkouristus, polio, kurkkumätä/hinkuyskä. Lisäksi suosittelemme A-hepatiittirokotusta. Keltakuumerokotustodistus vaaditaan, mikäli maahan saavutaan keltakuumeen esiintymisalueelta. Lisätietoja rokotuksista saat terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi

Ilmasto
Intiassa vallitsee pääosin trooppinen ilmasto, mutta Himalajalla on lauhkea vuoristoilmasto. Monsuunien vuoksi suurin osa vuotuisesta sademäärästä saadaan kesäkuun ja syyskuun välisellä sadekaudella.

Turvallisuus

Pysyttelemme matkoillamme turvallisilla alueilla, mutta taskuvarkaudet ovat kuitenkin varsinkin kaupungeissa mahdollisia ja yöaikaan liikkuminen tietyillä alueilla voi olla turvatonta. Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan, tietyillä alueilla liikkuminen saattaa olla turvatonta. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.

Ruoka ja juoma

Intiassa on useita ruokakulttuureja pitkän historian sekä useiden uskontojen vuoksi. Intialaiselle ruoalle on tyypillistä alueelliset erot, runsas mausteiden käyttö sekä uskontojen asettamat rajoitukset. Kulttuurillisia vaikutteita Intia on saanut mm. moguleilta, arabeilta, iranilaisilta sekä kiinalaisilta. Uskontojen puolesta eniten on vaikuttanut Islam ja hindulaisuus. Hindulaisuus kieltää naudanlihan syönnin ja Islam kieltää muslimeilta sianlihan syönnin. Kasvisruokavalio on hyvin suosittua etenkin hindulaisten keskuudessa. Intialaisessa ateriassa yhdistyvät kuusi perusmakua hapan, makea, kirpeä, suolainen, karvas ja jumoava. Tärkeimpiä käytettyjä mausteita ovat sinapinsiemenet, chilipaprikat, kurkuma, roomankumina, sarviapila, inkivääri, korianteri sekä hajupihk. Jälkiruoissa käytetään kardemummaa, kanelia, muskottipähkinää sekä sahramia.

Aterioihin käytetään usein jogurttia, sipulia, valkosipulia, kermaa, kookosrasvaa, ghitä, seesami; oliivi ja sinappiöljyä. Raaka- aineista paljon käytettyjä ovat palkokasvit kuten kikherneet, linssit, kidneypaput, mustasilmäpavut sekä mungopavut. Intian arvostetuin riisilajike on basmati. Intialaisia perinteikkäitä leipiä on useita esimerkiksi veteen leivottu vehnäleipä chapati tai roti tai uunissa paistettu naan- leipä. Ateriat nautitaan usein metallilautaselta tai kulhoista sekä banaaninlehdeltä. Erilaiset curryt ovat perinteistä intialaista ruokaa tai mm. samosa joka on uppopaistettu ja taikinaan kääritty liharuoka. Jälkiruokiin käytetään usein maitoa mm. erilaisten vanukkaiden muodossa. Hedelmätarjonta on myös laaja. Juomista Pohjois- Intiassa suositaan teetä ja Etelä- Intiassa kahvia. Käytetään myös kookosmaitoa sekä jogurttijuoma Lassia. Veden ja juomien tulee olla teollisesti pullotettua. Myös hedelmät ja vihannekset on hyvä huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää.

Matkustussesongit
Trooppinen monsuuni-ilmasto vallitsee Intiassa. Sääolot vaihtelevat todella paljon vuodenajasta ja paikasta riippuen. Intian talvi on tammi-helmikuussa ja kuuma kesäkausi maalis-toukokuussa. Paras matkustusaika riippuu paljon kohteesta. Suurimmassa osassa maata hyvä aika matkustaa on marras-helmikuussa, kun ilma on miellyttävän lämmin ja kuiva.

Temppelit
Hindutemppelit ovat geometrisen mandalan muotoon rakennettuja pyhäkköjä. Vierailtaessa temppeleissä on syytä muistaa samat pukeutumissäännöt kuin stupissa. Myös hindutemppeleitä kierretään myötäpäivään.

Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.

Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.

Hiilijalanjäljen kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.