• REILUSTI MAAILMALLA -MATKA
    Reilusti Ecuadorissa
  • REILUSTI MAAILMALLA -MATKA
    Reilusti Ecuadorissa
  • REILUSTI MAAILMALLA -MATKA
    Reilusti Ecuadorissa
  • REILUSTI MAAILMALLA -MATKA
    Reilusti Ecuadorissa
  • REILUSTI MAAILMALLA -MATKA
    Reilusti Ecuadorissa
  • REILUSTI MAAILMALLA -MATKA
    Reilusti Ecuadorissa
  • REILUSTI MAAILMALLA -MATKA
    Reilusti Ecuadorissa
  • REILUSTI MAAILMALLA -MATKA
    Reilusti Ecuadorissa
Omien toiveiden mukaisesti räätälöidyt matkat / Ecuador

Reilusti Ecuadorissa: Inkojen mailla - junalla Paholaisen nenää pitkin

Ecuador  
Quito | Otavalo | Cotopaxi | Banos | Riobamba | Cuenca | Guayaquil

Vähemmän vierailtu Ecuadorin mannermaa on todella hieno niin kulttuurillisesti kuin maisemallisestikin. Tämä matka vie sinut paikallisen taiteen, kulttuuriperinnön juurille, joita opetetaan myös perheen nuoremmille jotta kulttuuri jatkaisi eloaan seuraavillekin sukupolville. Samalla tuet pienempiä kyläyhteisöjä sekä paikallisia yrityksiä matkustaessasi näissä maisemissa. Näet kansallispuistoja, ainutlaatuisia ekosysteemejä sekä siirtomaa-ajan kyliä ja kaupunkeja. Koet Andit junasta käsin. Reitti kulkee ylös jyrkkiä rinteitä, laskeutuen alas jokilaaksoihin ja kiertää valtavan kiviseinämän nimeltään Nariz del Diablo eli paholaisen nenä.

Suosittelemme matkustamista turistikausien ulkopuolella touko-, syys- tai lokakuussa.


Matkan kesto
13 päivää, perillä 11 yötä
Matkan hinta
alkaen 5 270 €/hlö, 2 hengen huoneessa
PYYDÄ TARJOUS
  •  
    Miia Vilppula
KYSY MATKASTA - VARAA TAPAAMISAIKA

Matkainfo

Matkaohjelma

Päivät 1–2 | Helsinki – Quito, 2 yötä
Päivät 3–4 | Quito – Otavalo, 2 yötä
Päivät 5–6 | Otavalo – Cotopaxi, 2 yötä
Päivä 7 | Cotopaxi – Baños, 1 yö
Päivä 8 | Baños – Riobamba, 1 yö
Päivät 9–10 | Riobamba – Cuenca, 2 yötä
Päivä 11 | Cuenca – Guayaquil, 1 yö
Päivät 12–13 | Guayaquil – Helsinki

Matkan erityispiirteet
- Lennot lennetään mahdollisimman suorilla lennoilla vähentäen lentämisestä aiheutuvaa hiilijalanjälkeä. 

- KLM & Air France sisällyttävät 0,5% uusiutuvaa polttoainetta kaikkien lentohintoihinsa hintoihin. Valitettavasti vielä ei ole niin paljon biopolttoainetta saatavilla että sitä riittäisi jokaiseen lentoreittiin.
- Hintaan on sisällytetty 9 taimen istutus vanhalle turvepohjalle yhdessä yhteistyökumppanimme istutapuita.fi kanssa. 9 taimea sitoo n. 5 400 kgCo2 sadan vuoden aikana. Hiilidioksidipäästö Helsinki - Amsterdam - Quito on n. 5 538 kgCo2. 
- Matkaohjelmassa on keskitytty työllistämään pieniä paikallisia yrityksiä, unohtamatta taattua Aventura-laatua.
- Mantereen puoleinen Ecuador on maana vähemmän vierailtu kohde. 
- Liikumme myös alueilla, joilla ei ole paljoa turismia.
- Matka sisältää junamatkailua, kuuluisan Paholaisen nenä- junamatkapätkän.
- Liikumme matkalla 2 500 – 4 500 metrin korkeudessa. Huomioithan matkavakuutuksesi kattavuuden.
- Matkan hintaan kuuluvat paikallisten tipit. Huomioithan että mikäli olet todella tyytyväinen saamaasi palveluun, voi lisätippiä aina jättää paikan päällä. Juomarahat ja tipit ovat usein paikallisten päätulonlähde.

Lennot
Helsinki - Amsterdam 07.00-08.45
Amsterdam - Quito 10.15-16.15
Guayaquil - Amsterdam 20.05-13.30 +1
Amsterdam - Helsinki 20.30-23.55
Kaukolento KLM

Huom! Muutokset lentoreititykseen mahdollisia.

Hintaan sisältyy
- Reittilennot turistiluokassa
- Kaukolentojen kompensointi sijoitetaan uudelleen metsitystä koskevaan kestävän kehityksen projektiin Panamassa, jossa huonot laidunmaat muutetaan trooppisiksi metsiksi.(15,19 €).
- Ohjelman mukaiset majoitukset ja ateriat
- Kaikki kuljetukset ja matkaohjelmassa mainitut retket
- Tipit paikallisille oppaille ja kuskeille (180 USD/hlö)


Hintaan ei sisälly
- Viisumit ja mahdolliset maastapoistumismaksut
- Henkilökohtaiset kulut ja ostokset
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Muu mainitsematon.

Päiväohjelma

Päivä 1 | Helsinki – Quito
La Casona de la Ronda 3+*
Lennot Helsingistä Quitoon, 2850 metrin korkeuteen. Kuljetus hotellille. Hotelli sijaitsee historiallisessa keskustassa ja rakennus onkin yksi kaupungin vanhimmista espanjalaisista rakennuksista 1700-luvulta.

Päivä 2 | Quito
La Casona de la Ronda 3+* | A
Aamiaisen jälkeen ohjelmassa on kaupunkikierros Quiton siirtomaa-aikaiseen historiaan. Ecuador on monipuolinen maa täynnä historiaa, alkuperäiskansojen kulttuuria, vehreitä trooppisia metsiä ja tulivuoria sekä eksoottisia eläimiä. Quiton keskustasta on hyvä aloittaa tutustuminen maahan. Täynnä kapeita mukulakivikatuja, valkoisia tiiliseiniä ja talojen yläpuolelle nousevia kirkontorneja oleva kaupunki on erittäin hyvin säilynyt ja se onkin nimetty UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Keskusaukiolta näet valtion palatsin, La Compañían kirkon sekä San Franciscon luostarin, joka perustettiin vuonna 1534, samana vuonna kuin Quiton kaupunkikin. Kävelytahti on jaksamisen mukaan, jos ohut ilmanala hieman väsyttää.

Päivä 3 | Quito – Otavalo
Hacienda Pinsaqui 4* | A, L
Yksityinen kuljetus Quitosta Otavaloon. Otavalon mielenkiintoine kaupunkikierros tutustuttaa alueen vahvaan Kichwa-alkuperäisväestön kulttuuriseen valta-asemaan. Otavalon käsityöläismarkkinat ovat yksi maan suosituimpia vierailukohteita ja syystäkin. Torilta on mahdollista löytää värikkäitä käsitöitä ja joskus harvinaisia esineitä ja taidettakin. Osana kierrosta tutustut paikallisen kutojan pajaan Agaton kylässä. Mestari Miguel Andrango on arvostettu taideteoksistaan Amerikoissa. Työpajan seinät on vuorattu värikkäin aihein, jotka perustuvat perinteisiin Inka-kulttuurin kuvioihin. Työpajassa kutojat valmistavat oman lankansa alpakan villasta, joka värjätään luonnollisin värein. Otavalo sijaitsee samoissa korkeuksissa Quiton kanssa.

Päivä 4 | Otavalo
Hacienda Pinsaqui 4* | A, L
Kokopäivän retki Cotacachi Cayapasin kansallispuistoon. Siellä vierailu Cuicochan kraaterijärvellä, joka sijaitsee Cotacachi-vuoren eteläisellä kyljellä. Opit alueen eläimistä ja kasvistosta ihaillessanne kaukana kohoavia tulivuoria. Paluumatkalla pysähdys kuvauksellisessa Cotacachin kylässä, joka on tunnettu nahkatuotteistaan.

Päivä 5 | Otavalo – Cotopaxi
Chilcabamba Lodge 3* | A, L
Aamiaisen jälkeen vierailu petolintujen suojelukeskuksessa. Keskuksen lintuihin kuuluu mm. andienkondori, jonka siipien kärkiväli voi olla jopa yli 2,5 metriä. Tämä vierailu on mielenkiintoinen niin linnuista kuin Andien kulttuuristakin kiinnostuneille.

Matka jatkuu Otavalosta kohti Cotopaxin tulivuoren aluetta. Iltapäivällä retki Pita Riverin vesiputoksille on erittäin kaunis kokemus. Retkellä mahdollisuus nähdä vesiputouksen lisäksi eksoottisia lintuja ja kasvillisuutta. Yöpymispaikka sijaitsee Chilcabamba Lodgessa noin 3 500 metrissä.

Päivä 6 | Cotopaxi
Chilcabamba Lodge 3* | A, L
Päiväretki Cotopaxin kansallispuistoon. Kansallispuistossa sijaitseva Cotopaxi on yksi maailman korkeimmista tulivuorista. Hyvällä säällä näet Cotopaxi- ja Antisana tulivuorien lumiset huiput. Tutustuminen luontokeskukseen, jossa kuulet tulivuorien historiallisista purkauksista, kuten myös sen lähiympäristön luonnosta. Matka jatkuu Limpiopungon järvelle mukavalle kävelylle. Vaikka retki tehdään noin 4000 metrissä, ei retki ole vaativa. Vaihtoehtoisesti voit valita pidemmän ja vaativamman kävelyn, jolloin on mahdollista ihailla upeampia näkymiä tulivuorelle ja sitä ympäröivään vuoristoon.

Päivä 7 | Cotopaxi - Baños
Hotel La Floresta 3* | A, L
Yksityinen kuljetus Cotopaxista Bañosiin. Vierailu paikallisessa kylässä, jonka toreilla tuntee aidon toritunnelman. Torit olivat ja ovat edelleen tärkeitä alkuperäisväestölle, sillä ne ovat paikallisen sosiaalisen elämän ja kaupanteon keskus. Ostoskierroksen jälkeen matka jatkuu Quilotoa-tulivuoren kraatterille, jossa on mystisen kaunis vihreä järvi. Pysähdys maisemia ihastellessa. Halutessasi kävelyretki kraaterin ympäri on mahdollinen, matka noin 1,7km. Paluumatkalla Bañosiin pysähdys Andien kyläyhteisöiden kansanperinnettä esittelevässä taidegalleriassa.

Päivä 8 | Baños – Riobamba
Hacienda Abraspungo 4* | A, L
Aamiaisen jälkeen matka kohti Riobambaa voi alkaa. Matkan varrella pysähdys Pailon de Diablon -vesiputouksella, joka on yksi alueen suurimmista nähtävyyksistä. Kun vesiputousta ihailee riippusillalta, voi kivimuodostelmassa nähdä paholaisen kasvot, josta putous on myös saanut nimensä. Matka jatkuu Casa del Arbol -keinulle. Voit ihastella keinusta upeita vuoristonäkymiä sekä alhaalla aukeavaan laaksoon.

Päivä 9 | Riobamba – Alausi-Devils Nose – Ingapirca – Cuenca
Hotel Victoria 4* | A, L
Tänään osan matkasta kuljetaan junalla Paholaisen nenä -reittiä pitkin, jonka sanotaan olevan maailman vaikeakulkuisin. Se rakennettiin alun perin yhdistämään Andien ja rannikon alueet. Reitti kulkee ylös jyrkkiä rinteitä, laskeutuen alas jokilaaksoihin ja kiertää valtavan kiviseinämän nimeltään Nariz del Diablo eli paholaisen nenä. Tämä kohta rataa tuotti vaikeuksia rakennusvaiheessa, jotka ratkaistiin rakentamalla rata siksak-muotoon. Upeat vuoristomaisemat ja pysähdys Sibamben kyläyhteisön luona tutustumassa paikallisiin tapoihin ja elämään.

Ingapirca on päivämme viimeinen stoppi ennen kun saavumme Cuencaan. Kaupunki on tärkein Inkojen ajoilta säilynyt alue Ecuadorissa. Inkojen keisari saattueineen lepäsivät linnakkeella matkoillaan valtakunnan pohjoisosiin. Ingapirca toimi myös Cañari-Incojen pyhänä rituaalipaikkana.

Päivä 10 | Cuenca
Hotel Victoria 4* | A, L
Aamiaisen jälkeen päiväretki Gualaceon ja Chordelegin kyliin, jossa tutustutaan paikallisiin käsitöihin. Näiltä perinteisiltä asutuksilta on mahdollisuus ihailla kauniita Andien maisemia. Tapaamisia paikallisten perheiden kanssa, vierailuja toreilla sekä mahdollisuus pysähtyä orkideatilalla. Paikalliset valmistavat yhä tekstiilejä kuten alueella ennen inkoja asuneet cañarit tekivät. Päivä on täynnä upeita kohtaamisia.

Päivä 11 | Cuenca – Guayaquil
Wyndham Guayaquil 4* | A, L
Matkan viimeinen ajo kohti Guayaquilia alkaa aamulla. Pysähdys Cajasin kasallispuistoon ihastelemaan maisemia ja ajo jatkuu kohti Hacienda La Danesa maitotilaa, joka tuottaa noin 2 000 litraa maitoa päivässä sekä tuoretta juustoa vierailijoille. Tilalla on lisäksi kaakao- ja tiikkipuuviljelmiä sekä hevosia. Hacienda La Danesa -tilan on ollut Olsenin perheen omistuksessa yli 50 vuoden ajan. Tila toimii kestävin perustein ja pyrkii tukemaan paikallisten hyvinvointia luomalla töitä paikallisille ja käyttämällä paikallisia aineksia. Päivän aikana pääsette kiertämään kaakaoviljelmillä ja tutustuman suklaan valmistukseen. Lounaaksi nautinnollinen maatilan (haciendan) mestarikokkien valmistama kolmen ruokalajin ateria.

Päivä 12 | Guayaquil | A
Aamupäivällä vielä lyhyt vierailu jalan Guayaquilissa ja lähistön alueilla, jonka jälkeen aikaa nauttia loman viimeisistä hetkistä. Illalla kuljetus Guayaquilin lentokentälle aivan hotellin lähelle.

Päivä 13 | Saapuminen Helsinkiin.

 

A = Aamiainen
L = Lounas
P = Päivällinen


 

Kohde-esittelyt

 

Ecuador




Pinta-ala
283 520 km²

Asukasluku
17 483 326 (arvio 2023)

Pääkaupunki
Quito

Kieli
Espanja, quechua (ketsua), quichua sekä muut intiaanikielet

Päätuotteet
Öljy, banaanit, katkaravut, kala, kahvi, tekstiili,metalliteollisuus, paperituotanto, puuntuotanto, kemikaalit, muovi

Hallitusmuoto
Tasavalta

Ecuador on hieman Suomea pienempi maa, joka sijaitsee nimensä mukaisesti päiväntasaajalla. Andien läntinen ja itäinen pääjono jakaa maan kolmeen pääalueeseen; Tyynenmeren rannikkoon, vuorijonojen väliseen ylänköön ja lähes luonnontilaiseen sademetsäalankoon. Ecuadorille kuuluvat myös tuliperäiset Galapagos-saaret. Kasvi- ja eläinlajisto on saarten erillisen aseman vuoksi maapallon erikoisinta. Monet saarten kotoperäiset lajit kiinnostivat myös Charles Darwinia ja tutkimusmatka saarille vaikutti hänen käsitykseensä eliölajien kehityksestä.

Ecuador on Etelä-Amerikkaa monipuolisimmillaan; lumihuippuisia tulivuoria, vehreitä kumipuumetsiä ja Andien rinteitä viljeleviä alkuperäiskansojen heimoja.

Ecuador tunnetaan monipuolisista elämyksistä, joihin kuuluu alueen merkittävimpiä matkakohteita. Galapagossaaret, Cotopaxin ja Chimborazon lumihuiput, Amazonasin alueen viidakot löytyvät kaikki sopivan matkan päästä.

Ecuadorissa Andien alueen alkuperäinen kulttuuri, luonnonihmeet sekä siirtomaa-aikainen arkkitehtuuri yhdistyvät upeisiin rantoihin ja Galapagoksen ainutlaatuiseen luontoon.

Etäisyydet ovat naapurimaita lyhyempiä ja matkailupalvelut tasokkaita. Jos aikaa on rajoitetusti ja haluat kokea Andien alueen kaikki elementit yhdellä kertaa, voidaan kohteeksi suositella lämpimästi Ecuadoria.

Ecuadoriin voi tutustua myös helposti vaikka maastopyöräillen, meloen, surffaten tai sukeltaen.

Quito

Maan pääkaupunki, jossa asuu n. 1,2 miljoonaa asukasta. Kaupunki sijaitsee 2850 m merenpinnan yläpuolella lumihuippuisten vuorten ympäröimässä laaksossa. Kirkkaana päivänä kaupungista avautuu upea näkymä kaupunkia ympäröiville lumen peittämille tulivuoren huipuille. Kaupunki oli muinoin yksi inkojen suurimmista kaupungeista. Espanjalaisten vaikutus näkyy kaupungissa huomattavasti inkoja paremmin. Vanhassa kaupungissa on säilynyt useita kolonialismin aikaisia rakennuksia. Kaupunki on hyväksytty vuonna 1978 UNESCOn maailmanperintökohteeksi.

HOTELLIT

La Casona de la Ronda (3+)

Astuessasi puisista ovista sisään astut keskelle Ecuadorin historiaa. Quitossa sijaitseva La Casona de la Ronda sijaitsee Las Corralasin vanhassa espanjalaisessa rakennuksessa, joka rakennettiin vuonna 1738. Hotellin sisäpiha on kaunis puisine pylväineen ja rehevine kasveineen. Hotellin yleiset tilat ja kaikki huoneet on sisustettu Ecuadorin kulttuuria vaalien. Hotellilla on oma ravintola ja mahdollisuus pesulapalveluihin. Myös internetyhteys löytyy. Keskeinen sijainti tekee kaupungin keskustaan tutustumisen helpoksi. Lähellä sijaitsevat mm. San Franciscon aukio, useat suositut museot ja kirkot.

Otavalo

Kylä sijaitsee turistien suosimalla alueella Quitosta pohjoiseen. Nähtävyyksiin kuuluu kylän perinteiset käsityöläismarkkinat, jossa on tarjolla perinteisiä käsitöitä sekä vaatteita. Kylän ympäristön vuoristomaisema on täplittynyt hohtavan valkoisilla kirkoilla, joita sijaitsee alueen pienissä kylissä. Ennen kaikkea maisemaa kuitenkin hallitsee maan kolmanneksi korkein tulivuori, Cayambe.

HOTELLIT

Hosteria Hacienda Pinsaqui (4)

Hotel Hacienda Pinsaquin sijaitsee Otavalossa, Cotacachin ja San Antonio de Ibarran kylien välissä. Cotacachin kylä on tunnettu nahkatuotteistaan ja San Antonio de Ibarra puolestaan puuveistoksistaan. Hotel Hacienda Pinsaqui on yksi Ecuadorin historiallisista maatiloista, siellä Simón Bolívar yöpyi matkustaessaan Ecuadorin ja Kolumbian väliä. Hotelli on rakennettu 1790 ja se toimi ennen tekstiilitehtaana. Hotellin jokainen huone on erilainen ja niissä kaikissa on joko takka tai kamiina sekä oma kylpyhuone. Hacienda Pinsaquissa vieras tunteekin enemmän olevansa kotona kuin hotellissa. Hotellin palveluihin kuuluvat mm. ecuadorilainen sekä kansainvälinen ravintola, jossa on myös oma menu kasvissyöjille, baari, kirjasto, huonepalvelu sekä hyvät urheilumahdollisuudet. Hotelli omistaa muutamia hevosia ja sieltä on mahdollisuus tehdä ratsastusretkiä lähimaastoon.

Cotopaxi

Cotopaxin kansallispuisto on maan yksi suosituimmista vierailukohteista ja sen pinta-ala on lähes 34 000 hehtaaria. Kansallispuiston sisäänkäynti on noin 5 kilometriä Lassosta pohjoiseen. Puiston päänähtävyys on ehdottomasti Cotopaxi, jonka lumen peittämä huippu kohoaa aina 5 890 metriin asti. Kansallispuistossa on rikas eläimistö mm. condorikotkia, haukkoja sekä andien lokkeja, jotka elävät yli 4000 metrin korkeudessa. Nisäkkäistä saattaa puistossa nähdä mm. piikkohirviä, andien kettuja (colpeo), puumia ja valkohäntäpeuroja. Paras aika Cotopaxin valloitukseen on joulukuusta huhtikuuhun, muina aikoina vuoren peittävät pilvet ja voimakkaat tuulet haittaavat kiipeämistä.

HOTELLIT

Chilcabamba Lodge (3)

Chilcabamba Lodgella tunnet Andien ylängön rauhallisen tunnelman. Hotelli sijaitsee 3480 metrin korkeudessa, vain kuuden kilometrin päässä Cotopaxin kansallispuistosta. Yleiset tilat ja kymmenen huonetta on sisustettu ihastuttavasti ja vaatimattomasti. Raikasta vuoristoilmaa ja näköaloja voi lähteä tutkimaan jalan, pyöräillen tai hevosen selässä. Kaikissa huoneissa on kamina, joka pitää lämpimänä iltaisin, mukavia ponchoja sekä paksut peitot. Huoneiden ikkunoista on upeat näkymät luontoon. Hotellin ravintola tarjoaa maittavia aterioita. Hotellilla on internetyhteys sekä pesulapalvelu.

Banos

Nimensä mukaisesti Baños on vanha kylpyläkaupunki. Kaupungissa on edelleen ulkoilmakylpylä, jossa pääsee nauttimaan kuumista lähteistä. Kaupungin ulkopuolella on useita muitakin kuumia mineraalivesikylpylöitä. Näkymää hallitsevan, yhä aktiivisen Tungurahua-tulivuoren ympäristö tarjoaa mainiot aktiviteettimaastot.

HOTELLIT

Hotel La Floresta (3)

Pieni ja rauhallinen La Floresta hotelli sijaitsee 5 minuutin kävelymatkan päässä Bañosin kävelykaduilta. Vuoriston juurella sijaitsevassa hotellissa luonto sulautuu yhteen perinteisen ecuadorilaisen arkkitehtuurin kanssa. Jokaisessa 29 huoneessa on oma kylpyhuone, internetyhteys ja televisio. Ravintolassa voi nauttia herkullisen ruoan lisäksi hotellin rehevästä puutarhasta ja vuorisista maisemista. Hotellissa on pesulapalvelu sekä polkupyörävuokraamo.

Riobamba

Riobamba on perinteinen ecuadorilainen kaupunki. Kaupunki sijaitsee jylhien Andien keskellä, maan korkeimman vuoren Chimborazon (6 310m) lähistöllä. Riobamba toimii lähtöpaikkana kuuluisalle maisemajunalle Nariz del Diablolle. Kaupungin ravintola- ja kahvilatarjonta ei ole kovinkaan laajaa. Riobambassa vietetään tyypillisesti yö ennen junaseikkailua tai Chimborazon vaelluksen alkua.

HOTELLIT

Hacienda Abraspungo (4)

Hotelli Hacienda Abraspungo sijaitsee Riobamban keskustan ulkopuolella. Hotellin kaikki huoneet nimetty ecuadorilaisten vuorien mukaan. Huoneista löytyy televisio, huonepalvelu sekä internetyhteys. Jokaisesta huoneesta pääsee suoraan kauniiseen puutarhaan. Hotelli tarjoaa ratsastus- ja pyöräilyaktiviteetteja. Hotellin ravintolassa pääsee maistelemaan paikallisista aineksista valmistettuja aterioita.

Cuenca

Cuenca on koloniaalinen kaupunki reilut 400 km Ecuadorin pääkaupungista, Quitosta, etelään. Vuonna 1557 espanjalaiset alkoivat rakentaa kaupunkia vanhalle inkojen asuinsijalle, Tomebamban kaupungin raunioille. Nykyisin kaupunki on maan kolmanneksi suurin - ja yksi kauneimmista. Vanhakaupunki on viehättävä mukulakivikatuineen ja keskiaikaisine kirkkoineen ja kaupungin vanha keskusta onkin yksi UNESCO:n maailmanperintökohteista. Vaikkakin tunnettu koloniaalisesta maineestaan Cuencalla on myös moderni puolensa: kaupungista löytyy kansainvälisiä ravintoloita, kahviloita ja taidegallerioita. Cuencan maantieteellinen sijainti Andien ylängöllä n. 2 500 metrissä takaa mukavan leudon ilmaston vuoden ympäri.

HOTELLIT

Hotel Victoria (4)

Hotel Victoria sijaitsee Cuencan historiallisessa keskustassa, Tomebamba-joen varrella. Sisustuksessa voi löytää kaupungin pitkän historian mukaisesti niin ranskalaisia kuin espanjalaisia koriste-esineitä, cañarien veistoksia ja paikallisia maalauksia. Jokaisessa huoneessa on televisio, internetyhteys ja tallelokero sekä upeat näkymät kaupunkiin. Hotellissa on useita yleisiä tiloja, joissa voi viettää aikaa ystävien kanssa lämpimän takan ääressä. Hotellin ravintola El Jardín on yksi Cuancan parhaista gourmet ravintoloista. Hotellin El Barril -baari on hyvä paikka rentoutua pitkän päivän jälkeen.

Guayaquil

Guayaquil on Ecuadorin tärkein satama, jota pidetään myös maan talouspääkaupunkina. Vaikka Guayaquil on moderni kaupunki, esimerkiksi ‘Las Peñas´:n alue puutaloineen ja kapeine mukulakivikatuineen tarjoaa matkailijalle siirtomaa-aikaista tunnelmaa. Guayaquilista löytyy myös komeita kirkkoja, lukuisia museoita ja taidekeskuksia. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka on mm. Guayaquilin luonnonhistoriallinen museo. Muutaman tunnin ajomatkan päässä kaupungista sijaitsevat kaupungin kauneimmat rannat, jossa voi nauttia auringosta ja vesiurheilulajeista.

HOTELLIT

Wyndham Guayaquil (4)

Wyndham Guayaquil sijaitsee kaupungin keskustassa, monien nähtävyyksien läheisyydessä. Hotellin palveluihin kuuluu kuntosali, kauneushoitola, uima-allas kattoterassilla, ravintola ja baari. Tilavat huoneet on sisustettu modernisti ja niissä on suuret valoisat ikkunat. Jokaisesta huoneesta löytyy minibaari, tallelokero, televisio sekä internetyhteys.

Yhteistyökumppanimme

Lentoyhtiö


KLM

KLM pyrkii vähentämään päästöjään investoimalla polttoainetehokkaisiin lentokoneisiin, fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen ja kehittämällä operationaalista tehokkuutta maassa ja ilmassa. Koska lentoyhtiö ei pysty vielä pääsemään tavoitteisiinsa, se kompensoi jäljelle jäävät hiilidioksidipäästöt Euroopan Unionin Emissions Trading Systemin mukaisesti sekä tarjoamalla asiakkaille kompensointi mahdollisuuden CO2ZERO-ohjelmansa kautta. CO2ZERO alkoi vuonna 2008 ja sen avulla asiakkaat voivat kompensoida KLM ja sen yhteistyökumppaneiden lentojen hiilidioksidipäästöjä. Ohjelman puhtaan energian projekteihin kehittyvissä maissa kuuluu mm. tehokkaampien hiilipolttimien toimittaminen ghanalaisille perheille. Tämä vähentää huomattavasti hiilidioksidipäästöjä, vähentää samalla perheiden altistusta terveyttä vahingoittaville saasteille, vähentää menoja sekä tarvetta hakata metsää polttopuuksi. KLM ylläpitää KLM Takes Care -sivustoa, jossa se kertoo kaikista pyrkimyksistään kestävän kehityksen hyväksi. Vuoden 2022 alusta alkaen KLM & Air France sisällyttävät 0,5% uusiutuvaa polttoainetta kaikkien lentohintoihinsa hintoihin. Vielä ei ole niin paljon biopolttoainetta saatavilla että sitä riittäisi jokaiseen lentoreittiin, mutta suunta on oikea.


Paikallinen yhteistyökumppanimme 

Yhteistyökumppanillamme on jo 25 vuoden kokemus matkojen järjestämisestä Ecuadorissa. Heidän tavoitteenaan on laadukkaiden ja yksilöllisten matkojen tarjoaminen ja siteen luominen matkailijoiden ja kohteiden välille. Matkailu toimii yhtenä apuvälineenä Ecuadorin luonnonsuojeluun ja positiivisten vaikutusten luomiseen paikallisissa yhteisöissä. Yhteistyökumppanimme uskoo vahvasti, että elämykset ovat vain yhtä hyviä kuin niistä syntynyt hyöty paikalliselle ja ympäristölle. He ovat saaneet RainForest Alliance -sertifikaatin sitoutumisestaan laadukkaisiin palveluihin ja kestävään kehitykseen kaikissa toiminnoissaan.
 

Huomioitavaa

Ecuador - huomioitavaa

Viisumit
Suomalainen ei tarvitse viisumia alle 90 päivän oleskeluun Ecuadorissa. Passin tulee olla voimassa 6 kk matkan päättymisen jälkeen. Viisumikäytännöt ja -hinnat voivat muuttua ilman etukäteisvaroitusta paikallisista viranomaistahoista riippuen.

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot. HUOM! Vakuutuskortti/vakuutustodistus täytyy esittää maahan saavuttaessa.

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Rokotukset
Rokotuksia ei Ecuadoriin vaadita Suomesta matkustettaessa. Tarkistathan, että rokotusohjelman mukaiset rokotukset ovat voimassa. Keltakuumetta ja malariaa esiintyy joillain alueilla maassa (esim. Napo-joen alue), joten malarialääkitys ja keltakuumerokotus ovat riskiarvion perusteella annettavia. Tarkista rokotusvaatimukset aina terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta.
Jokiristeilylle on hyvä varautua pitkähihaisin ja -lahkeisin asuin ja pakata mukaan hyttyskarkotetta.

Pidä huoli että kansallisen rokotusohjelman mukaiset perusrokotuksesi ovat voimassa. Lisäksi suositelemme sekä A- ja B-hepatiittirokotusta. Tarkista aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta tai Matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi

Tarkistathan hyvissä ajoin ennen matkan alkua matkakohteesi keltakuumerokotusvaatimukset esimerkiksi täältä. Kansainvälinen keltakuumerokotustodistus on pakollinen joihinkin maihin matkustettaessa. Huomioithan myös, että osassa maita vaaditaan rokotustodistus, mikäli saavut maasta, jossa katsotaan esiintyvän keltakuumetta. Tämä on tärkeä huomioida erityisesti matkoilla, jotka kattavat useita valtioita. Suosittelemme rokotuskortin pitämistä mukana aina kaukomailla matkustaessasi.

Osa Ecuadorin alueista sijaitsee korkeassa ilmanalassa, ja näillä alueilla liikuttaessa vuoristotaudin oireiden kokeminen etenkin lievässä muodossa on mahdollista. Vuoristotaudin tyypillisiä oireita ovat päänsärky, pahoinvointi ja unettomuus. Sen ennaltaehkäisyssä tärkeää on harkittu nousuvauhti, riittävä nesteen nauttiminen sekä energiatasapainosta huolehtiminen. Lisätietoa esim. TÄSTÄ linkistä.

Matkalle mukaan
• Hyvät kävelykengät (sisäänajetut ja vettä kestävät)
• Sandaalit (suosittelemme remmillisiä sandaaleita)
• Tuulta ja sadetta pitävä hengittävä takki
• Kevyet housut ja shortsit
• Riittävästi vaihtovaatteita, etenkin Amazonilla on lämmintä ja sateista
• Uimapuku ja pyyheliina
• Aurinkolasit ja -voide
• Hattu tai huivi auringonsuojaksi
• Vettä kestävä päiväreppu
• Taskulamppu
• Hyttysmyrkky
• Omat snorklausvarusteet Galapagosille (mikäli kotoa löytyy omasta takaa)

Lisäksi suosittelemme
• Kiikarit
• Täytettävä vesipullo
• Kosteuspyyhkeitä/savetteja, käsidesinfiointiaine
• Kamera ja muistikortteja (suosittelemme myös vedenalaista kertakäyttökameraa)
• Pieni ensiapulaukku

Valuutta
Ecuadorin virallinen valuutta on Yhdysvaltojen dollari. Visa, Master Card ja Diners Club kortteja voi käyttää laajasti, mutta käteisellä maksaminen on yleensä halvempaa korttien käyttömaksujen johdosta.
Valuuttaa saa Suomesta. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.

Aikaero
Ecuador -7 h, Galápagossaaret -8 h. Ecuadorissa ei ole käytössä kesä- ja talviaikaa.

Sähkövirta
110V, adapteri tarvitaan.

Matkapuhelimet
Tarkista matkapuhelimesi kuuluvuus operaattoriltasi. Ecuadorin suuntanumero on +593.

Ilmasto
Olosuhteet saattavat vaihdella suuresti maan eri osien välillä. Galapagosilla ja rannikkoalueilla on kuuma ja sateinen kausi tammikuusta huhtikuuhun. Päivän keskilämpötila on n. 31°C, usein jopa korkeampi. Toukokuusta joulukuuhun ovat lämpötilat hieman matalampia ja sateet vähäisempiä. Etelässä on toukokuusta lokakuuhun runsaita iltapäivään ajoittuvia sadekuuroja, lämpötila on n. 30°C. Marraskuusta huhtikuuhun vallitsee kuiva kausi, jolloin lämpötila on n. 25ºC. Pohjoisosan lämmin kausi kestää toukokuusta lokakuuhun ja lämpötila on keskimäärin 30ºC. Marraskuusta helmi-maaliskuuhun on sateisempaa, lämpötila on n. 20ºC.

Uskonto
Yli 90 % ecuadorilaisista kuuluu roomalaiskatoliseen kirkkoon ja pieni vähemmistö asukkaista kuuluu kristittyjen eri kirkkokuntiin.

Maastapoistumismaksu
Maastapoistumismaksua ei toistaiseksi peritä.

Tipit
Tippi annetaan hyvästä palvelusta ja on osa paikallisten palkkaa. Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo erikseen tippikulttuurista. On kuitenkin hyvä varautua antamaan tippejä paikallisoppaille ja kuljettajille n. 10-20 USD/päivä.

Galapagosin ja Amazonin risteilyn aikana laivan henkilökunnalle ja luonto-oppaille on suositeltavaa jättää juomarahaa yhteensä noin 30 USD/asiakas/päivä.

Ecuadorissa yleisesti juomarahaa on asiallista jättää noin 15-20 % laskun loppusummasta.

Eläimistö ja kasvillisuus
Siitä huolimatta, että Ecuador on niin pieni maa, se on yksi maailman lajirikkaimmista maista. Ecuadorissa on yli 20 000 tunnettua kasvilajia ja uusia löydetään vuosittain. Tähän vaikuttaa mm. se, että Ecuadorilla on suhteellisen monta eri kasvuympäristöä Andien vuoristosta ja sademetsistä aina Galápagossaarten vedenalaiseen maail-maan. Ecuador sopii hyvin myös lintubongareille, sillä kuten kasvilajeja myös lintulajeja maasta löytyy luke-mattomia.

Ruoka ja juoma
Ecuadorilaiset rakastavat käyttää plantainia eli keittobanaania ruoassaan. Tavallisiin aterioihin kuuluu liha tai kala kasvisten ja hiilihydraattipitoisten lisukkeiden kanssa. Monilla ruuilla on tarjolla riisiä papujen kanssa, linssejä, keittobanaania tai perunaa. Keittoja syödään paljon ja tavallisia keittoja ovat mm. locro, joka valmistetaan perunasta, juustosta ja avocadosta ja repe, joka valmistetaan vihreistä banaaneista.

Aamupalaksi on tavallista nauttia humitas eli makeita tamaleita. Matkalla voit törmätä paistettuihin keittobanaaneihin ja maissinjyviin, jotka ovat tavallista katuruokaa sekä grillillä valmistettaviin llapingachos-perunoihin ja possuun. Jos haluat jotain makeaa, löytyy useista makeiskaupoista melcochaa eli pirteän väristä toffeeta tai vaihtoehtoisesti ecuadorilaista suklaata. Vuoristoseuduilla on mahdollista löytää ruokalistalta librilloa eli lehmän vatsaa. Ecuadorissa syödään marsuja, cuy, mikä on suosittua herkkua. Rannikolla kalaruoat kuten ceviche, viche ja langostinos ovat suosittuja. Encebollado on täyttävä ruoka, jota ecuadorilaiset syövät myöhäisillan ruokana tai aamiaisena. Tämä muhennos valmistetaan tonnikalasta, maniokista, jotka keitetään mausteissa, sipuleissa ja korianterissa.

Ecuadorissa kasvaa valtava määrä erilaisia hedelmiä, joista tehdään virkistäviä tuoremehuja. Suosittuja mehuja ovat appelsiini-, vadelma-, banaani-, maracuya- sekä guanabanamehu. Hedelmiä voi nauttia myös juotavissa jogurteissa. Suosittu alkoholijuoma on aguardiente, josta valmistetaan suosittu canelazo-drinkki. Suosittelemme juomaan pullovettä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi myös juoda. Emme suosittele pastöroimattomien maitotuotteiden nauttimista. Vihannekset ja hedelmät kannattaa huuhdella hyvin.

Turvallisuus
Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan, tietyillä alueilla liikkuminen saattaa olla turvatonta. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.

Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.

Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.

Hiilijalanjäljen kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.

  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR-Otavalo
  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR_Banos
  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR_Cotopaxi
  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR_Cotopaxi_hotelli
  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR_Cotopaxi_vuori
  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR_Cuenca
  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR_Cuenca2
  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR_Kaakao
  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR_Kasityota-Otavalao
  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR_Nariz-del-Diablo
  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR_ihmisia
  • Reilusti_maailmalla/Reilusti_Ecuadorissa/Reilusti_Ecuadorissa_matkan_kuvat/ECUADOR_ihmisia2
 
 
 

Haluatko lisäpäiviä?

• Galapagosin saaret

• Amazon (Ecuador / Peru) 

• Patagonia

... Tiedustele toimistoltamme lisäpäivien hintaa ja tarkempia tietoja.

 

---

Tämänkin matkan voimme räätälöidä sinulle tai keräämällesi ryhmälle haluamaasi ajankohtaan.

Tiedustele tarkemmin toimistoltamme.