Afrikan safarimatkat

Safari Afrikan savanneilla on täydellinen aloitus pandemia-ajan jälkeiseksi ensimmäiseksi kaukomatkaksi. Voit ihastella eläimiä päivät omassa safariautossa ja viettää illat pienissä safarilodgeissa kohtaamatta ihmisryhmiä – halutessasi jopa kohtaamatta muita matkaajia. Suomalaisen safariasiantuntijamme opastamilla pienryhmämatkoilla vietämme lomamme omissa oloissamme suomalaisen ryhmämme kesken.

Myös omien toiveiden mukaisesti räätälöidyillä matkoilla matkaaja saa itselleen/porukalleen oman safariauton. Jos kaipaa trooppisia rantapäiviä safarielämyksen päätteeksi, osaamme ehdottaa kunkin asiakkaan toiveiden mukaisia rantakohteita – ja majoitus järjestyy niin halutessa hotellihuoneen sijasta omassa bungalowissa tai villassa.

Afrikka on nyt laajasti auki matkailulle. Mukavan moni kohdemaa on jo poistanut kaikki maahantulon koronarajoitteet. Osa valtioista tosin edelleen vaatii sekä rokotustodistuksen että negatiivisen testituloksen, mutta sielläkin itse lomamatka sujuu jo kuten ennen pandemiaa. Sinun ei tarvitse näistä maahantulosäännöistä stressata, me tunnemme säännöt, autamme ja selvitämme kaiken tämänkin sinulle.

Kattava valikoima suomalaisen matkanjohtajan opastamia luontomatkoja

Aventuralla on pelkästään Keniaan ja Tansaniaan toistakymmentä safarimatkavaihtoehtoa, samoin on lukuisia eteläisessä Afrikassa. Kaikilla Afrikan safarimatkoilla liikumme erityisesti safareille suunnitelluilla maastoautoilla, jotka ovat vain ryhmämme käytössä, ja majoitumme korkeatasoisiin safarilodgeihin.

Suomalaisen matkanjohtajamme opastamana pääset tutustumaan myös vaikkapa Madagaskarin lemureihin sekä Ugandan ja Ruandan vuorigorilloihin. Ja yksilöllisten räätälöityjen matkojen osalta vain mielikuvitus on rajana!

Hienoja hiekkarantoja löytyy Mauritiukselta, Sansibarilta, Seychelleiltä sekä Mosambikin ja Kenian rannikolta. Upeita rantakohteita voi kätevästi yhdistää safareihin. Safaripäiviin voi hyvin yhdistää myös vaellusosuuden – kuuluisan Kilimanjaron lisäksi viemme matkaajiamme Mount Kenian, Ugandan, Etiopian ja Marokon vuoristoihin.


Aventuran Afrikan safarimatkat

Toukokuu 2024

 
 

Kesäkuu 2024

 
 

Heinäkuu 2024

 
 

Elokuu 2024

 
 

Syyskuu 2024

 
 

Lokakuu 2024

 
 

Marraskuu 2024

 
 

Joulukuu 2024

 
 

Tammikuu 2025

 
 

Helmikuu 2025

 
 

Heinäkuu 2025

Syyskuu 2025

 
 

Lokakuu 2025

 
 

Marraskuu 2025

Joulukuu 2025