Omien toiveiden mukaisesti räätälöidyt matkat / Intian valtameren saaret

Rantaloma – Seychellit

Seychellit  
Mahe | La Digue | Praslin | Denis

Alkaen 2 880 €/hlö, 2hh


Intian valtameressä sijaitseva Seychellien saariryhmä on yksi maailman suosituimmista hemmottelumatkakohteista. Se on myös häämatkalaisten suuri suosikki!

Lämpötila Seychelleillä on ympärivuotisesti +25 ja +30 asteen välillä. Vähäsateisin matkustussesonki on toukokuusta lokakuuhun. Joulukuusta maaliskuussa saarille saapuu monsuunisateita usein sadehetki osuu myöhäisiltaan tai yöaikaan, joten se ei useinkaan häiritse rantapäivien viettoa.

Seychellit koostuu 115 saaresta, joista vain 33 on asuttuja. Kaikki saaret ovat erilaisia ja omanlaatuisia. Suosittelemme yhdistämään matkaan vähintään 2 saarta, esim. pääsaari Mahe ja vain 15 minuutin lentomatkan päässä sijaitsevan Praslinin saaren. Praslinilta voi jatkaa lomailua La Diguen saarella, jossa suosituimmat kulkuvälineet ovat polkupyörä ja härkävankkurit.

Valikoimissamme on majoitusvaihtoehtoja edullisista ns. self catering-majoituksista aina luksusluokan hotelleihin, joissa asiakkaita hemmotellaan hulppeilla villoilla omine uima-altaineen ja hovimestareineen.

Seychelleillä ei tekeminen lopu kesken; saarilta löytyy upeita patinkointimahdollisuuksia, erilaisia vesiurheiluaktiviteetteja sukelluksesta kalastukseen, ja golfareitakin hemmotellaan Praslinin saarella, jossa on valtion ainoa 18-reiän golfkenttä Constance Lemuria-hotellin yhteydessä.

Esitetyt matkapaketit ovat esimerkkejä; teemme jokaisen matkapaketin asiakkaan toiveiden mukaisesti, joten jokainen matka on uniikki. Pyydä tarjous omalle unelmalomallesi!

---

Matkan kesto
13 päivää, perillä 10 yötä
Matkan hinta
Alkaen 2 880 €/hlö, 2hh:ssa
PYYDÄ TARJOUS
  •  
    Sami Blomberg
KYSY MATKASTA - VARAA TAPAAMISAIKA

Matkainfo

Matkaohjelma

Matkaohjelmaesimerkit

Kaksi saarta | 13 päivää, perillä 10 yötä
Päivät 1–2 | Lennot Helsinki – Seychellit
Päivät 2–7 | Seychellit 5 yötä, Praslinin saari
Päivät 7–12 | Seychellit 5 yötä, Mahen saari
Päivät 12–13 | Lennot Seychellit – Helsinki

Kolme saarta | 13 päivää, perillä 10 yötä
Päivät 1–2 | Lennot Helsinki – Seychellit
Päivät 2–6 | Seychellit 4 yötä, Praslinin saari
Päivät 6–9 | Seychellit 3 yötä, La Diguen saari
Päivät 9–12 | Seychellit 3 yötä, Mahen saari
Päivät 12–13 | Lennot Seychellit – Helsinki

Ateriat
Riippuen hotellista, joko ei aterioita, aamiainen tai päivällinen.

Kuljetukset
Venekuljetus Praslin- ja La Digue -saarien välillä. Denisille pienkonelento. Kuljetukset saarten välillä sekä Seychellien lentokenttäkuljetukset sisältyvät hintaan.

---

Valitse mieleisesi saari ja majoitustaso:

– esimerkkipaketit perillä 5 + 5 yötä = 10 yötä:

Praslin + Mahé| Bliss Hotel 3* + Sable D´Or | alk. 2 880 €/hlö, 2hh
Praslin + Mahé | Coco de Mer 4* + Constance Ephelia 5* | alk. 3 650 €/hlö, 2hh
Praslin + Mahé | Constance Lemuria 5* + Constance Ephelia 5* | alk. 4 530 €/hlö, 2hh
Mahé + Denis Island | Carana Beach Hotel 4* + Denis Private Island 4* | alk. 5 740 €/hlö, 2hh
Yllä olevien esimerkkipakettien perilläoloaika on 10 yötä, kokonaismatka-aika lentoineen 13 päivää.

---

Voit jakaa lomasi myös kolmelle eri saarelle:
– esimerkkipaketit perillä 4 + 3 + 4 yötä = 10 yötä

Praslin + La Digue + Mahe | Bliss Hotel 3* + Patatran 3* + Sables D´Or 3* | alk. 2 880 €/hlö, 2hh
Praslin + La Digue + Mahe | Coco de Mer 4*+ Domaine L´Orangeraie 4+* + Constance Ephelia 5* | alk. 3 590 €/hlö, 2hh

Yllä olevien esimerkkipakettien perilläoloaika on 10 yötä, kokonaismatka-aika lentoineen 13 päivää.

Lukuisia muita hotelleja joka saarella.

---

Esitetyt matkapaketit ovat esimerkkejä; teemme jokaisen matkapaketin asiakkaan toiveiden mukaisesti, joten jokainen matka on uniikki. Pyydä tarjous omalle unelmalomallesi!

---

Häämatkalaisille!

Useat hotellit tarjoavat alennuksia häämatkalaisille. Kysy lisää ja pyydä tarjous häämatkallesi!

---

Lennot
Esimerkkilennot Turkish Airlines:
Helsinki – Istanbul 19.15–22.40
Istanbul – Mahé 01.40–10.55
Mahé – Istanbul 21.00–04.10
Istanbul – Helsinki 07.55–11.25
Matkan hinta on laskettu esimerkkilentoreitin mukaan.
Mahdollisuus käyttää myös muita lentoyhtiöitä, esimerkiksi Qatar Airways:
Helsinki – Doha 17.40-00.05
Doha – Mahé 02.40-08.50
Mahé – Doha 19.25-23.35
Doha – Helsinki 02.15-08.10
Tiedustelethan lentovaihtoehtoja toimistoltamme.
Hintaan sisältyy
- Kaukolennot turistiluokassa veroineen
- Matkatavarat
- Mahdolliset saarien väliset lennot tai katamaraanikuljetus
- Mainitut majoitukset tai vastaavat kahden hengen huoneessa, mainituin aterioin
- Lentokenttäkuljetukset.
Hintaan ei sisälly
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Seychellien ympäristövero (kts. tarkennukset kohdasta "Huomioitavaa")
- Tipit ja muut henkilökohtaiset kulut
- Matkavakuutus
- Muu mainitsematon.

Kohde-esittelyt

 

Seychellit



Pinta-ala
455 km²

Asukasluku
95 981 (arvio 7/2020)

Pääkaupunki
Victoria

Uskonto
82 % katolilaisia, loput anglikaaneja, hinduja, muslimeja ja adventisteja

Kieli
Englanti, ranska ja seychellien kreoli

Valuutta
Seychellien rupia (SCR)

Päätuotteet
Turismi, kalastus sekä vaniljan, kanelin ja kopran viljely.

Hallitusmuoto
Tasavalta

Saarivaltio sijaitsee noin 1600 kilometriä Afrikan mantereesta itään. Seychellit koostuu 115 saaresta, joista 33 on asuttuja. Seychellit tunnetaan kirkkaista vesistään, hienosta hiekastaan ja rauhallisista rannoistaan. Saarilta löytyykin hienot lomavaihtoehdot moniin erilaisiin toiveisiin, niin pariskunnille kuin perheillekin.

Seychellit on ympärivuotinen lomakohde. Lämpötila päiväntasaajan läheisyydessä sijaitsevilla saarilla on ympärivuotisesti +25 ja +30 asteen välillä. Joulukuusta maaliskuuhun saarille saapuu monsuunisateita usein sadehetki osuu myöhäisiltaan tai yöaikaan, joten se ei useinkaan häiritse rantapäivien viettoa.

Suurin saarista on Mahé, jolla myös valtion pääkaupunki Victoria sijaitsee. Valtion talous rakentuu pitkälti turismin varaan. Toinen tärkeä tulonlähde paikallisille on kalastus.

Intian valtameressä sijaitseva Seychellien saariryhmä on yksi maailman suosituimmista hemmottelukohteista. Palmujen reunustamat hiekkarannat, kirkkaat vedet saarten ympärillä sekä leppoisan rento meininki takaavat onnistuneen rantaloman.

Pääsaari Mahén ohella enemmistö asiakkaistamme vierailee Praslinin ja La Diguen saarilla. Monet jatkavat lisäksi pienemmille hotellisaarille mm. Denis, Silhouette, Sainte Anne, Frégate tai North.

Mahe

Vaikka Mahé on Seychellien suurin saari ja saariryhmän taloudellinen ja poliittinen keskus, se on kuitenkin säilyttänyt charminsa ja kauneuden. Mahén luonto on näyttävä, sillä rantojen lisäksi saari on vuoristoinen ja vehreä.

Tällä 27 kilometriä pitkällä saarella on yli 75 eri ranta-aluetta. Mahén luonto on näyttävä, sillä rantojen lisäksi saari on vuoristoinen. Sen korkein piste, Morne Seychellois, sijaitsee 905 metrin korkeudella merenpinnasta. Kaikki eurooppalaiset matkaajat saapuvat Seychelleille Mahén kautta, sillä ainoa kansainvälinen lentokenttä sijaitsee lähellä sen pääkaupunki Victoriaa. 

Päivisin Mahé tarjoaa monenlaisia aktiviteetteja ja saari onkin pullollaan sukellus- sekä vesiurheilukeskuksia. Vesimoottoriurheilusta kiinnostuneille saaren pohjoisosa tarjoaa parhaat palvelut. Mahé tarjoaa monenlaista majoitusta guest houseista aina viiden tähden hotelleihin. Myös yöelämä on vilkkaampaa kuin muilla saarilla. Mahélla on kaksi casinoa, ravintoloita, elävää musiikkia sekä muutama yökerho Victoriassa. Mahén saarella voit valmiiden retkien lisäksi vuokrata auton, sillä julkinen liikenne on melko vähäistä. 

HOTELLIT

The H Resort (4+)

Beau Vallonin rannan äärellä sijaitseva 100 huoneen boutique-hotellissa on tyylikkäitä Sviittejä, Villoja sekä Grand Villoja. Hotellissa on 7 ravintolaa ja baaria, uima-allas, kuntosali ja kylpylä. Sisustus on seychelilläistä tyyliä modernilla tvistillä. Kaikissa huonetyypeissä yksityinen parveke/terassi, uima-allas ja helppo pääsy rannalle.

Hotellin kotisivut

Sables d´Or Luxury Apartments

Hyvätasoinen ja viehättävä apartment-hotelli Beau Vallon-rannalla, 25 minuuttia Mahen kentältä. Vain 4 huoneistoa, joissa 1-2 makuuhuonetta. Kaikissa huoneistoissa on terassi/parveke sekä näköala merelle päin. Huoneistoissa on ilmastointi, TV, täysin varusteltu keittiö sekä pesukone. Mahdollisuus omaan kokkiin, joka valmistaa ateriat toiveiden mukaisesti. Beau Vallon-alueella on paljon ravintoloita.

Hotellin kotisivut

Maia Luxury Resort & Spa (5)

Seychellien pääsaarella Mahella sijaitseva MAIA resort tarjoaa saaren korkeatasoisinta hotellimajoitusta. Hotellin sijainti on upea ja se sopii erityisesti yksityisyyttä hakevalle, vaativalle matkailijalle joka haluaa nauttia täyden yksilöllisen palvelun lomasta upeassa trooppisessa ympäristössä valkean hiekkarannan äärellä. Yksityisissä tilavissa villoissa on kaikki mitä tarvitset.


MAIA:ssa hintaan sisältyy Beyond All Inclusive -paketti, joten voit ruokailla missä ja milloin tahansa ja räätälöidä ateriasi omien toiveidesi mukaan taitavien kokkien kanssa. Myös juomat kuuluvat majoituksen hintaan. 


MAIA:ssa on 30 Bill Bensleyn suunnittelemaa villaa (250m2) joissa yhdistyvät maanläheiset elementit ja tyylikkäät pehmeät kalusteet. Jokaisessa upeassa villassa on iso terassi, tyylikkäät sohvaryhmät, oma baari, auringonottotuolit sekä oma uima-allas. Ilmastoitujen villojen makuuhuoneissa on suuri king size parivuode ja mahdollisuus kahteen lisävuoteeseen, TV, tasokkaat äänentoistolaitteet, langaton internet, ylellinen kylpyhuone ulkoammeella sekä erillisellä sadevesisuihkulla. Osa villoista sijaitsee rannan läheisyydessä ja kaikista rinteessä sijaitsevista villoista avautuu upea panoraama merinäköala. Villa host palvelu on käytössä 24 tuntia vuorokaudessa.

”Beyond All Inclusive” tarkoittaa, että tuoreita huippukokkien vastavalmistamia aterioita voi nauttia aina siellä missä sinulle parhaiten sopii. MAIA:n ruoat ovat saaneet inspiraationsa kreolikeittiön lisäksi japanilaisesta, kiinalaisesta, intialaisesta ja välimerellisestä ruokakulttuurista. Sinulla on mahdollisuus nauttia välimerellisiä herkkuja Tec-Tec ravintolassa tai istahtaa Sunset – allasbaariin sushille ja drinkille. Voit myös pyytää unohtumattoman yksityisen illallisen rannalle henkilökohtaisella kokilla varustettuna tai ruokailla mukavasti omassa villassasi, mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. MAIA:sta löytyy myös kansainvälisiin viineihin erikoistunut WineSpectatorin palkitsema The Wine Boutique, jossa viiniasiantuntijat esittelevät tasokkaita viinejä ja kokit valmistavat niiden kanssa yhdisteltäviä herkkuja.

Anantara Spa tarjoaa laajan valikoiman ylellisiä hoitoja. Asiantuntevat terapeutit räätälöivät juuri sinulle yksilöidyt hoidot ja tuoksut, jossa paikallisten yrttien ja hedelmien ravinteet hoitavat ja kosteuttavat virkistäen ja rauhoittaen kehoa ja mieltä. Hoidot sopivat erittäin hyvin niin aikuisille kuin lapsillekin. Kaikki hoidot toteutetaan ulkoilman lämmössä sademetsän kehystämänä. Anantara järjestää lisäksi Qi Gong yksityistunteja, jossa pääsee tutustumaan ikivanhaan kiinalaiseeen energianpuhdistusmenetelmään. Qi Gongin tarkoituksena on puhdistaa ja parantaa omaa kehoa ja se muistuttaakin hidasta joogaa tai Tai Chita. Sinulla on mahdollisuus myös tilata oma jooga- tai fitness tunti tai tehdä harjoitus oman villan TV-ruudun ääreltä.  

Hotellivierailla on resortin sisällä käytössä 24h kuljetuspalvelu, joten korkeuseroista huolimatta tämä ainutlaatuinen resort sopii ihanteellisesti kaikenikäisille. 

Hotellin kotisivu


Hilton Seychelles Northolme Resort & Spa (4+)

Hilton Seychelles Northolme Resort & Spa sijaitsee 6 km:n päässä kaupungin keskustasta. Lomakeskus koostuu 40 tilavasta ja tyylikkäästä villasta, joista on upeat näkymät Intian valtamerelle sekä vuoden 2015 syyskuussa valmistuvasta 16 villasta, joissa on oma uima-allas. Hotelli on tunnettu lomapaikkana, jossa Ian Flemingin kirjoitti James Bond -kirjojaan. Hilton Northolme tarjoaa upean infinity-altaan, korkealuokkaisen kuntokeskuksen, kauneushoitoja, kaksi ravintolaa ja yhden ravintolabaarin.

Hotellin kotisivut

Four Seasons Resort Seychelles (5)

Intian valtameren turkoosit aallot avautuvat kauniina maisemana Four Seasons Resort Seychelles -hotellin ääreltä. Korkeatasoisen hotellin oma ranta on yksi koko Seychellien kauneimmista.

Mahén lounaisosassa sijaitsevan Four Seasons -hotellin palvelut ovat kattavat; fine dining -ravintolan ohella on rennompia baareja, kuntokeskus, uima-allas sekä upeat näköalat omaava spa. Hotellissa on 67 ylellistä huvilaa ja Sviittiä. Sisustus on perinteistä kreolilaista tyyliä moderneilla mukavuuksilla. Four Seasonsissa on mahdollisuus myös erilaisiin vesiaktiviteetteihin: melonta, snorklaus, sukellus ja kalastus. Hotellissa majoittuminen tapahtuu tilavissa ja tyylikkäissä villoissa. Villat on sijoiteltu rinteille lahden ympärille. Koko kuvan lahti on hotellin aluetta.

Hotellin kotisivut

Constance Ephelia (5)

Tasokas ja suurehko hotelli Mahen länsirannalla. 313 tilavaa huonetta, villaa ja sviittiä, myös altaallisia 1-3 makuuhuoneen villoja. 2 rantaa ja useita uima-altaita. Intian valtameren suurin SPA hellii aisteja ja kehoa erilaisilla hoidoilla. 5 ravintolaa ja 6 baaria. Aktiviteettitarjonta on runsasta: 4 tenniskenttää, squashkenttä, kuntosali, joogaa, surffausta, kajakkeja, snorklausta, sukellusta, kalastusta, maastopyöriä, seinäkiipeilyä ja köysirata. 40 minuutin ajomatka Mahen lentokentältä. Loistavat häämatka-alennukset!

Hotellin kotisivut


Carana Beach Hotel (4+)

Moderni 40 huoneen boutiquehotelli, joka sijaitsee Mahén saaren pohjoisosassa. Kaikissa huoneissa on uskomaton näköala merelle. Carana Beachillä tarjoillaan suurimmaksi osaksi luomuruokaa. Hotellin baarissa ja aulassa on rento ilmapiiri, josta näköala merelle. Osassa huoneista on yksityinen uima-allas. Huoneissa on puhelin, tilava kylpyhuone, terassi, kaapeliteltevisio, tallelokero, ilmastointi, hiustenkuivaaja, internetyhteys ja minibaari.

Hotellin kotisivut

Banyan Tree Seychelles (5)

Banyan Tree Seychelles -luksushotelli sijaitsee suurella tontilla Mahén lounaisrannikolla. Banyan Tree Seychellesin ylellisesti kalustetuissa villoissa yhdistyvät Seychellien arkkitehtuuri ja nykyaikainen sisustus. Kaikissa villoissa on oma uima-allas, rantavilloissa oma kulku suoraan kauniille hiekkarannalle.

Hotellin ranta on yksi koko Seychellien saariryhmän kauneimmista. Banyan Treella on korkeatasoinen spa, kuntokeskus ja tenniskenttä. Vieraat voivat rentoutua infinity-altaalla hedelmäcocktailin kera ennen joogasessiota tai tenniserää. Hotellialueen harrastusmahdollisuuksiin kuuluvat maastopyöräily, snorklaus ja melonta. Polkupyöriä voi lainata ilmaiseksi, ja paikan päällä on myös autonvuokrauspalvelu.

Hotellin kotisivut

La Digue

La Digue on neljänneksi suurin asuttu Seychellien saari, joka sijaitsee Praslinin saaresta itään. Pituutta saarella on viisi kilometriä ja leveyttä kolme – noin kolmannes Praslinin koosta. La Digue on Seychellien saarista parhaiten säilyttänyt koskemattoman luontonsa ja sitä voikin kutsua "Eedenin puutarhaksi".

Venematka Praslinin saarelta La Diguelle kestää vain noin 15 minuuttia ja Mahén saarelta noin 1,5 tuntia. Valkohiekkaiset rannat tarjoavat loistavat puitteet lepolomalle ja saaren keskiosan luonto aktiviteeteille ja seikkailulle. Saarella on rauhallinen ja rento tunnelma. Pikkusaarella liikkuminen tapahtuu kävellen tai pyöräillen. Polkupyöriä saarella onkin paljon. Pyöräillen voit vierailla myös ehkä koko Seychellien valokuvatuimmalla hiekkarannalla, Anse Source D'Argentilla.

HOTELLIT

Le Domaine de l'Orangeraie (4+)

Hotelli on toiminut vuodesta 2004 ja se sijaitsee luonnonkauniin La Diguen saaren pohjoisosassa lähellä valkohiekkaisia rantoja ja meren upeita koralliriuttoja. Hotelli on paratiisimainen pakopaikka arjen kiireiltä. Hotellin palveluihin kuuluu viihtyisä rantaravintola, kahvila, baari, matkamuistomyymälä, kylpylä, huonepalvelu, uima-allas, yhden tai kahden hengen aurinkotuolit ja -varjot, rantapyyhkeet. Ravintola, uima-allas ja baari sijaitsevat rannalla, muut palvelut ja villat niitä vastapäätä tien toisella puolella. Mahdollisuus yksityiseen illalliseen omassa villassa tai rannalla. Hotelli järjestää myös sukellusretkiä. Snorkkeleita vuokrattavana business centeristä.

Polkupyörillä voi tehdä retkiä saaren muihin osiin ja tutustua paikalliseen luontoon ja kulttuuriin. Retkelle on mahdollista saada mukaan eväät hotellilta. Hotellilla on yhteensä 41 ylellistä villaa, jotka on sisustettu paikalliseen tyyliin luonnonelementtejä käyttäen. Kaikissa villoissa on oma kalustettu terassi, ilmastointi, televisio, puhelin, internetyhteys, tallelokero, minibaari ja pesulapalvelu. Osassa villoista trooppinen suihkuhuone ulkona luonnonhelmassa.

Hotellin kotisivut

Patatran (3)

La Diguen Patatran on viehättävä ja pieni, 30 huoneen hotelli. Sisustus on paikallista kreolityyliä.  Se tarjoaa vieraille hienon merinäköalan ja ulkouima-altaan, ravintolan  sekä baarin, jossa voi nautiskella drinkkejä. Hotellihuoneissa on ilmastointi, TV, ja osassa huoneista on oma terassi.

Hotellin kotisivut


.

.

Praslin

Suosittu lomasaari Praslin, jota myös kutsutaan nimellä Ïle de Palme (Palmusaari), sijaitsee 34 kilometriä koilliseen Mahésta ja on Seychellien toiseksi suurin saari. Lennot saarelle kulkevat pääsaaren kautta. Praslin on 4 kilometriä leveä ja 11 kilometriä pitkä. Saarella asuu vakituiseen muutama tuhat ihmistä, jotka suurimmaksi osaksi työskentelevät turismin tai kalastuksen parissa.

Saari on täynnä upeita rantoja kristallin kirkkaiden vesien äärellä. Praslinilla sijaitsee Anze Lazio -ranta, joka on äänestetty yhdeksi maailman parhaista ja kauneimmista rannoista. Tämä saari on tunnettu harvinaisesta coco de mer -palmustaan, joka tuottaa maailman isoimpia pähkinöitä sekä harvinaisista lintulajeistaan. Vaikka saarella tänä päivänä on monia hotelleja, saarelta löytyy kuitenkin paljon kaunista luontoa.

Voi vierailla Vallée de Mai -kansallispuistossa, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Päiväretkikohteeksi voi valita myös La Diguen tai jonkin muun viehättävistä pienistä naapurisaarista, joihin pääset Praslinilta veneellä.

HOTELLIT

Raffles (5)

Raffles Praslin koostuu 86-sta luksustason villasta, joista on näkymät puutarhalle ja merelle. Villoissa on kaikissa ulkopaviljonki sekä pieni uima-allas.

Villat ovat tilavia ja tyylikkäästi sisustettu. Hotellialueella on mm.ilmainen WiFi, ulkouima-allas, ravintoloita, kuntoilukeskus ja mahdollisuus vesiaktiviteetteihin esim. snorklaus.

Hotellin kotisivut

Le Duc (4-)

Cote D'orin valkoisella hiekkarannalla sijaitseva Hotel Le Duc de Prasliniin kuuluu trooppinen puutarha, uima-allas, kaksi ravintolaa sekä baareja.
Vallée de Mai -luonnonsuojelualue on 4 km:n päässä. Hotelli voi järjestää auton tai polkupyörän vuokrauksen. Alueella voi harrastaa myös snorklausta, kalastusta ja sukeltamista.

Le Domaine de La Réserve (4+)

Tämä viehättävä 40 huoneen hotelli sijaitsee syrjäisellä Anse Petite Courin yksityisrannalla, Seychellien toisiksi suurimmalla saarella Praslinilla. Koralliriutat ja turkoosit vedet ovat ihanteellisia ympärivuotiseen snorklaukseen ja uintiin. Hotellin pääravintolassa tarjoillaan buffetaamiainen ja kylttiläillallinen valaistulla laiturilla, josta kauniit näkymät merelle. Ravintola tarjoaa kreoli- ja eurooppalaista ruokaa. Hotellissa on upea uima-allas, jossa on allasbaari ja grilli. Hotellin varusteluun kuuluu kaikki modernit mukavuudet. Paikanpäällä järjestetään myös risteily viikottain, urheilukalastusta ja snorklausta

Constance Lemuria (5)

Constance Lemuria on Green Globe sertifioitu luksushotelli Praslinin saarella. Sen 18-reikäinen golfkenttä on ainutlaatuinen Seychelleillä. Modernilla muotoilulla ja korkealaatuisilla materiaaleilla rakennettu Constance Lemuria vastaa laadusta ja ainutlaatuisesta luonnosta nauttivan vieraan odotuksiin.

 

Lemuriassa voit yöpyä tilavissa ja ylellisissä junior- (52m2) - tai senior sviiteissä (115m2) sekä suuremmissa villoissa. Kaikkien huoneiden varusteluun kuuluu ilmastointi, tee-/kahvinkeittomahdollisuus, minibaari, satelliitti TV kattavalla elokuvavalikoimalla ja musiikilla sekä DVD soittimella, iPod liitäntä, langaton internet-yhteys, tallelokero, puhelin, tilava kylpyhuone ja wc, hiustenkuivaaja, kalustettu terassi/parveke sekä 24h huonepalvelu. Suuremmissa villoissa on myös oma uima-allas ja auringonottotuolit. 
 
Hotellin monipuolinen ravintolavalikoima tarjoaa herkullisia makuelämyksiä. Voit nauttia kansainvälisiä makuja The Legend ravintolan monipuolisesta aamiais- / illallisbuffetista. À la carte illallista tarjoillaan merellisiä kreolimakuja edustavassa The Nestissä ja ranskalaista keittiötä edustavassa Divassa. Takamaka rantaravintolassa voit nauttia jääkylmiä drinkkejä sekä pikkusuolaista jalat rantahiekassa. Kiireisimpänä sesonkina suosittelemme pöytävarausten tekemistä ravintoloihin etukäteen. 

Constance Spa on rauhan ja seesteisyyden keidas. Rentoudu, virkistäydy, detox, syväpuhdista tai yksinkertaisesti vain nauti - mitä tahansa valitsetkin, kaikki hoidot räätälöidään mieltymystesi mukaan. Tarjolla on kattava valikoima mm. Constance Spa Classic -hierontoja, kasvohoitoja ja vartalohoitoja. Kaikissa hoidoissa käytetään aromaattisia luonnontuotteita, jotka ovat saaneet inspiraationsa Intian valtameren kasveista. Jokainen hoito saattaa mielesi ja kehosi täydelliseen rentoutumiseen ja tasapainoon.

Lemurialla on Seychellien ainoa 18-reikäinen championship tason golfkenttä. Marc Antoine Farryn ja Rodney Wrightin suunnittelema kenttä on avattu vuonna 2000 ja se kattaa 18 reikää mukaan lukien ”jaw-dropping” yllättävän 15 reiän, joten haastetta riittää kokeneemmallekin pelaajalle. Kenttä ja golfauto on käytössä kentän aukioloaikojen puitteissa ja halutessaan myös opetustunnit onnistuvat paikallisten ammattitaitoisten opettajien johdolla. Kiireisimpänä sesonkina suosittelemme lähtöaikojen varaamista etukäteen.

 

Spa-hoitojen ja golfin lisäksi hotelli tarjoaa muita aktiviteettejä kuten tennistä, maastopyöräilyä ja paljon erilaisia vesiaktiviteetteja kuten purjehdusta ja sukellusta. Tämä alue tunnetaan yhtenä maailman parhaista sukelluskohteista Seychellien saaristoa koskevien tiukkojen suojelusääntöjen ansiosta. Tutustu Intian valtamereen ja sen merenalaiseen elämään hienojen graniittiriuttojen ja paikallisten hylkypaikkojen ympärillä Lemurian edustalla. Aloittelijat sekä edistyneemmätkin sukeltajat voivat nauttia sukelluksista PADI-ohjaajiemme kanssa. Erilaisia PADI- ja CMAS-sukelluskursseja on myös tarjolla lisämaksusta.

 

Hotelli sopii loistavasti niin golffareille, pariskunnille kuin lapsiperheillekin.


Hotellin kotisivut


Coco de Mer (4)

Hotelli on nimetty ainutlaatuisen coco de mer -palmun mukaan. Hotelli sijaitsee Anse Bois de Rose -rannalla Praslinin lounaisosassa. Hotellin yksityisellä 200 hehtaarin alueella voi rentoutua nauttien alueen hiljaisuudesta kuunnellen meren ääniä. Hotellilla on laaja auringonottoalue; suuri hiekkaterassi, sekä aurinkotuoleja. Hotellilla on myös kaksi uima-allasta. Palveluihin kuuluu minigolfrata, tennis- ja squashkenttä, melonta, rantapyyhkeitä, kirjasto, internetyhteys, kuntosali, SPA merinäkymin, sekä kaksi ravintolaa. Hotellin kaikki 40 huonetta ovat tilavia ja merelle päin. Hotelli on täysin remontoitu äskettäin.

Hotellin kotisivut

Denis

Denis on yksi Seychellien paratiisimaisimmista saarista. Saarella on vain yksi hotelli, Denis Private Island, jossa on 24 tilavaa bungalowia ja yksi oman uima-altaan omaava rantavilla. Hotelli on tunnettu ekologisuudestaan. Hotellin mainioiden aterioiden raaka-aineista 80 prosenttia viljellään saaren omalla maatilalla. Ainoa tapa saapua Denikselle on yksi päivittäinen pienkonelento Mahélta. Deniksellä kuljetaan joko jalan, golfkärryillä tai huonehintaan kuuluvilla polkupyörillä.

Hotellin kotisivut

HOTELLIT

Denis Private Island, Beach Cottage (4)

Beach Cottagessa voi rentoutua yksityiselläterassilla, josta onmerinäköala. Kaikissa villoissa on ulkosohvat rentoutumiseen. Huoneet ovat ilmastoituja. Hotellitilojen muihin palveluihin kuuluu kirjasto, businesskeskus, tenniskenttä, pyykkipalvelu ja viinikellari sekä polkupyörät jokaiselle asiakkaalle.

Hotellin kotisivut

Denis Private Island, Beach Pool Villa (4)

Tyylikäs Beach Pool Villa tarjoaa yksityisen terassialueen, jossa on merinäköala ja mahdollisuus pulahtaa uimaan ulkouima-altaassa. Terassilla on myös ruokailupaviljonki. Ison kylpyhuoneen yhteydessä on ulkotilassa oleva kylpyamme ja sisäsuihkun ohella on myös kaksi ulkosuihkua. Erittäin tilava villa on ilmastoitu. Hotellitilojen muihin palveluihin kuuluu kirjasto, businesskeskus, tenniskenttä, pyykkipalvelu ja viinikellari sekä polkupyörä jokaiselle asiakkaalle.

Huomioitavaa

Seychellit - huomioitavaa

Viisumit
Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia Seychelleille. Maksuton Visitor Permit saadaan maahan saavuttaessa. Passin tulee olla voimassa koko matkan ajan. Huom! Muutokset viisumikäytännöissä ja -hinnoissa ovat mahdollisia.

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Rokotukset ja terveys
Tarkista, että kansallisen rokotusohjelman mukaiset perusrokotuksesi ovat voimassa. Lisäksi suositellaan A- ja B-hepatiittirokotusta. Mikäli Seychelleille saavutaan keltakuumeen esiintymisalueelta, tulee maahan saavuttaessa esittää keltakuumerokotustodistus.

Ympäristövero
Seychellit on ottanut käyttöön ympäristöveron (Entivonmental Sustainability Levy) 1.8.2023 alkaen. Vero maksetaan paikan päällä paikallisessa valuutassa (SCR). Maksettava summa riippuu majoituksesta:
- 25SCR (n. 2EUR)/hlö/yö, kun majoituspaikassa 1 - 24 huonetta
- 75SCR (n. 6EUR)/hlö/yö, kun majoituspaikassa 25 - 50 huonetta
- 100SCR (n. 8EUR)/hlö/yö, kun majoituspaikassa enemmän kuin 50 huonetta (Tämä kategoria käsittää myös jahdit sekä saariresortit muilla saarilla kuin Mahe, Praslin, La Digue ja Cerf Island.)
Huom. Muutokset ilmoitetuissa tiedoissa ovat mahdollisia ilman etukäteisvaroitusta paikallisista viranomaisista riippuen.

Valuutta
Valuuttana on Seychellien rupia (SCR). Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.
Pankkiautomaatteja on Mahella, Praslinilla sekä La Diguella. Luottokorteista Visa, MasterCard ja Amex käyvät useimmissa paikoissa. Myös euroilla voi maksaa useissa paikoissa.

Tipit
Monissa paikoissa (ravintolat, taksit yms.) laskun hintaan sisältyy noin 5 – 10% suuruinen palvelumaksu. Tippiä voi antaa hyvästä palvelusta oman harkinnan mukaan.

Aikaero
Seychellien aikaero Suomeen on kesällä +1 tunti ja talvella +2 tuntia.

Sähkövirta
Sähkövirta on Seychelleillä 240 V. Pistorasia on samanlainen kuin Englannissa, joten suomalaisiin pistorasioihin käytettäviin laitteisiin tarvitaan adapteri.

Matkapuhelimet
Tarkistathan matkapuhelimesi kuuluvuuden ja hinnat operaattoriltasi. Seychellien suuntanumero on +248.

Ilmasto

Seychellien saariryhmä sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella Intian valtameressä länsiosassa. Saarilla on merellisen kostea, trooppinen ilmasto ja lämpötila pysyttelee noin 25 - 30 asteen tietämillä ympäri vuoden. Kaakosta suuntaavat tuulet vallitsevat saarilla touko-lokakuun aikana. Tämä on Seychelleilla kuivempaa aikaa, joskin tuulet voivat aiheuttaa puuskittaista merenkäyntiä. Marraskuun aikana tuulet vaihtuvat luoteisiksi ja tuovat mukanaan sadekauden. Sateisinta aikaa saarilla ovat joulu- ja tammikuu, jolloin tuulet ovat leudommat ja aurinko kuumimmillaan.

Pasaatituulet määrittävät Seychelleillä myös merilevän kulkeutumisen aaltojen mukana, ja on vuodenajasta riippuvaista mille rannoille merilevää todennäköisimmin ajautuu. Etäisyydet saarilla ovat kuitenkin verrattain lyhyitä, joten merilevästä vapaa ranta ei yleensä ole kaukana.

Sääoloja arvioidessa on hyvä pitää mielessä, että kuten muuallakin, myös Seychelleillä ilmasto voi olla arvaamaton eikä säätila välttämättä noudata totuttuja kaavoja.

Valokuvaus
Ihmisiä valokuvatessa on aina kohteliasta kysyä kohteelta lupaa ennen kuvan ottamista.

Ruoka ja juoma
Seychellien ruokakulttuurissa yhdistyvät kiinalainen, intialainen ja ranskalainen keittiö. Mausteista käytettyjä ovat valkosipuli, inkivääri, kookos sekä chili. Yleisempiä ruoka- aineita on mustekala, jota tarjoillaan mm. curryna. Kalaa on monesti tarjolla ja se tarjoillaan yleensä kokonaisena. Seychellien keittiön erikoisuus ovat suuret lepakot, joiden liha grillataan tai tarjoillaan curryna.Yleisesti Seychellien hanavesi on juomakelpoista. Pyörremyrskyjen jälkeen kannattaa vältää hanaveden juontia vesisäiliöiden saastumisen varalta.

Turvallisuus
Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.

Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.

Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.

Hiilijalanjäljen kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.

  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/Aventura-Coco-de-Mer-Praslin-0170
  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/Aventura-Coco-de-Mer-Praslin-1
  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/Aventura-Coco-de-Mer-Praslin-2
  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/Aventura-Coco-de-Mer-Praslin-28
  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/Aventura-Coco-de-Mer-Praslin-5
  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/Hresort
  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/Seychellit-1
  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/Seychellit-2
  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/bt-seychelles-overview
  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/patatran-front-view--2-_1517996186
  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/patatran
  • Valtiot/Seychellit/2020/Rantaloma_Seychellit/sables-d-or-seychelles-avocat-veranda--copy-_1477027568