Reilusti Botswanassa: Luontoa ja läsnäoloa Eedenin puutarhassa

Palaa matkan pääsivulle

Botswana
Okavango Delta | Moremin suojelualue (Moremi Game Reserve) | Linyantin suojelualue (Linyanti Concession)

Eteläisessä Afrikassa sijaitseva Botswana on luontomatkaajan unelma. Maan luoteisosassa sijaitseva, vuosittain tulviva tulviva Okavangon Delta kerää ympärilleen uskomattoman lajien runsauden, ja alue tunnetaankin myös Eedenin puutarhana. Moremin suojelualuetta pidetään yhtenä Afrikan kauneimmista, ja lähes 5000 neliökilometrin aluetta asuttavat muun muassa puhvelit, antiloopit, seeprat sekä kissapedot ja savannikoirat. Linyantin alue ei lajien runsaudessa ja luonnon monimuotoisuudessa lainkaan häviä muille matkan kohteille, vaan monipuolinen eläimistö sekä tulvatasankojen ja metsien värittämä ympäristö pitävät matkailijan maagisessa otteessaan.

Matkustaminen kannattaa myös turistikausien ulkopuolella. Botswanassa sadekausi ulottuu yleensä marraskuusta huhtikuulle. Mahdollisesti runsaistakin sateista huolimatta vuodenvaihteen ajankohta tarjoaa mahdollisuudet vastasyntyneiden ja nuorten eläinten bongaukselle. Matkaa kannattaa harkita siis esimerkiksi huhti-, touko-, marraskuulle tai joulukuun alkuun. Matkan alkaen-hinta perustuu huhtikuun matkustusajalle.


Matkan kesto
10 päivää, perillä 8 yötä
Matkan hinta
alkaen 9 960 €/hlö, 2 hengen huoneessa
Matkaohjelma

Päivä 1 | Helsinki - Johannesburg, 1 yö
Päivä 2 | Johannesburg - Maun - Okavango Delta, 2 yötä
Päivä 3 | Okavango Delta
Päivä 4 | Okavango Delta - Moremi Game Reserve, 2 yötä
Päivä 5 | Moremi Game Reserve
Päivä 6 | Moremi Game Reserve - Linyanti Concession, 3 yötä
Päivät 7 - 8 | Linyanti Concession
Päivät 9 - 10 | Lennot Helsinkiin.

Matkan erityispiirteet
- Lennot lennetään mahdollisimman suorilla yhteyksillä vähentäen lentämisestä aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.
- Hintaan on sisällytetty 9 taimen istutus vanhalle turvepohjalle yhdessä yhteistyökumppanimme istutapuita.fi kanssa. 
- Matka toteutetaan tutun yhteistyökumppanimme palveluilla Aventura-laadun takaamiseksi. Tämän yhteistyökumppanimme toiminta perustuu "4C"-yhdistelmälle, eli liiketoiminnassa otetaan huomioon paikalliset yhteisöt, kulttuuri sekä luonnonsuojelu. (4C = Commerce, Community, Culture, Conservation). Yhteistyökumppanimme leirien toiminta pyritään pitämään vastuullisena aina suunnitteluvaiheesta lähtien, toteutukseen ja leirien mahdolliseen purkamiseen asti. Päämääränä on kevyin mahdollinen jalanjälki: leiristä ei purkamisen jälkeen jää jälkeäkään. Tällä hetkellä tämän matkan leireistä yksi toimii 100% aurinkoenergialla. 
- Botswanan Okavango Deltaa kutsutaan "Eedenin puutarhaksi". Okavangon lisäksi myös Moremin ja Linyantin suojelualueet ovat tunnettuja eläinrunsaudestaan sekä upeasta luonnostaan. 
- Botswanassa matkailijamäärät ovat edelleen verrattain vähäisiä ja matkailjoiden määrää pyritään erilaisin keinoin rajoittamaan. Matkalla pääset nauttimaan luonnonkauneudesta ja -rauhasta.
- Matkan hintaan kuuluvat paikallisten tipit. Huomioithan että mikäli olet todella tyytyväinen saamaasi palveluun, voi lisätippiä aina jättää paikan päällä. Juomarahat ja tipit ovat usein paikallisten päätulonlähde.
Lennot
Helsinki - Amsterdam 07.00-08.35
Amsterdam - Johannesburg 10.35-21.20
Johannesburg - Maun 11.45-13.25
Maun - Johannesburg 14.00-15.40
Johannesburg - Amsterdam 23.10-10.20
Amsterdam - Helsinki 14.00-17.25

Kaukolennot KLM

Huom! Muutokset lentoreititykseen mahdollisia.

Hintaan sisältyy
- Reittilennot turistiluokassa
- Kaukolentojen kompensointi (KLM, 13,80 €) sijoitetaan uudelleen metsitystä koskevaan kestävän kehityksen projektiin Panamassa, jossa huonot laidunmaat muutetaan trooppisiksi metsiksi.
- Ohjelman mukaiset majoitukset ja ateriat
- Kaikki kuljetukset ja matkaohjelmassa mainitut retket
- Tipit paikallisille oppaille, kuskeille ja leirien henkilökunnalle (240 USD/hlö)


Hintaan ei sisälly
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Viisumit ja mahdolliset maastapoistumismaksut
- Malarialääkitys, keltakuumerokotus ja muut rokotukset
- Henkilökohtaiset kulut ja ostokset
- Muu mainitsematon.

Päiväohjelma

Yhteistyökumppanimme

Lentoyhtiö


KLM

KLM pyrkii vähentämään päästöjään investoimalla polttoainetehokkaisiin lentokoneisiin, fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen ja kehittämällä operationaalista tehokkuutta maassa ja ilmassa. Koska lentoyhtiö ei pysty vielä pääsemään tavoitteisiinsa, se kompensoi jäljelle jäävät hiilidioksidipäästöt Euroopan Unionin Emissions Trading Systemin mukaisesti sekä tarjoamalla asiakkaille kompensointi mahdollisuuden CO2ZERO-ohjelmansa kautta. CO2ZERO alkoi vuonna 2008 ja sen avulla asiakkaat voivat kompensoida KLM ja sen yhteistyökumppaneiden lentojen hiilidioksidipäästöjä. Ohjelman puhtaan energian projekteihin kehittyvissä maissa kuuluu mm. tehokkaampien hiilipolttimien toimittaminen ghanalaisille perheille. Tämä vähentää huomattavasti hiilidioksidipäästöjä, vähentää samalla perheiden altistusta terveyttä vahingoittaville saasteille, vähentää menoja sekä tarvetta hakata metsää polttopuuksi. KLM ylläpitää KLM Takes Care -sivustoa, jossa se kertoo kaikista pyrkimyksistään kestävän kehityksen hyväksi.


Yhteistyökumppanimme

Yhteistyökumppanimme on vuonna 1983 Botswanassa perustettu yritys, joka tällä hetkellä omistaa tai hallinnoi yli 50 leiriä Afrikan elämistöltään ja luonnonoloiltaan runsaissa kohteissa. Yritys toimii Botswanassa, Keniassa, Namibiassa, Ruandassa, Seychelleillä sekä Sambiassa ja Zimbabwessa. Ekologisesti kestävä matkailu oli yrityksen kulmakiviä jo perustamisvaiheessa, ja upeat lintu- ja valokuvaussafarit toimivat alusta asti perustana yrityksen laajenemiselle. Yhteistyökumppanimme toimii paikallisten yhteisöjen kanssa Afrikan suurenmoisen eläinlajiston tulevaisuuden varmistamiseksi, ja noudattaa toiminnassaan 4C:n periaatetta (Commerce, Community, Culture, Conservation). Liiketoiminnassa otetaan siis huomioon paikalliset yhteisöt, kulttuuri sekä luonnonsuojelu.

Luonnon säilyttämisessä ja ennallistamisessa sekä kestävän matkailumallin luomisessa yhteistyökumppanimme toimii voittoa tavoittelemattomien kumppaneidensa, Children in the Wilderness ja Wilderness Wildlife Trust, kanssa. Yrityksen oman lehdistötiedotteen mukaan tärkeimpänä saavutuksena voidaan pitää sellaisen liiketoimintamallin luomista, joka ei anna periksi ympäristöllisissä periaatteissa ja joka kykenee tarjoamaan työpaikkoja, koulutusta ja taitoja, uramahdollisuuksia sekä todellisen vaihtoehdon vähemmän kestävälle kehitykselle.

Leirien rakentamisessa huomioidaan kestävät valinnat jo suunnitteluvaiheessa. Materiaalivalinnoissa pyritään ympäristöystävällisyyteen: esimerkiksi kangasmateriaalit tuodaan mahdollisimman läheltä sen ollessa järkevää, ja rakentamiseen käytettävä puu on FSC-sertifioitua, maaperää suojellaan diesel-, parafiini- sekä bensajäämiltä ja käytettävät maalit ovat mahdollisimman luontoystävällisiä. Melusaaste pyritään minimoimaan vaimennetuilla generaattoreilla ja aurinkopaneeleita käytetään kaikkialla, missä mahdollista. Mikäli leirit eivät toimi kokonaan aurinkopaneelien voimin, käytössä on erilaisia sähköntuotantotapojen yhdistelmiä. Uusimmissa leireissä käytetään 100% aurinkoenergiaa. 

Leirien käytännön toimissa pyritään mahdollisimman kattavasti huomioimaan esimerkiksi ympäristöä koskevat standardit, kierrätys, maatuvan jätteen käsittelytavat, ympäristöä säästävät puhdistusaineet sekä jäteveden käsittely. Vedenpuhdistuksella pyritään siihen, että pullotettua vettä tarvittaisiin vain vähän tai ei lainkaan. Jätteen määrän vähentämiseen kohdistuvia konkreettisia toimia leireissä ovat esimerkiksi seuraavat: yhteistyökumppaneina paikalliset tuottajat, jotka ovat sitoutuneet vähentämään muovin käyttöä, kertakäyttömuovin välttäminen (esimerkiksi pillit metallista tai lasista), käytössä muun muassa maissitärkkelyksestä valmistettuja säilytysastioita sekä uudelleenkäytettäviä astioiden suojuksia (tämä vähentää elintarvikekelmun määrää).  Ruokalistat pyritään kehittämään siten, että hävikkiä syntyy mahdollisimman vähän, ja ruoanvalmistuksessa pyritään mahdollisimman pitkälti käyttämään paikallisia, sesongin mukaisia tuotteita.

 

Botswana





Pinta-ala
600 370 km²

Asukasluku
2 317 233 (arvio 7/2020)

Pääkaupunki
Gaborone

Väestö
Batswanoja (tswanoja) 79 %, kalangoja 11 %, basarwoja 3 %, muita 7 %

Kieli
Englanti (virallinen), tswana (kansalliskieli)

Uskonto
Kristittyjä 79,1 %, bandimoja 4,1 %, muita 1,7%, uskonnottomia 15,2 %

Hallitusmuoto
Tasavalta

Botswana on sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa. Sen naapurit ovat Namibia lännessä, Sambia pohjoisessa, Zimbabwe idässä ja Etelä-Afrikka etelässä. Botswana on kooltaan 1100 km pohjoisesta etelään ja 960 km edästä länteen. Kalaharin autiomaa peittää lähes 85% prosenttia Botswanan pinta-alasta, ja sen pohjoispuolella on Okavango-joen suistoalue ja itäpuolella Makarikarin suolaliejukko, joka on maailman laajimpia. Idässä taas on omurambojen peittämää ylänköä. Tärkeimmät joet ovat Okavango ja Limpopo.

Botswana kuuluu maailman harvimmin asuttuihin maihin. Suurinta osaa maata peittää Kalaharin ns. hiekkasavanni-aavikko. Tämän "aavikon" reuna-alueella on karjanhoidolla suhteellisen hyvät edellytykset. Karjanhoito ja timanttikaivostoiminta onkin antanut vankan pohjan maan taloudelliselle kehitykselle. Luontoturismi ja metsästys ovat kolmas tärkeä tekijä. Vakaan talouden tukena Botswanassa vallitsee toimiva poliittinen demokratia ja sisäinen turvallisuus on hyvä. 17% pinta-alasta on rauhoitettu riistan- tai luonnonsuojelualueeksi. Pohjoiset kansallispuistot ylläpitävät mm. Afrikan suurinta norsukantaa. Kalaharin keskeinen osa Central Kalahari Game Reserve (52.000 km2) on Afrikan laajin suojelualue. Liikkuminen tässä ruohon, pensaiden, hiekkadyynien ja kiteytyneen suolan maailmassa on hankalaa ja vaativaa.

Okavango Delta

Okavangon suisto sijaitsee Botswanan lounaisosassa. Maailman suurin sisämaassa sijaitseva suisto  kuuluu Unescon maailmanperintölistalle.Vesi kulkeutuu Angola-vuoristosta pyrkien itään, mutta kuivuen Kalaharin aavikon kuivuudessa. Okavangon joki leviää Kalaharin kuivalle aavikolle muodostaen kukoistavan alueen, jolla on mahdollisuus nähdä mutkittelevia vesiväyliä ja kristallinkirkkaita laguuneita. Suiston 15,000 km2 alueella on myös hedelmällisiä tulvatasankoja ja kaislasaaria runsaan eläimistön elinympäristönä. Matkailijoilla on mahdollisuus useisiin aktiviteetteihin, kuten safariajoon, kalastukseen, lintubongaukseen ja perinteisillä mokoro-kanooteilla tehtäviin retkiin. Alueella elää esimerkiksi leijonia, leopardeja, kirahveja, virtahepoja, norsuja, krokotiileja sekä lukemattomia lintulajeja.

Moremin suojelualue (Moremi Game Reserve)

Moremin riistansuojelualue sijaitsee Okavangon suistossa. Suojelualue kattaa noin 40 % Okavangon suistosta, eli 4871 km2 alueen koskematonta erämaata ja maastoa vaihtelee savanneista mutkitteleviin vesiväyliin sekä tiheisiin metsiin. Monimuotoisessa ekosysteemissä asuu laaja kirjo villieläimiä, kuten suuria laumoja puhveleita, leijonia ja seeproja. Harvinaisempia eläimiä ovat sitatunga- ja likiantiloopit, geopardit ja laajojen ruohotasankojen villikoirat. Alueella elää lähes 500 eri lintulajia.

Linyantin suojelualue (Linyanti Concession)

Linyantin ekosysteemi jokineen ja soineen sijaitsee Choben kansallispuiston reunalla, Botswanan ja Namibian rajalla. Linyantin kautta eläimet kulkevat Okavangon suistosta Choben alueelle, ja runsas joukko eläimiä elää näillä metsämailla, muinaisilla tulva-alueilla ja kukoistavissa metsissä. Villieläinten elinympäristö laajenee kuivien kausien aikana, jolloin alueella liikkuu muun muassa suuria määriä impaloita, juovagnuita, kirahveja ja puhveleita. Alueella on mailman suurin tiheys norsuja. Yösafareilla on onnen salliessa mahdollista nähdä yöeläimiä, kuten sivettikissoja, genettejä, mesimäyriä ja hyppyjäniksiä.

 

Botswana - huomioitavaa

Viisumit
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Botswanaan alle 90 päivän matkoilla. Alaikäisten lasten tulee esittää passin lisäksi englanninkielinen alkuperäinen syntymätodistus (ote väestötietojärjestelmästä, jonka saa maistraatista). Alaikäisen lapsen, joka matkustaa ilman toista tai molempia huoltajia, tulee esittää poissaolevan huoltajan suostumus Botswanaan tullessa sekä maasta lähtiessä. Mikäli alaikäisellä on vain yksi laillinen huoltaja tulee esittää oikeuden päätös yksinhuoltajuudesta tai toisen huoltajan kuolintodistus. Passin tulee olla voimassa 6 kuukautta maasta poistumisen jälkeen. Aventura ei ota vastuuta siitä, jos maahan pääsy estyy puuttuvien matkustusdokumenttien vuoksi.

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot. 

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Rokotukset
Tarkista, että perusrokotuksesi on voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia. Suosittelemme myös malarialääkitystä Choben alueelle.Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi

Jos saavut Botswanaan keltakuumeen esiintymisalueelta, tulee keltakuumerokotuksesta esittää kansainvälinen rokotuskortti. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan yksi annos keltakuumerokotetta antaa elinikäisen suojan keltakuumetta vastaan. Mahdollisten epäselvyyksien välttämiseksi suosittelemme kuitenkin, että yli 10 vuotta vanhalle keltakuumerokotustodistukselle haetaan englanninkielinen lääkärilausunto, jossa todetaan rokotuksen antavan elinikäisen suojan.

Kun Botswanaan matkustetaan kohteesta, joka ei kuulu keltakuumeen esiintymisalueeseen, ei rokotustodistusta tarvita. Lentoreitityksissä saattaa kuitenkin aiheutua yllättäviä muutoksia, jotka saattavat vaikuttaa myös rokotusvaatimuksiin. Tällaisista tilanteista johtuen suosittelemme, että matkalla on aina mukana voimassaoleva rokotustodistus.

Aventura ei ota vastuuta siitä, jos maahan pääsy estyy puuttuvan rokotustodistuksen vuoksi.

Valuutta
Botswanan pula (BWP). Pulia ei saa Suomesta. Etelä-Afrikan randi käy suoraan maksuun paikallisen valuutan rinnalla. Randeja saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.

Tipit
Hyvästä palvelusta on tavallista antaa 10 % tippiä, ellei palvelumaksu sisälly laskun hintaan. Oppaille on hyvä antaa 10USD/päivä. Majoituksen työntekijöille on hyvä jättää noin 10USD/päivä henkilökunnan yhteiseen tippilaatikkoon. Kuskeille ja laukunkantajille on hyvä antaa 2-3USD/kyyti tai kanto.

Ilmasto
Botswanan ilmasto on hyvin aurinkoinen ympärivuoden, eli sateita saadaan hyvin vähän. Alueet kuuluvat kuivaan vyöhykkeeseen. Botswanan ilmasto on puolikuiva ja siinä voi erotella kaksi pääkautta: kuuma kesä kestää lokakuusta maaliskuuhun, ja sateet ajottuvat kesäpuolelle vuotta, yleensä marraskuun ja maaliskuun välille.

Aikaero
Alueet, joilla liikumme, ovat samalla aikavyöhykkeellä kuin Suomi. Kesäaika ei ole käytössä, joten kesällä aikaero -1 tunti.

Sähkövirta
Sähkövirta on 220 V. Suomalaisiin pistorasioihin käytettäviin laitteisiin tarvitaan adapteri.

Matkapuhelimet
Tarkista matkapuhelimesi kuuluvuus operattoriltasi. Botswanan suuntanumero on +267.

Ruoka ja juoma
Afrikkalainen ruoka on melko yksinkertaista, mutta maukasta ja mausteista. Paljon käytetään erilaisia vihanneksia, hedelmiä sekä viljoja. Käytettyjä ovat esimerkiksi tomaatit, paprikat, sipulit, okra, bataatti, jamssi, kassava, maissi, banaani, mango, papaija ja sitrushedelmät. Mausteina suosittuja ovat basilika, korianteri, juustokumina, neilikka, kaneli, inkivääri ja chili. Botswanan vesijohtovesi ei ole juomakelpoista. Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Myös salaatti ja vihannekset tulee huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda

Turvallisuus

Pysyttelemme matkoillamme turvallisilla alueilla, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.

Botswanan tullimääräykset
Ota vain kuvia! Botswanan hallitus suojelee luontoaan ja siksi on lainvastaista tuoda maahan vierasperäisiä kasveja/eläimiä tai viedä maasta muistoja, jotka on kerätty luonnosta, esim. kivet, höyhenet, kasvit, luut ja siemenet. Botswanan tulli tekee pistokokeita rajoillaan.

Matkalle mukaan (safarit)
Kiikarit (suosittelemme jokaiselle omia kiikareita, huom. myös pariskunnille molemmille omansa), kameratarvikkeet ja muistikortteja, varaparistoja/akkuja.

Päiväaikaan pärjää mukavasti shortseissa, T-paidassa ja sandaaleissa tai lenkkareissa. Iltaisin hotelleissa ja lodgeissa on rento safarihenkinen pukeutumistyyli eli suosittelemme puuvillaisia pitkälahkeisia housuja ja pitkähihaisia paitoja (myös mahdollisten hyttysten varalta). Aamuisin ja iltaisin puistoajoilla saattaa olla hyvinkin viileää, joten kevyt lämmin neule ja tuulenpitävä pusakka mukaan.

Lisäksi mukaan pieni päiväreppu tai kassi, jossa voi säilyttää henkilökohtaiset tavarat päivämatkojen aikana. Matkalaukut ovat maastoautojen tavaratilassa, joten suosittelemme pehmeitä kasseja. Päähine, aurinkovoiteita (korkea suojakerroin), kosteuspyyhkeitä, käsien desinfiointigeeliä, pieni linkkuveitsi (huomioi pakkaamisessa turvallisuusohjeet lentomatkoilla). Jalkineet, jotka ovat "sisään ajetut". Jos otat mukaan sandaalit, niin suosittelemme hyvin istuvia remmillisiä sandaaleita safarille. Hyttysmyrkkyä kannattaa ottaa Suomesta mukaan, toki sitä saa myös paikan päältä tarvittaessa.

Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.

Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin. 

Hiilijalanjäljen kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.