Luksusmatka: Piemonte – Viiniä, suklaata & tryffeleitä

Palaa matkan pääsivulle

Italia
Piemonte | Torino | Pollenzo | Alba | Monforte d'Alba

Lombardian ja Milanon tuntee ja muistaa lähes kaikki, mutta Piemonte ja Torino ovat vielä monelle tuntemattomampia. Piemonte eli Piedmonte (käännös vuoren juurella) on saanut paljon: hyvät viinit, ruoan, suklaan, pähkinät, tryffelit ja tietenkin Fiat:n, jonka autotehdas oli aikoinaan maailman suurin. Nykyään siellä valmistetaan myös mm. Maseratia. 

Tällä matkalla tutustutaan Piemonten monipuoliseen historiaan ja kulttuuriin Torinosta lähtien. Tämä sydämellisten ihmisten kaupunki ja Italian Pariisin historia ulottuu pitkälle. 1500-luvulla Torinossa vaikutti mm. Savoijin kuningas. Niinpä kaupunkiin muodostui lähes 18 km katettuja jalkakäytäviä, sillä eihän kuninkaan sopinut kastua. Nyt saamme nauttia näistä arkkitehtuurisista yksityiskohdista ja kävellä pienille kuvankauniille piazzoille. Matkalla nautit aperitiivit tai antipastot kaupungin laajasta ravintoloiden kirjosta. Tiesitkö, että Torinossa ovat syntyneet Campari- ja Vermouth-juomat, kolmioleipä ja expressokahvi? Torinon arkkitehtuuri on paitsi rikas myös värikäs. Taloja ja rakennuksia leimaa osittain myös ranskalainen tyyli, mielenkiinoista katsottavaa riittää yllin kyllin.

Matkan aikana vierailet myös slow-food keskuksessa Bra:ssa, jossa Carlo Petrini loi slow-food -konseptin. Vuonna 2004 hän perusti Pollenzoon yksityisen yliopiston, The University of Gastronomic Sciences. Yliopiston yhteydessä on tutkimuskeskus, hotelli, ravintola, kylpylä ja 110 000 viinin viinipankki. Kokemus pysäyttää.

Täältä Italian tryffelikeskukseen, Albaan. Jos satut matkustamaanloka–joulukuussa, jokavuotiset tryffelimessut on nähtävä ja koettava. Muulloinkin pääset tryffelin makuun.

Ei ruokaa ilman viiniä, niinpä matkan lopuksi suuntaamme viereiselle alueelle Monforte d’Albaan Barolon sydämeen. Baroloa, joka tehdään Nebbiolo-rypäleestä, saa valmistaa 11:ssa eri kylässä. Vierailemme tietysti viinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen ja historiaan, luonnollisesti ohjelmaan kuuluu asianmukainen tasting. Cin Cin!

Matkan kesto
9 päivää, perillä 8 yötä
Matkan hinta
Alkaen 2 840 €/hlö, 2hh:ssaAlkaen 2 840 €/hlö, 2hh:ssa
Matkaohjelma

Päivä 1 | Helsinki – Milano
Päivät 1–2 | Torino 2 yötä
Päivät 3–4 | Bra 2 yötä
Päivä 5 | Alba 1 yö
Päivät 6–8 | Monforte Alba 3 yötä 
Päivä 9 | Milano – Helsinki

Matkan erityispiirteet
  • Alueen suussasulavat tryffelit ja niiden metsästys.
  • Barolon viinit ja niiden maistelu.
  • Italia on Euroopan suurin riisin tuottaja ja maailman suurin viinintuottaja.
  • Matkalla majoitutaan tyylikkäästi viehättävissä hotelleissa 3*-4* keskeisellä sijainnilla kaupunkien sydämessä. 
  • Autokuljetukset oman yksityisen kuljettajan kanssa. 
  • Englanninkielinen opastus matkan ajan. 
  • Lisämaksusta mahdollisuus suomenkieliseen opastukseen. 
  • Matkan hinta ei sisällä illallisia, mutta kauttamme saat ravintola- sekä viinibaarisuositukset.
Lennot
Helsinki – Milano 07.50–09.55
Milano – Helsinki 19.00–22.55
- Lentoyhtiö Finnair
- Pidätämme oikeudet lentoreitin ja lentoaikataulun muutoksiin.
- Businessluokan lennot myös mahdolliset. Kysy lisää toimistoltamme.
Hintaan sisältyy
- Reittilennot economyluokassa (sis. verot ja matkatavarat)
- Ohjelman mukaiset majoitukset ja ateriat
- Kaikki kuljetukset ja matkaohjelmassa mainitut retket englanninkielisellä opastuksella.
- Puuntaimen istutus yhteistyössä istutapuita.fi kanssa.
Hintaan ei sisälly
- Henkilökohtaiset kulut
- Tipit
- Hotellien kaupunkiverot 2,50-4,00 €/hlö/yö
- Matkavakuutus
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Muu mainitsematon.

Päiväohjelma

Päivä 1 | Torino 
Saapuminen Malpensan lentokentälle, josta suunnataan sydämelliseen Torinoon parin tunnin päähän. 

Sisäänkirjautuminen hotelli Victoriaan Torinon sydämeen. Omistajien Mian ja Riccardon ainutlaatuinen maku ja jatkuva intohimo vieraanvaraisuuteen kertovat heidän rakkaudestaan ranskalaiseen ja italialaiseen taiteeseen. Mia ja Riccardo ovat matkustelleen ympäri maailmaa ja tätä kautta kehittäneet oman ainutlaatuisen tyyliinsä ja rakkautensa Viktoriaaniseen aikakauteen. Hotellin vuokrapyörillä voi myös tutustua Torinoon ja keskustaan. 

Päivä 2 | Torino | A
Aamulla 2,5 tunnin kierros englanninkielisen oppaan kanssa Torinon keskustaan. Historiallisia rakennuksia ihastellessa nautit samalla artisaani-jäätelöä, maistuvaa expressoa, antipastoja ja tietenkin helmeilevää Proseccoa tai vaikkapa Martini bitterin. Nämä maistelut tietenkin sisältyvät matkan hintaan. 

Päivä 3 | Bra/Pollenzo | A
Torinon jälkeen Langhen alueelle. Langhen maisema koostuu Langesta, Roerosta ja Monferratosta, josta on tullut Unescon maailman perintökohde. Matkan keskipiste on eteläinen Langhe Barolo. Täällä valmistetaan yhtä maailman parhaimmista punaviineistä, Baroloa. Alueelta löytyy myös upeita villa-majoituksia ja maaseutua, näkymät ovat lumoavat. Emme voi unohtaa myöskään tryffeleitä, pähkinöitä tai suklaata. Bra-kaupungin makkarat ovat myös maailmankuuluja.

Hotelli mihin majoitut sijaitsee Langhen sydämessä Roeron rinteillä ja yhdistää hienostuneen arkkitehtuurin ja ainutlaatuisen maiseman, jonka myös Unesco on noteerannut. Ainutlaatuinen kokemus. 

Tutustuminen 110 000 pullon viinipankkiin, jossa saat oman henkilökohtaisen tasting-kortin. Kortilla voit valita 4 eri viiniä 32 eri viinin valikoimasta halujesi mukaan. Kortille voi myös ostaa lisämaisteluja halutessaan.

Päivä 4 | Bra/Pollenzo | A
Aamulla vierailu La Morran kylään, jossa koet todellisen kallisarvoisen tryffelimetsästyksen. Alueelta löytyy sekä valkoista että mustaa tryffeliä, jotka opit tunnistamaan. Opit tietämään tryffelin metsästyksestä, milloin metsästää, milloin on valkoisen kalliimman tryffelin aika ja mikä on paras tapa yhdistää tryffeli ja viini. Italian tryffeli on yksi maailman myydyimpiä ja arvokkaimpia tuotteita. Tryffelimetsästyksen aikana näet koet miten tryffelikoira etsii ja löytää nenällään tryffelit ja kaivaa ne maasta. Metsästyksen päätteeksi maistelet juustoja sekä tryffelitahnoja tietenkin viinin kera. 

Metsästyksen jälkeen tutustuminen pieneen kauniiseen La Morran-kylään, joka sijaitsee  513 metriä merenpinnan yläpuolella rinteessä. La Morra rehentelee olemalla yksi parhaimmista viinituottajista ja ihanista ravintoloistaan. 

Päivä 5 | Alba | A
Aamiaisen jälkeen matka jatkuu kohti Albaa, joka sijaitsee Langhen ja Roero viinialueen sydämessä. Alba on myös Nutellan kotikaupunki ja lähellä Barolon ja Barbarescon alueita. Albassa pidetään joka vuosi kuuluisat tryffelimarkkinat, arvokaan sienen juhlat, jota seuraamaan tulee myös kokkeja ja keittiöpäälliköitä ympäri maailmaa. Jos olet Albassa lauantaina, älä unohda markkinoita. 

Aamupäivällä 2 tunnin kävelyretki oppaan kanssa läpi vilkkaan Alban, jonka aikana näet myös kaupungin  maanalaiset rooman ja keskiaikaisen kulttuurin jäänteet. Lisäksi maistelet Alban erinomaisia suklaita kuohuviinin kera. 

Päivä 6 | Monforte d’Alba | A 
Saapuminen Monforte d’Albaan, paikka jossa sielu puhdistuu. Loistava yhdistelmä viehättäviä historiallisia rakennuksia ja Piemonten alueen kumpuilevia rinteitä. Monforte d'Alban vanha kaupunki ympäröivineen viiniköynöksineen on upea. Ihastuttavassa historiallisessa keskustassa on hyvä valikoima kahviloita ja ruokapaikkoja. Koska Monforte on yksi Barolo alueen yksi tärkeimmistä kylistä, se tarjoaa todella laajan valikoiman toinen toistan parempia ravintoloita. Alueella on myös 1000-luvun linna.

Päivä 7 | Monforte d’Alba | A, L
Aamupäivällä viinimaistelukierros. Ensimmäinen pysähdys on Podere Ruggeri Corsini, joka sijaitsee puolivälissä Monforte d’Albaa ja Baroloa. Podere Ruggeri Corsini on hurmaavan perheomisteinen tasokas viinitila, jossa on rento kiva tunnelma ja loistavat tuotteet. Nicola on opiskellut viinitiedettä Torinossa.

Täältä matka jatkuu Barolon kylään, jossa sijaitsee Brezzan viinitila kylän keskustassa. Brezzalla on 22 hehtaaria viiniköynöksiä ja historia ulottuu aina 1885 alkuun saakka. Brezza valmistaa useita eri Barolo-viinejä, joita voi nauttia suussasulavan lounaan yhteydessä. Samalla jää aikaa tutustua myös Barolon kylään. Mikäpä olisi parempi paikka nauttia Baroloa Barolo-hotellissa, Barolon kylässä? 

Päivä 8 | Monforte d’Alba | A
Vapaata aikaa tutustua kaupunkiin. Monferrato d’Albasta lähtee noin 30 eri pyöräreittiä. Suosittelemme vuokraamaan sähköpyörän, jolla pääset tutustumaan näihin upeisiin maisemiin.

Päivä 9 | Monforte d’Alba | A
Aamulla vielä aikaa nauttia Barolo alueen upeista pysäyttävistä maisemista ennen kuljetusta lentokentälle. Arrivederci Italia, di nuovo! 
(Näkemisiin Italia) 

Ateriakoodit:
A = aamiainen 
L = lounas 
I = illallinen

 

Italia

Italian lippu

Pääkaupunki
Rooma

Pinta-ala
301 340 km²

Asukasluku
60 317 000 (arvio 9/2020)

Uskonto
Kristittyjä 83,3%, uskonnottomia 12,4%, islamilaisia 3,7%, muita 0.6%

Kieli
Italia (virallinen), saksa, ranska, slovenia

Valuutta
Euro (EUR)

Päätuotteet
Koneet, tekstiilit, turismi, viini

Hallitusmuoto
Parlamentaarinen tasavalta

Piemonte

Piemonte eli Piedmonte (käännös vuoren juurella) on saanut paljon: hyvät viinit, ruoan, suklaan, pähkinät, tryffelit ja tietenkin Fiat:n, jonka autotehdas oli aikoinaan maailman suurin. Nykyään siellä valmistetaan myös mm. Maseratia.
Piemonte on noin 4,4 miljoonan asukkaan ja noin 2,5 kertaa Uudenmaan läänin kokoinen alue. Pinta-ala muodostuu tasangoista, kukkuloista, vuorista ja laaksoista. Tasangoilla viljellään mm. riisiä ja maissia. Piemonten on pinta-alaltaan Italian toiseksi suurin Sicilian jälkeen. Alueen halki virtaa myös Italian pisin Po-joki. Talvella ohuen lumipeitteen saa usein suuri osa Piemontea pariksi viikoksi ja vuorilla voi hiihtää marraskuusta helmikuulle


Torino

HOTELLIT

Hotel Victoria Torino (4)

Hotelli Victoria sijaitsee Torinon sydämessä. Omistajien Mian ja Riccardon ainutlaatuinen maku ja jatkuva intohimo vieraanvaraisuuteen kertovat heidän rakkaudestaan ranskalaiseen ja italialaiseen taiteeseen. Mia ja Riccardo ovat matkustelleen ympäri maailmaa ja tätä kautta kehittäneet oman ainutlaatuisen tyyliinsä ja rakkautensa Viktoriaaniseen aikakauteen. Lopputulos on todella huomioita herättävä tyyli, joka tekee Hotelli Victoriasta mielenkiintoisimman boutique hotellin Torinossa. Hotellissa on hieno sisäpuutarha ja upea kylpyläosasto, elegantteja ja kodikkaita huoneita, uniikki kirjasto ja puutarhaan katsova cocktail-baari. Hotellin vuokrapyörillä voi myös tutustua Torinoon ja keskustaan. 

Pollenzo

HOTELLIT

Albergo Dell'agenzia (4)

Upea hotelli Albergo dell’agenzia Pollenzossa on osa neo-goottilaista arkkitehtuurikompleksia, jonka on rakennuttanut Carlo Petrini agrikulttuurisen tutkimuksen ja kehityksen keskukseksi Piemontessa. Tämä keskus kuvaa hänen ruokamatkaansa slow food tyylin kehittelijänä. Slow food on kehitetty pikaruoan vastapainoksi. Ruuan valmistuksessa otetaan huomioon perinteet, puhtaat ja lähellä tuotetut raaka-aineet sekä hidas nautiskelu. 

Hotelli sijaitsee Langhen sydämessä Roeron rinteillä ja yhdistää hienostuneen arkkitehtuurin ja ainutlaatuisen maiseman, jonka myös Unesco on noteerannut. Hotellia reunustaa vihreä puisto terasseineen, jossa voi nauttia lasillisen viiniä auringon siivittämänä tai loikoilla lämmitetyssä uima-altaassa puutarhassa. Hotellissa on myös 2 saunaa. 5 minuutin päässä autolla on 18-reikäinen Golf Club, jonka on suunnitellut Marco Croze. Clubin ravintola tarjoaa parhaimmat erikoisuuden Piemonten keittiöstä. Viinipankki sijaitsee hotellin vieressä. 

Alba

HOTELLIT

Hotel Vin Cafe (3)

Hotelli sijaitsee aivan Alban historiallisessa keskustassa lähellä kaikkia palveluita. Tämän pienen ja idyllisen Vincafe-kahvilan naapurista löytyy pieni B&B tyylinen majatalo. Huoneet ovat tyylikkäästi sisustettuja. 

Monforte d'Alba

Monforte d'Alban vanha kaupunki ympäröivineen viiniköynöksineen on lähes täydellinen maisema nauttia upeista Barolo-viineistä. Ihastuttavassa historiallisessa keskustassa on hyvä valikoima kahviloita ja ruokapaikkoja. Koska Monforte on yksi Barolo alueen yksi tärkeimmistä kylistä, se tarjoaa todella laajan valikoiman toinen toistan parempia ravintoloita. Alueella on myös 1000-luvun linna.

HOTELLIT

Hotel Villa Beccaris (4)
 

Italia - huomioitavaa

Turvallisuus
Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Taskuvarkauksia voi esiintyä suurissa kaupungeissa ja toreilla. Vuoristossa tule huomioida lumivyöryriski. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.

Vakuutus
Suosittelemme Eurooppalaisen sairaanhoitokortin hankkimista yllättävän sairaustapauksen varalta.

Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Ilmasto
Kesällä voi lämpötila nousta yli 40 C asteen, mutta talvella on etenkin vuoristoissa varauduttava lumeen ja vaikeaan ajokeliin. Italiassa voi tapahtua maanjäristyksiä.

Juomavesi
Italialainen vesijohtovesi on sellaisenaan juomakelpoista.

Aikaero
Italia sijaitsee UTC+1 (kesällä UTC+2) aikavyöhykkeellä eli on tunnin jäljessä Suomen ajasta.

Matkapuhelimet
Tarkista puhelimesi kuuluvuus kohteissa operaattoriltasi. Italian suuntanumero on +39.

Tipit
Italiassa palvelumaksu lisätään usein ravintolan laskuun ja tämän tulisi lukea ruokalistassa (servizio incluso). Jos palvelu oli erittäin hyvää voi antaa tippiä.

Taksissa ja majoituksen palveluissa tippiä arvostetaan, mutta se ei ole pakollista.

Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.

Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.

Hiilijalanjäljen kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.