Valoa vaellusmatkoille: 2021-2022 Nepalin vaellusmatkat varattavissa

Pitkään tauolla olleet Nepalin vaellus- ja kiipeilymatkamme jatkuvat koronatilanteen salliessa syys-lokakuussa, jolloin Nepal toivottaa vaeltajat takaisin vuoristopoluille. Myös vuoden 2022 kaikki matkat ovat jo varattavissa.

Nepalissa koronarokotukset ovat käynnistyneet tammikuussa ja huhtikuun alussa hallitus päätti keskittää rokotuksiaan terveydenhuollon lisäksi myös matkailun parissa työskenteleville. 

Aventuran Nepal-yhteistyökumppanit saaneet ensimmäisen rokotteensa 

Monet Kathmandun hotelleissa ja ravintoloissa työskentelevät ovat jo saaneet ensimmäisen rokotteensa. Lisäksi hotelleissa sekä kuljetusajoneuvoissa kiinnitetään erityistä huomiota hygieniaan ja turvallisuusohjeistuksiin. Iloinen uutinen Aventuralle oli myös se, että yhteistyökumppanimme toimistohenkilökunta ja oppaat ovat kaikki saaneet ensimmäisen rokotteensa. 

Tutustu matkoihin ja kysy tarvittaessa toimistolta lisää. Varauksen voit tehdä turvallisin mielin, sillä mikäli matkasi peruuntuu pandemian takia, siirrämme sen kuluitta tai palautamme maksamasi rahat sinulle.


AVENTURAN NEPALIN VAELLUS- JA KIIPEILYMATKAT 2021–2022