Bhutanin vaellusmatka: Lumimiehen jäljillä

Palaa matkan pääsivulle

Bhutan | Intia
Paro | Thimpu | Punakha | Delhi

Matka on huikea yhdistelmä Bhutanin kuningaskunnan mystistä tunnelmaa, sen ainutlaatuisen koskematonta luontoa ja Delhin sykettä. Matkan aluksi lennät satumaiseen Bhutaniin, jossa mielenkiintoisen kulttuurin lisäksi saat ihastella sykähdyttäviä Himalajan vuoristomaisemia. Upea Bhutan on yksi maailman eristyneimpiä valtioita. Siellä tutustut kolmeen tärkeimpään kaupunkiin Thimpuun, Punakhaan sekä Paroon. Vierailet myös kuuluisassa vuorenrinteellä sijaitsevassa Taktshang-luostarissa (Tiikerinpesä). Neljän päivän vaelluksellamme pääset tutustumaan maahan pintaa syvemmältä ja näkemään vain harvojen ulkomaalaisten näkemiä kohteita.

Matkan lopulla pysähdys vielä valtavaan Delhiin. Delhi on Intian hallinnollinen, noin 7 miljoonan asukkaan pääkaupunki. Delhi jaetaan fyysisesti uuteen ja vanhaan Delhiin. Uudesta Delhistä löydät ostoskeskuksia, elokuvateattereita ja moderneja hotelleja. Vanhassa Delhissä ihmiset elävät edelleen erittäin yksinkertaisissa oloissa.

Matkan kesto
11 päivää, 9 yötä perillä
Matkan hinta
Alkaen 5 290 €, 2hh:ssa
1hh-lisä 300 €Alkaen 5 290 €, 2hh:ssa
1hh-lisä 300 €
Matkaohjelma

Päivä 1 | Lennot Delhiin
Päivät 23 | Paro 2 yötä
Päivät 47 | Vaellus ParoThimphu 4 pv/3 yötä
Päivä 7 | Thimphu
Päivä 8 | Punakha
Päivä 9 | Paro
Päivä 10 | Delhi
Päivä 11 | Lennot Helsinkiin

Matkan erityispiirteet

• Matka sisältää pitkiä kävelyosuuksia ja näin ollen osallistuminen vaatii kohtuullista fyysistä kuntoa.
• Majoittuminen vaelluksilla tapahtuu teltassa.

Lennot
Helsinki – Delhi 20.10–05.25
Delhi – Paro 11.55–15.50
Paro – Delhi 08.00–10.55
Delhi – Helsinki 10.30–15.20
Kaukolennot Finnair ja Aasian sisäiset Druk Air
Hintaan sisältyy
- Reittilennot turistiluokassa (sis. verot ja matkatavarat)
- Lennot kohdemaiden välillä
- Ohjelman mukaiset majoitukset ja ateriat
- Kaikki kuljetukset ja matkaohjelmassa mainitut retket
- Bhutanin viisumi
- Paikallisten oppaiden palvelut kohdemaassa.
Hintaan ei sisälly
- Henkilökohtaiset kulut kuten tipit
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Tarvittava Intian viisumit
- Tarvittavat vakuutukset
- Muu mainitsematon.

Päiväohjelma

Päivä 1 | Helsinki – Delhi

Päivä 2 | Paro
Hotel Olathang 3* |L, I
Aamulennolla jatkamme edelleen Paroon, yli itäisen Himalajan. Paro tunnetaan hohtavan valkoisesta linnoituksesta ja vihertävistä riisipelloista. Laakso on erinomaista viljelymaata ja ihmiset ovat keskimäärin vauraampia kuin muualla Bhutanissa. Laakso tuottaa valkoisen ja punaisen riisin lisäksi omenoita, mansikoita ja parsaa. Tapaatte oppaanne lentokentälle, josta on kuljetus hotellillenne.Aikaa jää vielä lyhyeen kävelyyn ennen lounasta.
Iltapäivällä vieraillaan Paro Rinpung Dzongissa, sekä Drukgyelin Dzongin rauniolinnakkeella, jotka ovat loistavia esimerkkejä paikallisesta arkkitehtuurista. Mahdollisuus vierailla myös 600-luvulla rakennetussa Kyichu Lhakhangissa, yhdessä maan pyhimmistä temppeleistä.Yö vietetään Parossa.

Päivä 3 | Paro
Hotel Olathang 3* | A, L, I
Päiväretki "Tiikerin pesään" eli pyhään Taktshang-buddhalaisluostariin, joka on rakennettu kallionkielekkeelle 900 metriä maanpinnan yläpuolelle. Temppelikokonaisuus on maan pyhimpia paikkoja ja suosittu pyhiinvaelluskohde. Lounasta voi nauttia läheisessä kahvilassa, josta avautuu huikaisevat näkymät luostarille. Paluumatkalla on mahdollisuus tutustua Bhutanin keskiaikaisen maaseudun elämää esittelevään kartanomuseoon. Illalla on aikaa valmistella varusteet seuraavana päivänä alkavaa vaellusta varten ja mahdollisesti myös vierailla Dumtse Lhakhangin temppelissä. Varusteita on mahdollista lähettää suoraan Thimphuun jos niitä ei tarvitse vaellukselle.Yöpyminen Parossa.

Päivä 4 | 1. vaelluspäivä
Vaellusteltta | A, L, I
Ensimmäisenä päivänä kuljemme Parosta Jangchulakhaan. Soratie kiipeää kylän ja kyynelmäntymetsän läpi laakeista mani-kivistä muodostuvalle seinälle. Kiviin on kaiverrettu Tiibetin buddhalaisuuteen liittyviä rukouksia. Yöpyminen tapahtuu jakkien laidunmaalla 3 760 metrin korkeudessa. (20km/7h)

Päivä 5 | 2. vaelluspäivä
Vaellusteltta| A, L, I
Toisena päivänä vaellus Jimilang Tshoon. Päivä alkaa nousulla katajametsän läpi ja jatkuu harjannetta pitkin tarjoten rankan maaston lisäksi kauniita näkymiä 7 326-metriselle Mount Jomolharille. Päivän päätteeksi kiivetään vielä suurten kivijärkäleiden ja alppiruusujen läpi Jimilang Tshon vuoristojärvelle. Yöpyminen tapahtuu järven rannalla. (15km/4h)

Päivä 6 | 3. vaelluspäivä
Vaellusteltta | A, L, I
Kolmas päivä sisältää paljon nousuja ja laskuja päättyen Semkothaan. Kirkkaana päivänä näkymät ympäröiville seuduille ovat hienoja ja palkitsevia. Yöpyminen tapahtuu 3834 metrin korkeudessa sijaitsevan Semkothan järven rannalla. (11km/4h)

Päivä 7 | 4. vaelluspäivä
Druk Hotel 3* | A, L, I
Päivä alkaa rauhallisella nousulla ja maisemat Bhutanin korkeimmalle vuorelle Mount Gangkhar Puensumille ovat upeat. Polku laskeutuu Phajoding Gompalle missä sijaitsee luostari ja meditointiin käytettäviä retriittejä. Viimeiset kaksi tuntia laskeudumme kohti Thimphua. Kuljettajanne tapaa teidät kaupungin ulkopuolella ja hoitaa kyydin hotellillenne. Yöpyminen Thimphussa. (15km/5h)

Päivä 8 | Thimphu Punakha
Hotel Zangthopelri 3* | A, L, I
Nähtävyyksien kiertelyä Thimphussa. Vierailemme joka viikkoisella torilla, Thimphun kuuluisalla stupalla, kansalliskirjastossa ja perinteisten taiteiden museossa. Voit vierailla myös esimerkiksi kaupungin ylle kohoavalla kukkulalla sijaitsevalla Changangkhan temppelillä tai Simtokha Dzongin linnoitukselle. Kertokaa oppaallenne kiinnostuksen kohteistanne. Thimphu on myös hyvä paikka vaikkapa tuliaisten ostoon. Illalla kuljetus(3h) Punakhaan, jossa yöpyminen hotellissa.

Päivä 9 | Paro
Hotel Olathang 3* | A, L, I
Kauniilla Punakhalla on Bhutanin historiassa merkittävä sija: Punakhan luostarilinnoitus on merkkinä Bhutanin yhtenäisyydestä ja alue kokonaisuudessaan kuvastaa maan kulttuurin sydäntä Tutustumme Wangdiphodrangin ja Punakhan ikivanhoihin linnoituksiin sekä niiden myyttisiin tarinoihin. Illalla kuljetus (4h+) Paroon, jossa yöpyminen hotellissa.

Päivä 10 | Delhi
The Royal Plaza Hotel 4* | A
Aamulla kuljetus Paron lentokentälle, josta lento Intian Delhiin. Delhissä opastettu kaupunkikierros ennen kuljetusta hotellillenne. Vapaata aikaa Delhissä ja oiva tilaisuus myös lisäpäivien ottamiseen.

Päivä 11 | Delhi – Helsinki
Kuljetus Delhin lentokentälle, josta suora Finnairin lento takaisin Suomen Helsinkiiin.

Ateriat:
A = aamiainen x 9
L = lounas x 8
I = illallinen x 8

 

Bhutan





Pinta-ala
47 000 km²

Asukasluku
782 318 (arvio 7/2020)

Pääkaupunki
Thimpu

Uskonto

Bhutanin virallinen uskonto on Vajrayana-buddhalaisuus. Väestöstä noin kolme neljännestä on buddhalaisia ja neljännes hinduja. Kristityt ja uskontokuntiin kuulumattomat muodostavat alle prosentin kokoiset vähemmistöt.

Kieli
Dzonkha (virallinen), nhotia, nepali

Päätuotteet
Puutuotteet, hedelmät, riisi, maissi, maitotuotteet, kananmunat

Hallitusmuoto
Kuningaskunta

Bhutan on pieni kuningaskunta sijaiten Himalajan vuoristossa, itseään huomattavasti suurempien Intian ja Kiinan välissä. Paikallinen nimi maalle on "Druk Yul", joka tarkoittaa lohikäärmeiden maata. Maa oli pitkään suljettuna ulkomaalaisilta matkaajilta, mutta vähitellen avannut rajojansa 1970-luvun puolesta välistä lähtien. Aiemmasta sulkeutuneisuudesta johtuen maa on onnistunut säilyttämään oman identiteettinsä länsimaiden vaikutteilta.

Paro

Paro tunnetaan hohtavan valkoisesta linnoituksesta ja vihertävistä riisipelloista. Laakso on erinomaista viljelymaata ja ihmiset ovat keskimäärin vauraampia kuin muualla Bhutanissa. Laakso tuottaa valkoisen ja punaisen riisin lisäksi omenoita, mansikoita ja parsaa. Kaupungin ja yksi Bhutanin tärkeimpiä nähtävyyksiä on Paro Dzong.

HOTELLIT

Hotel Olathang (3)

Kaunis Hotel Olathang sijaitsee rauhallisella paikalla, luonnon ympäröimänä. Hotellin 59 huonetta on varustettu muun muassa puhelimella ja jääkaapilla.
Hotellissa myös ravintola, kahvila, pesulapalvelut ja rahanvaihtopiste.

Punakha

Kauniilla Punakhalla on Bhutanin historiassa merkittävä sija: Punakhan luostarilinnoitus on merkkinä Bhutanin yhtenäisyydestä ja alue kokonaisuudessaan kuvastaa maan kulttuurin sydäntä. 1637 rakennetun linnoituksen lisäksi kiehtovia ovat myös esimerkiksi Khamsum Yuleyn temppelin sisäseinien symboliset maalaukset.

HOTELLIT

Hotel Zangdo Pelri

Hotelli sijaitsee harjanteella, noin 5 km kaupungin yläpuolella. Hotellissa on 45 huonetta, joista valtaosa on erillisiä bungaloveja. Huoneet ovat tilavia ja perinteiseen tyyliin sisustettuja. Hotellissa on ravintola, baari, sekä uima-allas.

Intia





Pinta-ala
3 287 590 km²

Asukasluku
1 326 093 247 (arvio 7/2020)

Pääkaupunki
New Delhi

Uskonto
Hindu 81 %, islam, 13 %, kristitty 2 %, sikhi 2 %, muut 2 %.

Kieli
Hindi, englanti, 18 muuta virallista kieltä sekä satoja murteita

Valuutta
Intian rupia (INR)

Päätuotteet
Tekstiilit, kemikaalit, teräs, riisi, vehnä, puuvilla, tee, juutti, lampaat

Hallitusmuoto
Parlamentaarinen demokratia

Intia on varsinainen kontrastien valtakunta. Sitä on vaikea tai lähes mahdotonta määritellä muutamalla sanalla tai edes yhdellä kirjalla. Maasta löytyy valtava määrä kulttuurihistoriallisesti ja uskonnollisesti merkittäviä paikkoja. Vuosituhansien aikana Intiaa ovat hallinneet useat eri maharadjat kuningaskunnistaan.

Intia on asukasluvultaan tällä hetkellä maailman toiseksi suurin maa, asukkaita on jo yli miljardi. Se on väestönkasvultaan maailman nopeimmin kasvavia maita. Pääkielinä toimivat englanti ja hindi. Maan useat eri kieliryhmät kommunikoivat näillä sujuvimmin keskenään. Suuri osa väestöstä elää alkeellisissa olosuhteissa ja köyhyydessä eurooppalaisten mittapuussa mitattuna.

Delhi

Delhi on Intian hallinnollinen, noin 7 miljoonan asukkaan pääkaupunki. Delhi jaetaan fyysisesti uuteen ja vanhaan Delhiin. Uudesta Delhistä löydät ostoskeskuksia, elokuvateattereita ja moderneja hotelleja. Vanhassa Delhissä ihmiset elävät edelleen erittäin yksinkertaisissa oloissa. Delhi sai alkunsa Agrassa muinoin hallinneen Maharadjan muutettua valtakuntansa keskuksen hieman pohjoiseen. Tästä elävänä muisto-merkkinä ovat edelleen vanhaa kaupunkia reunustavat punaiset muurit.

HOTELLIT

Royal Plaza (4)

Hotelli sijaitsee New Delhin Business- korttelissa. Viihtyisässä hotellissa on 419 hyvin varusteltua huonetta, joissa mm. internetyhteys, sateliitti-TV, minibaari ja päivän lehdet huoneeseen tuotuna. Hotellissa on myös ravintola, baari, tee lounge, uima-allas sekä 24h huonepalvelu.

 

Bhutan - huomioitavaa

Viisumit
Aventura anoo Bhutaniin matkaan osallistuville ryhmäviisumin, joka sisältyy matkan hintaan.

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Rokotukset
Matkaa varten on hyvä tarkistaa, että seuraavat perusrokotukset ovat voimassa: jäykkäkouristus, polio, kurkkumätä/hinkuyskä. Lisäksi suosittelemme A-hepatiittirokotusta. Lisätietoja rokotuksista saat terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.laakarikeskus.com

Ilmasto
Bhutan on yksi Himalajan alueen kosteimmista alueista, suurin osa sateista tulee kesä-syyskuussa. Etelä-Bhutan voidaan luokitella trooppiseksi alueeksi, kun taas osa pohjoisista vuorista on ikijään peittämää. Lumi sulaa välittömästi pois alle 2 400 metristä. Lumiraja kulkee Maaliskuussa noin 3500-4000 metrissä.

Turvallisuus

Bhutan on suhteellisen turvallinen maa matkustaa, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.

Ruoka ja juoma
Riisi kuuluu Bhutanin perusraaka- aineisiin ja tämän lisäksi myös maissi. Vuorilla ruokavalio pitää sisällään enemmän proteiinia, erityisesti siipikarjaa, lammasta ja jakkia. Kylmänä kautena syödään chilillä maustettuja riisi- ja maissikeittoja, joissa voi olla lisänä lihaa. Maidon vähäisyydestä huolimatta maitotuotteet etenkin jakin- ja lehmänmaidosta tehty juusto sekä voi ovat paljon käytettyjä. Juomista yleisempiä ovat olut ja tee (po cha). Veden ja juomien tulee olla teollisesti pullotettua. Myös hedelmät ja vihannekset on hyvä huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää.

Aikaero Suomeen
+3 h 30 min

Valuutta
Bhutanin valuutta on ngultrum (BTN), 1 € = n. 57 BTN. Voit vaihtaa käteistä rahaa ja matkashekkejä hotelleissa. Maassa ei ole pankkiautomaatteja. Intian rupiat kelpaavat maksuvaluuttana Bhutanissa. Intian rupioita saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.

Sähkö
Nepalissa, Intiassa ja Bhutanissa on 220 V.

Tavat ja kulttuuri
Bhutan haastaa matkaajan monin tavoin. Miten kunnioittaa paikallisia tapoja ja uskomuksia sekä samalla minimoida oma vaikutus kulttuuriin ja ympäristöön.
Muutama tärkeä asia olisi hyvä pitää mielessä Bhutanissa:

-Fyysinen kosketus sukupuolten välillä julkisesti on harvinaista.
-Tervehdittäessä ei kätellä, vaan tervehtiminen suoritetaan asettamalla omat kämmenet vastakkain ja kumartamalla.
-Sormella osoittaminen ei kuulu paikallisiin hyviin tapoihin, ei edes suunnan näyttäminen.
-Käytä oikeaa, tai mieluummin kumpaakin kättä ottaessasi vastaan jotain ojennettua.
-Älä osoita jaloilla ihmisiä tai uskonnollisia esineitä.
-Kuvaaminen sisällä luostareissa on lähes poikkeuksetta kielletty.
-Paikallisia lapsia ei tule rohkaista kerjäämään antamalla heille makeisia, rahaa, kyniä tai muita lahjoja.
-Luostareiden pääsymaksut menevät paikallisviranomaisten hyväksi. Jos tahdot tehdä lahjoituksia, tee se jättämällä raha alttarille tai keräyslippaaseen.
-Älä osta tuotteita, joiden valmistukseen on käytetty uhanalaisia lajeja.
-Kysy aina lupa, jos haluat ottaa valokuvia paikallisista.
-Älä kanna mukanasi poliittisesti arkaa materiaalia, äläkä aseta paikallisia tukalaan tilanteeseen jakamalla sellaista materiaalia.
-Tupakkatuotteet ovat maahan saavuttaessa tullattavia ja tupakointi on Bhutanissa kiellettyä.
-Vältä politiikasta puhumista paikallisten oppaiden kanssa. Voit saattaa heidät hankaluuksiin tekemällä niin.
-Pukeudu ja käyttäydy arvokkaasti vierailtaessa luostareissa. Peitä käsivarret ja sääret
-Buddhalaiset luostarit ja patsaat kierretään aina kellonsuuntaisesti.

Vaatetus
Bhutanissa suhtaudutaan alastomuuteen erittäin tiukasti. Julkisesti kylpeminen ja auringonotto loukkaavat paikallisia tapoja. Emme suosittele hihattomien t-paitojen, lyhyiden shortsien tai urheilutoppien käyttämistä.

Juomarahat
Tarjoilijat ja ravintolahenkilökunta odottavat 10-15 % tippiä loppulaskusta ellei palvelumaksu sisälly laskun hintaan. Juomarahat ja tipit ovat usein paikallisten päätulonlähde.

Uskonto
Bhutanin eteläosissa tunnustetaan hinduismia, vuoristoisilla seuduilla ja maan pohjoisosassa buddhismia.

Stupa
Stupat ovat buddhalaisten pyhiä temppeleitä. Stupa sanaa käytetään ainoastaan buddhalaisista temppeleistä. Ne ovat tornimaisia rakennelmia, jotka ovat juurestaan puolipallon muotoisia. Stupat symboloivat täydellisyyden tavoittelua sekä valaistumista. Buddhalaisiin tapoihin kuuluu, että stupat kierretään aina myötäpäivään. Tämä symboloi auringon liikettä taivaalla. Vierailtaessa buddhalaisille pyhissä paikoissa, tulee pukeutumiseen kiinnittää huomiota. On kohteliasta pitää kädet ja sääret peitettynä ja ottaa kengät jalasta vierailtaessa sisällä rakennuksissa.

Temppelit
Hindutemppelit ovat geometrisen mandalan muotoon rakennettuja pyhäkköjä. Vierailtaessa temppeleissä on syytä muistaa samat pukeutumissäännöt kuin stupissa. Myös hindutemppeleitä kierretään myötäpäivään.

Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.

Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.

Hiilijalanjäljen kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.

Intia - huomioitavaa

Viisumit
Suomalaiset tarvitsevat etukäteen haettavan sähköisen viisumin Intiaan. Tarkistathan ohjeistuksen sähköisen viisumin hakemiseen. HUOM. Passin tulee olla voimassa 6 kk maahan saapumisesta. Viisumikäytännöt ja -hinta voivat muuttua ilman etukäteisvaroitusta paikallisista viranomaistahoista riippuen. Huom! Osalla matkoistamme yövymme lentokenttähotellissa transfer-alueella. Tätä varten ei Intian viisumi ole tarpeellinen.

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Aikaero Suomeen
+3 h 30 min.

Valuutta
Intian valuutta on Intian rupia (INR), 1 € = n. 70 INR. Käteistä rahaa voi vaihtaa pankeissa ja rahanvaihtopisteissä. Valuuttaa saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.

Sähkö
220 V.

Vaatetus
Kohdemaissamme suhtaudutaan alastomuuteen erittäin tiukasti. Julkisesti kylpeminen ja auringonotto loukkaavat paikallisia tapoja. Emme suosittele hihattomien t-paitojen, lyhyiden shortsien tai urheilutoppien käyttämistä.

Juomarahat
Tarjoilijat ja ravintolahenkilökunta odottavat 10-15 % tippiä loppulaskusta ellei palvelumaksu sisälly laskun hintaan. Juomarahat ja tipit ovat usein paikallisten päätulonlähde.

Uskonto
Intiassa tunnustetaan hinduismia, buddhismia, jainalaisuutta, sikhiläisyyttä, kristinuskoa ja islamilaisuutta. Hinduismi on maan suurin ja tärkein uskonto. Arviolta noin 82 % intialaisista on hinduja. Buddhalaisuutta tunnustetaan pääasiassa vuoristoisessa maan pohjoisosissa.

Rokotukset
Matkaa varten on hyvä tarkistaa, että seuraavat perusrokotukset ovat voimassa: jäykkäkouristus, polio, kurkkumätä/hinkuyskä. Lisäksi suosittelemme A-hepatiittirokotusta. Keltakuumerokotustodistus vaaditaan, mikäli maahan saavutaan keltakuumeen esiintymisalueelta. Lisätietoja rokotuksista saat terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi

Ilmasto
Intiassa vallitsee pääosin trooppinen ilmasto, mutta Himalajalla on lauhkea vuoristoilmasto. Monsuunien vuoksi suurin osa vuotuisesta sademäärästä saadaan kesäkuun ja syyskuun välisellä sadekaudella.

Turvallisuus

Pysyttelemme matkoillamme turvallisilla alueilla, mutta taskuvarkaudet ovat kuitenkin varsinkin kaupungeissa mahdollisia ja yöaikaan liikkuminen tietyillä alueilla voi olla turvatonta. Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan, tietyillä alueilla liikkuminen saattaa olla turvatonta. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.

Ruoka ja juoma

Intiassa on useita ruokakulttuureja pitkän historian sekä useiden uskontojen vuoksi. Intialaiselle ruoalle on tyypillistä alueelliset erot, runsas mausteiden käyttö sekä uskontojen asettamat rajoitukset. Kulttuurillisia vaikutteita Intia on saanut mm. moguleilta, arabeilta, iranilaisilta sekä kiinalaisilta. Uskontojen puolesta eniten on vaikuttanut Islam ja hindulaisuus. Hindulaisuus kieltää naudanlihan syönnin ja Islam kieltää muslimeilta sianlihan syönnin. Kasvisruokavalio on hyvin suosittua etenkin hindulaisten keskuudessa. Intialaisessa ateriassa yhdistyvät kuusi perusmakua hapan, makea, kirpeä, suolainen, karvas ja jumoava. Tärkeimpiä käytettyjä mausteita ovat sinapinsiemenet, chilipaprikat, kurkuma, roomankumina, sarviapila, inkivääri, korianteri sekä hajupihk. Jälkiruoissa käytetään kardemummaa, kanelia, muskottipähkinää sekä sahramia.

Aterioihin käytetään usein jogurttia, sipulia, valkosipulia, kermaa, kookosrasvaa, ghitä, seesami; oliivi ja sinappiöljyä. Raaka- aineista paljon käytettyjä ovat palkokasvit kuten kikherneet, linssit, kidneypaput, mustasilmäpavut sekä mungopavut. Intian arvostetuin riisilajike on basmati. Intialaisia perinteikkäitä leipiä on useita esimerkiksi veteen leivottu vehnäleipä chapati tai roti tai uunissa paistettu naan- leipä. Ateriat nautitaan usein metallilautaselta tai kulhoista sekä banaaninlehdeltä. Erilaiset curryt ovat perinteistä intialaista ruokaa tai mm. samosa joka on uppopaistettu ja taikinaan kääritty liharuoka. Jälkiruokiin käytetään usein maitoa mm. erilaisten vanukkaiden muodossa. Hedelmätarjonta on myös laaja. Juomista Pohjois- Intiassa suositaan teetä ja Etelä- Intiassa kahvia. Käytetään myös kookosmaitoa sekä jogurttijuoma Lassia. Veden ja juomien tulee olla teollisesti pullotettua. Myös hedelmät ja vihannekset on hyvä huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää.

Matkustussesongit
Trooppinen monsuuni-ilmasto vallitsee Intiassa. Sääolot vaihtelevat todella paljon vuodenajasta ja paikasta riippuen. Intian talvi on tammi-helmikuussa ja kuuma kesäkausi maalis-toukokuussa. Paras matkustusaika riippuu paljon kohteesta. Suurimmassa osassa maata hyvä aika matkustaa on marras-helmikuussa, kun ilma on miellyttävän lämmin ja kuiva.

Temppelit
Hindutemppelit ovat geometrisen mandalan muotoon rakennettuja pyhäkköjä. Vierailtaessa temppeleissä on syytä muistaa samat pukeutumissäännöt kuin stupissa. Myös hindutemppeleitä kierretään myötäpäivään.

Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.

Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.

Hiilijalanjäljen kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.