Kiertomatka Djibouti, Eritrea ja Sudan

Palaa matkan pääsivulle

Djibouti | Eritrea | Sudan
Djibouti | Asmara | Khartum | Meroe

Matkalla koet kolme kovin erilaista Punaisenmeren rannikkovaltiota. Matkamme alkaa pienestä ja rauhallisesta Djiboutista, joka sijaitsee Afrikan sarvessa, Eritrean ja Somalian välissä. Djiboutin väestöstä reilusti yli puolet asuu pääkaupungissa, johon mekin keskitymme.

Eritrean rajanaapureina ovat Djiboutin lisäksi Sudan ja Etiopia. Eritrean asukkaista enemmistö on kristittyjä, kun Djiboutin asukkaista lähes kaikki ovat muslimeja. Tutustumme yli 2300 metriä merenpinnan tasolta sijaitsevaan pääkaupunki Asmaraan. Ilma tuntuu siellä ihanan viileältä kuuman ja kuivan Djiboutin jälkeen.

Asmarasta lennämme Sudaniin, maahan josta löytyy enemmän pyramideja kuin Egyptistä! Pääsemme ihastelemaan arkelogiaa ja monimuotoista Niilin alueen historiaa. Sudan on Afrikan kolmanneksi suurin valtio, vaikka Etelä-Sudan irtaantui ja itsenäistyi siitä vuonna 2011. Sudanissa tutustumme pääkaupunki Khartumiin, josta jatkamme Niiliä seurateb pohjoiseen kristittyjen temppeleiden kautta Meroen aavikon pyramideille. Meroessa yövymme aavikkoteltoissa.

Matkamme on mielenkiintoinen läpileikkaus vielä vähän vierailtuihin kohteisiin. Maasta ja pääkaupungista toiseen siirrymme lentäen. Matkanjohtajana toimii Sari Manninen.

Matkan kesto
9 päivää, perillä 7 yötä
Lähdöt
  • 22.10.2020–30.10.2020
  • 21.10.2021–29.10.2021
Matkan hinta
4 190 €, 1hh-lisä 490 €
Huom. Meroen aavikkoleirissä ei ole mahdollista saada omaa teltaa. Vain kahden hengen telttoja tarjolla.
Matkaohjelma

Päivät 1-2 | Lennot Djiboutiin
Päivät 2-3 | Djibouti 2 yötä
Päivät 4-5 | Asmara (Eritrea) 2 yötä 
Päivä 6 | Khartum (Sudan) 1 yö
Päivä 7 | Meroe (Sudan) 1 yö 
Päivä 8 | Khartum (Sudan) 1 yö
Päivä 9 | Lennot Helsinkiin

Pidätämme oikeudet matkaohjelman muutoksiin!

Matkan erityispiirteet

• Vähän vieraillut kohteet, joten infrastruktuuri ei vielä kauhean kehittynyttä
• Tiivistahtinen ohjelma, historiaa ja kulttuuria
• Liikutaan malaria-alueella.

Lennot
19:00 - 22:25 Helsinki - Istanbul
23:35 - 05:20 Istanbul - Djibouti
11:00 - 13:15 Djibouti - Addis Abeba
16:00 - 17:25 Addis Abeba - Asmara
11:15 - 12:40 Asmara - Addis Abeba
16:05 - 16:55 Addis Abeba - Khartum
07:15 - 12:30 Khartum - Istanbul
14:45 - 17:15 Istanbul - Helsinki
Kaukolennot Turkish Airlines sekä Ethiopian Airlines

Huom. Muutokset lentoaikatauluun ovat mahdollisia. Kysy myös Suomen sisäisiä yhteyslentoja.
Hintaan sisältyy
- Reittilennot turistiluokassa
- Ohjelman mukaiset majoitukset ja ateriat
- Kaikki kuljetukset ja matkaohjelmassa mainitut retket
- Suomalaisen matkanjohtajan ja paikallisten oppaiden palvelut kohdemaassa.
Hintaan ei sisälly
- Henkilökohtaiset kulut kuten tipit
- Viisumit
- Käsittelykulu 25 €/hlö
- Muu mainitsematon.

Päiväohjelma

Päivät 1-2 
Lennot Istanbulin kautta Djiboutiin.

Päivä 2 | Djibouti
Sheraton Hotel 4* 

Saapuminen Djiboutiin aikaisin aamulla. Lentokentältä kuljetus hotellille. Matkanjohtajan matkainfon jälkeen lähdemme kävelykierrokselle tutustumaan tähän pieneen rauhalliseen pääkaupunkiin. Palattuamme hotellille pulahdus altaaseen ja lounas. Iltapäivä vapaata.

Päivä 3 | Djibouti
Sheraton Hotel 4* | A
Aamulla ennen kuumaa keskipäivää teemme lyhyen kaupunkikierroksen ja iltapäivällä toisen. Kuumimmat tunnit pidämme siestaa hotellillamme, jossa on iso uima-allas.

Päivä 4 | Asmara
Crystal Hotel 3* | A

Lennot Addis Abeban kautta Eritrean pääkaupunki Asmaraan. Majoittuminen hieman keskustan ulkopuolelle. Saavumme hotellillemme vasta pimeän laskeuduttua, ei ohjelmaa illaksi. Asmara sijaitsee 2300 metrin korkeudella, joten päivisin on sopivan lämmintä, ei kuumaa – ja iltaisin sen verran viileää, että pitää olla pitkät housut ja pitkähihainen paitakin päällä. Viileys sopii hyvin Djiboutin ja Sudanin kuumien päivien väliin.

Päivä 5 | Asmara
Crystal Hotel 3* | A
Aamulla lähdemme Asmaran kaupunkikierrokselle. Iltapäiväksi tarjolla vaihtoehtoisia lisämaksullisia retkiä.

Päivä 6 | Khartum
Grand Holiday Villa 3* | A, I
Lennot Addis Abeban kautta Niilin rannalle Sudanin pääkaupunki Khartumiin. Kuljetus hotellille, josta heti majoituttuamme lähtö illalliselle.

Päivä 7 | Meroe
Meroe Camp | A, I
Aamulla käynti kansallismuseossa. Sieltä lähdemme kohti Meroeta. Teemme matkalle temppelivisiitin ja tutustumme kristinuskon vaikutuksiin Niilin jokivarren elämään ennen saapumista aavikkoleiriimme. Ensimmäinen käynti pyramideja ihailemassa auringonlaskun valossa. Illallinen leirissä.

Päivä 8 | Khartum
Grand Holiday Villa 3* | A 

Aikainen vierailu pyramideilla ennen muiden matkailijoiden saapumista. Auringonnousun ihailua, valo taittuu kauniisti pyramidien kivipintaan. Pyramideilta palaamme ihan vieressä sijaitsevaan leiriimme aamiaiselle. Paluumatkalla Khartumiin vierailu arkeologisella temppelialueella. Illaksi porukalla illalliselle.

Päivä 9 | Lennot Helsinkiin | A
Lennot Istanbulin kautta takaisin Helsinkiin.

Ateriat:
A = aamiainen x 7
I = illallinen x 2

 

Djibouti

Pinta-ala
23 200 km2

Asukasluku
884,017 (07/2018)

Pääkaupunki
Djibouti

Väestö 
Kaksi suurinta väestö ryhmää ovat issojen somaliheimo (60 %) sekä Etiopian danakilien kanssa saman taustaisetafarit (35 %). Väestöstä viisi prosenttia on ranskalaisia, italialaisia, (Jemenin) arabeja ja etiopialaisia. 

Kieli
Ranska, Arabia

Uskonto
Lähes koko väestö on muslimeja (94–99 %), mutta maassa elää pieni kristittyjen vähemmistö.

Hallitusmuoto
Tasavalta 

Djiboutin tasavalta eli Djibouti on pieni valtio Afrikan itäosassa. Punaisenmeren ja Adeninlahden erottavan Bab el Mandebin salmen kohdalla. Djiboutin naapurimaat ovat pohjoisessa Eritrea, lännessä sekä etelässä Etiopia ja idässä Somalia. Maa oli Ranskan siirtomaana vuoteen 1977 saakka. Maan pääkaupunki on Djibouti, jossa elää yli puolet väestöstä.

Djibouti

Kaupungin kulttuurielämä on vilkasta, jossa näkyvät vaikutteet Somaliasta, Jemenistä sekä Ranskasta. Kaupungissa on laajalti tunnettu musiikkiteatteri. Djiboutin arkkitehtuuri käsittää tyylilajeja eri historiallisilta kausilta. Vanhassa kaupungissa sijaitsee basaari kapeine katuineen. Basaari on paitsi liike-elämän keskus, myös asuinpaikka. Ranskan valtakausi on jättänyt jälkensä kaupunkiin ja sitä on kutsuttu "Ranskan Hong Kongiksi Punaisella merellä".

HOTELLIT

Sheraton (4*)

Sheraton Djibouti sijaitsee Plateau du Serpentissä Tadjourahinlahdella. 175 huoneen hotelli on kävelymatkan päässä Djiboutin keskustasta sekä 10 minuutin päässä lentokentältä. Hotellissa on ilmastointi, maksuton Wifi, uima-allas, kansainvälinen ravintola- ja baari sekä kuntosali. Hotellin huoneet ovat sisutettu klassisen tyylikkäästi. Huoneista löytyvät mukavuudet kuten ilmastointi, kahvin- ja teen valmistusvälineet, safety box, hiustenkuivain sekä kylpytakit ja pyyhkeet. Huoneissa on langaton Wifi- yhteys sekä 24h huonepalvelu.

Eritrea

Pinta-ala
117,6 km²

Asukasluku
5,970,646 (07/2018)

Pääkaupunki
Asmara

Väestö
Tigrinya 55%, Tigre 30%, Saho 4%, Kunama 2%, 

Rashaida 2%, Bilen 2%, other (Afar, Beni Amir, Nera) 5% (2010) 

Kieli
Tigrinja ja Arabia

Uskonto
Islam, koptilais kristitty, roomalaiskatolinen, protestantti

Hallitusmuoto
Tasavalta

Eritrean valtio eli Eritrea on rannikkovaltio, joka sijaitsee Punaisenmeren rannalla Koillis-Afrikassa. Eritrean rajanaapureita ovat Djibouti, Etiopia ja Sudan. Eritrealla on pitkä yhteinen historia Etiopian kanssa, josta maa itsenäistyi vuonna 1993. Valtion pääkaupunki on noin 600 000 ihmisen asuttama Asmara. Toinen merkittävä kaupunki on satamakaupunki Massawa. Eritrean kansallinen identiteetti on muodostunut kamppailuissa naapurimaa Etiopiaa vastaan. Aikanaan väestö oli jakaantunut ylänköalueiden kristittyihin, jotka muodostivat varsin homogeenisen ryhmän, ja alankomaiden heterogeenisiin muslimeihin. Pitkän vapaussodan aikana näiden ryhmien välille syntyi kuitenkin kulttuurillisia siteitä.

Asmara

Asmara on Eritrean pääkaupunki ja maan Keskisen alueen hallintokeskus. Asmara oli pieni kylä 1880-luvulle saakka. 1920- luvun loppupuolella italialaiset uudelleenrakensivat kaupunkia ja Asmaraa alettiin kutsua "Pikku Roomaksi". Nykyisinkin suuri osa rakennuksista on italialaista alkuperää ja kaupoilla on italiankielisiä nimiä. Asmara on tärkeä maanteiden risteyspaikka joka sijaitsee italialaisten rakentaman rautatien varrella. Kapearaiteinen rautatie oli yli 20 vuotta käyttämättä, mutta kunnostustöiden jälkeen se avattiin uudelleen liikenteelle 2000-luvun alussa.



HOTELLIT

Crystal Hotel (3*)

Crystal Hotel sijaitsee Asmarassa. Hotellista on lyhyet kävelymatkat kaupungin eri kohteisiin. Viihtyisät huoneet sisältävät muun muassa Internet-saatavuuden, yksityisen kylpyhuoneen, minibaarin sekä parvekkeen. Hotellissa on ravintola- sekä baari.

Sudan

Sudanin lippu

Pinta-ala
1 886 068 km2

Asukasluku
43 120 843 (7/2018)

Pääkaupunki
Khartum

Kieli
Arabia (virallinen), englanti (virallinen), sekä monia etnisiä kieliä

Uskonto
Islam (96 %), Kristityn vähemmistöt ja monia traditionaalisia uskontoja 

Hallitusmuoto
Tasavalta

Sudan sijaitsee Pohjois-Afrikassa, Sahelin alueella. Sudan on Afrikan kolmanneksi suurin maa Algerian ja Kongon jälkeen ja sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Egypti, idässä Eritrea ja Etiopia, etelässä Etelä-Sudan, lounaassa Keski-Afrikan tasavalta, lännessä Tšad ja luoteessa Libya. Sudanin itäosa sijaitsee Punaisenmeren rannalla. Maa itsenäistyi Iso-Britanniasta ja Egyptistä vuonna 1956. Sudanissa on ollut monta sisällissotaa 2000-luvulle asti ja Etelä-Sudan itsenäistyi vuonna 2011. Sudan on suuri tasanko, jota ympäröi vuoret idässä ja lännessä.  Maan läpi kulkee maailman toiseksi pisin joki, Niili. Sudanin ilmasto on kuuma ja kuiva. Iltaisin ja öisin lämpötila laskee suuresti päivän lämpötilaan verrattuna. Vaikka maanviljelyn on arvioitu vievän noin 80 prosenttia maan työvoimasta, Sudanin suurin kasvu tulee öljyn tuotannosta. 

Nykyään Sudanissa on 597 etnistä ryhmää, jotka puhuvat yli 400 eri kieltä ja murretta. Suurin osa väestöstä on arabeja. Etniset vähemmistöt ovat keskittyneet maan tiettyihin osiin, Darfurissa suurin ryhmä on furit ja Punaisenmeren rannalla bedžat. Zaghawat elävät Tšadin vastaisen rajan lähistöllä, ja maan pohjoisosassa elää nubialaisia ja beduiinejä. Sudanissa vanhat perinteet ovat tärkeitä, tarinat ja uskot välittyvät sukupolvelta toiselle. Sudanilaisia on kutsuttu maailman ystävällisimmäksi kansaksi. He ovat kiinnostuneita turisteista ja ovat erittäin vieraanvaraisia.


Khartum

Khartum on Sudanin pääkaupunki, jonka asukasluku on noin 1,4 miljoonaa. Sudanin suurin kansainvälinen lentokenttä sijaitsee Khartumissa. Khartum sijaitsee maan islamilaisessa osassa, joten siellä ei myydä alkoholia edes hotelleissa. Khartum laajeni yli vanhojen rajojensa 1950- ja 1960-luvuilla. Vanhoja rakennuksia purettiin ja niiden tilalle rakennettiin yläluokan asuinalueita. Khartumin yliopisto perustettiin 1956. Pohjois- Khartumista on muodostunut maan teollisuuden keskus. Khartumin elintaso on korkeampi kuin Sudanin maaseudun, joka on johtanut muuttoliikkeeseen maaseudulta kaupunkiin.

HOTELLIT

Grand Holiday Villa (3*)

1800-luvun lopulla rakennettu Grand Holiday Villa Hotellin historiallinen rakennus huokuu vanhan maailman viehätystä ja vie siirtomaa-aikaan. Hotelli sijaitsee keskeisellä paikalla Khartoumin kaupallisen keskuksen sydämessä. Hotellissa on 160 vierashuonetta. Huoneissa on ilmastointi, silitysvälineet, minibaari, 24h huonepalveu, televisio satelliittikanavilla, Internet- yhteys sekä safety box. Hotellin 174 paikkainen ravintola tarjoaa aitoja malesialaisia, aasialaisia ja kansainvälisiä ruokia sekä runsaan buffetaamiainen sekä päivittäiset teemabuffetillalliset.

Meroe

Meroe on kaupunki Sudanin alueella. Kaupungin rauniot sijaitsevat Niilin itärannalla. Suosituimmat Meroen nähtävyydet ovat pyramidit. Pyramideissa on kolme osaa. Eteläisellä hautausmaalla on yhdeksän kuninkaallista pyramidia. Neljä pyramidia kuului kuninkaille ja viisi kuningattarille. 195 muuta hautaa täydentävät hautausmaan. Pohjoinen hautausmaa sisältää 41 kuninkaallista pyramidia joista 30 kuului kuninkaille, kuusi kuningattarille ja viisi toisille kuninkaallisille. Läntinen-hautausmaa ei ole kuninkaallisten, tämä sisältää noin 113 hautaa.




HOTELLIT

Meroe Camp
Meroen leirillä, josta on näkymät Meroen tunnetuille pyramideille on 22 erillistä telttaa, joissa on erilliset vuoteet kahdelle henkilölle.Teltan koko on 4 x 4 m. Telttaan kuuluu varjoisa veranta, jossa voi rentoutua ja ihastella näköalaa avomerelle. Jokaisessa teltassa on oma yksityinen wc sekä suihku, joka sijaitsee erillisessä rakennuksessa teltan takana. Majoituspaikassa on ravintola, jossa on mahdollisuus ruokailla myös ulkotilassa. Ravintolan yläosassa oleva veranta antaa vieraille mahdollisuuden nauttia auringonlaskusta pyramidien yli. Leirissä on sähkögeneraattori, joka toimii päivittäin auringonlaskusta aamupäivään klo 10.30 - 11.00 saakka.
 

Djibouti - huomioitavaa

Viisumit
Suomen kansalaiset tarvitsevat viisumin matkustaessaan Djiboutiin. Asiakkaamme saavat viisumin rajalta hintaan 95 USD. Viisumikäytännöt ja -hinnat voivat muuttua ilman etukäteisvaroitusta paikallisista viranomaistahoista riippuen.

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot. 

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Rokotukset
Tarkista, että perusrokotuksesi on voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia. Maassa ei esiinny keltakuumetta, mutta maassa on olemassa malariariski. Tarkista aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta tai Matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi

Valuutta
Djiboutin rahayksikkö on Djiboutin frangi (DJF). Käteisellä voi yleensä maksaa myös euroissa ja dollareissa.

Tipit
Palvelumaksu kuuluu tavallisesti laskun hintaan. Hyvästä palvelusta voi antaa hieman tippiä.

Aikavyöhyke 
Kesällä sama aika kuin Suomessa, talvella ero on +1 tuntia.

Sähkövirta
Sähkövirta on 220 V/ 50 Hz. Suomalaisiin laitteisiin ei tarvita adapteria.

Matkapuhelimet 
Tarkista matkapuhelimesi kuuluvuus operaattoriltasi. Djiboutin suuntanumero on +253.

Ilmasto
Djiboutin ilmasto on pääasiassa kuuma ja kuiva. Ilmankosteus on korkea. Eniten sadepäiviä on tammikuussa, mutta kertyvä sademäärä jää kuitenkin pienemmäksi kuin loka- tai marraskuussa. Huhtikuussa sademäärä on suurin. Korkein koskaan mitattu lämpötila Djiboutin pääkaupungissa on 46 astetta. Esimerkiksi heinä- ja elokuun välillä ei ole keskimäärin ainuttakaan 29 asteen alittavaa päivää. Maan korkeimmilla alueilla lämpötila laskee selvästi.

Uskonto
Lähes koko väestö on muslimeja (94–99 %), mutta maassa elää pieni kristittyjen vähemmistö.

Ruoka ja juoma
Afrikkalainen ruoka on melko yksinkertaista, mutta maukasta ja mausteista. Paljon käytetään erilaisia vihanneksia, hedelmiä sekä viljoja. Käytettyjä ovat esimerkiksi tomaatit, paprikat, sipulit, okra, bataatti, jamssi, kassava, maissi, banaani, mango, papaija ja sitrushedelmät. Mausteina suosittuja ovat basilika, korianteri, juustokumina, neilikka, kaneli, inkivääri ja chili. Vesijohtoveden juomista ei suositella. Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Myös salaatti ja vihannekset tulee huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Ruoan tulee olla lämmitettyä tai keitettyä. Uudelleen lämmitettyjä ruokia ja äyriäisiä tulee välttää.

Turvallisuus
Pysyttelemme opastetuilla kiertomatkoilla turvallisilla alueilla, mutta taskuvarkaudet ovat mahdollisia ja yöaikaan liikkuminen tietyillä alueilla voi olla turvatonta. Yleinen varovaisuus maalaisjärjen puitteissa on koko matkan ajan suotavaa. Kaikkien maiden ajankohtaiset turvallisuusvaroitukset löytyvät ulkoministeriön internetsivuilta www.formin.fi

Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.

Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin. 

Hiilijalanjäljen kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Eritrea - huomioitavaa

Viisumit 
Suomen kansalaiset tarvitsevat viisumin Eritreaan. Suomalaisille lähin Eritrean suurlähetystö sijaitsee Ruotsissa. HUOM. Passin tulee olla voimassa 6 kk maahan saapumisesta. Viisumikäytännöt ja -hinnat voivat muuttua ilman etukäteisvaroitusta paikallisista viranomaistahoista riippuen.

Vakuutus 
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.  

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti. 

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi. 

Rokotukset  
Tarkista, että perusrokotuksesi on voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia. Maassa esiintyy keltakuumetta ja maassa on olemassa malariariski. Tarkista aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta tai Matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi 

Valuutta 
Eritrean rahayksikkö on Eritrean nnakfa (ERN). Suurin osa pankkikorteista ei toimi maassa, joten otathan tarvitsemasi määrän rahaa käteisenä dollareina.

Aikavyöhyke
Kesällä sama aika kuin Suomessa, talvella ero on +1 tuntia. 

Sähkövirta  
Eritrean sähkövirta on 230 V/50 Hz. Suomalaisiin laitteisiin tarvitset adapterin.

Matkapuhelimet  
Tarkista matkapuhelimesi kuuluvuus operaattoriltasi. Eritrean suuntanumero on +291.

Ilmasto 
Eritreassa ilmasto on kuuma alavilla alueilla, mutta lauhkea ylängöllä. Vuodessa on kaksi sadekautta, lyhyempi helmikuusta huhtikuuhun ja pidempi kesäkuusta syyskuuhun. Rannikon aavikolla on Afrikan kuumin keskimääräinen minimilämpötila 27 astetta. 

Uskonto 
Kristittyjä on noin 50%, muslimeja 48% ja heimouskontojen harjoittajia kaksi prosenttia. 

Ruoka ja juoma 
Eritrean ruoka koostuu suurelta osin mausteisista ruoista ja se on hyvin samanlainen kuin Etiopian ruoka. Lähi-idän ruokalajeja, kuten shahan-ful (papupata), jota tarjoillaan pitaleivällä, on usein saatavilla kaikkialla, mutta yleisemmin tätä syödään aamiaiseksi tai brunssiksi. Maaseudun perinteistä ruokaa on injera, rieskamaiset leipäset, joita syödään nimellä wat tai tsehbi kutsutun kastikkeen kanssa. Hedelmät, kuten mango ja papaija ovat trooppisen ilmaston vuoksi suosittuja paikallisia herkkuja. Vesijohtoveden juomista ei suositella. Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Myös salaatti ja vihannekset tulee huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Ruoan tulee olla lämmitettyä tai keitettyä. Uudelleen lämmitettyjä ruokia ja äyriäisiä tulee välttää.

Turvallisuus 
Pysyttelemme opastetuilla kiertomatkoilla turvallisilla alueilla, mutta taskuvarkaudet ovat mahdollisia ja yöaikaan liikkuminen tietyillä alueilla voi olla turvatonta. Yleinen varovaisuus maalaisjärjen puitteissa on koko matkan ajan suotavaa. Kaikkien maiden ajankohtaiset turvallisuusvaroitukset löytyvät ulkoministeriön internetsivuilta www.formin.fi 

Valokuvaus
Valokuvatessa kannattaa olla varovainen, sillä hallituksen rakennusten kuvaamisesta voi joutua vaikeuksiin.

Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.

Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin. 

Hiilijalanjäljen kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.

Ympäristöystävällinen matkailu 
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin. 

Sudan - huomioitavaa

Viisumit
Suomen kansalaiset tarvitsevat viisumin Sudaniin. 
Suomessa ei ole Sudanin diplomaattista edustustoa, mutta tarvittaessa Aventura auttaa viisumin hankinnassa. Lähin Sudanin suurlähetystö on Oslossa.
Passin on oltava voimassa kuusi kuukautta matkan päättymisen jälkeen ja siinä ei saa olla mitään merkintöjä jotka viittaavat Israelissa vierailuun - mukaan lukien Egyptiläiset ja Jordanialaiset poistumisleimat Israelin vastaisilta raja-asemilta. Passissa on hyvä olla myös vähintään neljä tyhjää sivua leimoja ja viisumia varten.

Vakuutus
Kattava matkavakuutus on tarpeen. Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Vakuutuksessa tulisi olla myös peruutusturva. Vakuutusehdot ja vakuutuksen voimassaolo on syytä selvittää ennen matkaa. 

Valuutta
Sudanin virallinen valuutta on Sudanin punta. Maassa eivät käy kansainväliset luottokortit. Kaikki maksut on hoidettava käteisellä. Helpointa on vaihtaa Yhdysvaltain dollareita, jotka myös käyvät maksuna esimerkiksi hotelleissa. Rahaa voi vaihtaa pankeissa ja hotelleissa.

Rokotukset
Tarkista, että perusrokotuksesi on voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia. Malarian estolääkitystä suositellaan joillain alueilla. Todistus keltakuumerokotuksesta vaaditaan kaikilta matkailijoilta, jotka saapuvat maista, joissa keltakuumetta esiintyy. Vaatimus koskee myös yli 12 tunnin välilaskua ko. maissa. Todistus voidaan vaatia myös maasta poistuvilta matkailijoilta. Riskinarvion perusteella voi harkita rokotesuojaa lavantauti, meningokokki ja kausi-influenssa Lisäksi on tärkeää suojautua hyttysiltä. Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi

Ilmasto
Sudanin ilmasto on kuuma ja kuiva. Sudanin pohjoisosa, jossa pääkaupunki Khartum sijaitsee, on kuivaa Saharan autiomaata, ja lämpötila voi nousta kesällä yli 45 °C:kseen. Iltaisin ja öisin lämpötila laskee suuresti. Eteläosassa on trooppisen kosteaa. Hiekkamyrskyjä esiintyy usein. Lämpötilaerot ovat paikallisesti ja vuodenajallisesti melko pienet. Kesäisin Sudanissa on sadekausi, jolloin tulvat voivat estää liikkumisen maaseudulla.

Tipit
Yleensä palvelumaksut sisältyvät laskun hintaan. Oppaat ja kuljettajat odottavat tippiä, etenkin jos olet ollut pitemmällä retkellä. Tällöin 5-10 USD tippi/henkilö on hyvä.

Aikaero
Sudanin aikaero Suomeen on kesällä -1 tunti. Talvella Sudanissa on sama aika.

Sähkövirta
Sähkövirta on Sudanissa 220 V. Suomalaisiin pistorasioihin käytettäviin laitteisiin tarvitaan adapteri.

Matkapuhelimet
Tarkista matkapuhelimesi kuuluvuus operaattoriltasi. Sudanin suuntanumero on +249.

Ruoka ja juoma
Sudanissa ruoka ja juoma ovat tärkeitä vierailuun liittyviä elementtejä. Vieraille tulee aina tarjoata teetä, kahvia tai virvokkeita, usein myös koko ateria. Juhla- ateriana ja tärkeän vieraan kunniaksi voidaan teurastaa lammas, josta valmistetaan chilin kanssa erityisen tärkeä marara- ruokalaji. Pääasiallisia ravinnonlähteitä ovat viljat etenkin durra, vehnä, maissi sekä erilaiset hirssilajikkeet. Liha on melko kallista, ja syödään paikallisten keskuudessa melko vähän. Ruokavalio vaihtelee eri puolella Sudania, pohjoisessa paimentolaiset saavat pääraaka- aineensa eläimistä; maidon, juuston sekä rasvojen muodossa. Kun taas lähempänä jokia asuvat elävät paljon kalaan perustuvalla ruokavaliolla. Maanviljelijät hyödyntävät hirssiä ja durraa. Kuuman ilmaston vuoksi erilaisia juomia kuluu paljon, vettä, kahvia, teetä sekä erilaisia mehuja. Karkade- kukasta valmistettu juoma tarjoillaan kylmänä tai kuumana, tämän juoman maku muistuttaa teetä, joka on tehty marjoista. Teetä juodaan aina aterin jälkeen tai kyläillessä, yleensä tee tarjoillaan pienistä laseista runsaan sokerin kanssa. Kahvi on vahvaa, joka maustetaan usein kardemummalla ja inkiväärillä. Veden ja juomien tulee olla teollisesti pullotettua. Myös hedelmät ja vihannekset on hyvä huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää.

Turvallisuus
Pysyttelemme matkamme aikana turvallisilla alueilla, mutta yleinen varovaisuus maalaisjärjen puitteissa on kuitenkin koko matkan aikana suotavaa.

Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.

Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin. 

Hiilijalanjäljen kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.

Huomioitavaa
Sudan on islamilainen maa, joten naisten kannattaa pukeutua peittävästi Sudaniin ei saa ottaa mukaan alkoholia.