Sukellusmatka Mosambik: valaiden laulua

Palaa matkan pääsivulle

Mozambique

Sukeltaminen Tofossa valaiden vaelluksen aikana on maagista. Jo veden pinnalla kuulet valaiden laulun, joka voimistuu veden alla ja resonoi voimakkaasti rintakehässä.

Mosambikin upea sukelluskohde Tofo sijaitsee maan kaakkoisosassa, Intian valtameren rannalla. Rauhallisella rannalla on suomalaisomisteinen sympaattinen sukelluskeskus Liquid Dive Adventures. Omistajat Satu ja Jari toimivat tämän matkan isäntinä. He tuntevat takapihansa meret parhaiten.
Matkan ajankohta on määritelty niin, että mahdollisuudet valaiden näkemiseen ovat maksimaalisen hyvät.

Tiesitkö, että ryhävalaista vain urokset laulavat ja nekin vain lisääntymisaikaan? Tällöin yhtämittaista laulantaa saattaa kestää jopa vuorokauden ajan. Laulut koostuvat sävelkorkeudeltaan vaihtelevista ulinoista, viserryksistä, murahduksista ja voihkaisuista. Koska laulut ovat monimutkaisia, niiden arvellaan sisältävän runsaasti muutakin informaatiota kuin vain lisääntymiseen liittyviä viestejä. On jopa esitetty, että niissä olisi mukana aikaisempien sukupolvien historiaa, jota siirretään nuorille yksilöille.

Sukellusten lisäksi teemme veneestä käsin 2 valasretkeä, joiden aikana valaiden laulua kuunnellaan hydrofonilla eli vedenalaisella kuuntelulaitteella. Matkaan sisältyy myös PADIN erikoiskurssi ryhävalaista. Saamme kuulla asiantuntijan kertomana yksityiskohtaisempaa tietoa valaista ja niiden elämästä.

Lähde oppimaan lisää ja kokemaan uskomattomia elämyksiä. Anna valaiden lumota.

Matkan kesto
12 päivää, perillä 9 yötä
Matkan hinta
3 290 €
hlö jaetussa 2hh:ssa
1hh-lisämaksu 590 €
Alennus -500 €, mikäli et sukella.
hlö jaetussa 2hh:ssa
1hh-lisämaksu 590 €
Alennus -500 €, mikäli et sukella.
Matkaohjelma

Päivät 1–2 | Helsinki – Maputo
Päivä 2 | Maputo
Päivä 3 | Tofo
Päivät 4–9 | Tofo
Päivä 10 | Maputo
Päivät 11–12 | Maputo – Helsinki

Matkan erityispiirteet

• Matkaan sisältyy sukelluksia, veneretkiä sekä PADIN sertifioima erikoiskurssi ryhävalaista
• Erittäin hyvät mahdollisuudet nähdä ryhävalaita, sukeltamista valaiden kanssa emme voi taata. Turvallisuus on tärkein seikka
• Sukellusten lisäksi loistavat mahdollisuudet erilaisiin aktiviteetteihin esim. surffaukseen.
• Moni sukelluskohteista on syvällä. Suosittelemme kohdetta AOWD (Advanced Open Water Diver) kurssin suorittaneille sukeltajille. Halutessaan kurssin voi lisämaksusta suorittaa myös matkalla
• Sopii myös ei sukeltaville. Halutessaan voi suorittaa sukelluskurssin/kursseja, mikäli sukeltaminen kiinnostaa.
• Ei aikaerorasitusta
• Maputossa palvelut englannin kielellä
• Suomalaisomisteinen sukelluskeskus, jonka omistajat toimivat matkaisäntinä. Virallista matkanjohtajaa ei tällä matkalla ole.
• Liikutaan malaria-alueella.
• Varausmaksu poikkeuksellisesti 700€/hlö + 35€/hlö käsittelykulu
• Peruutusehdot F (kts. Aventuran lisä- ja erityismatkaehdot)


Lennot
Helsinki – Doha 17.20–23.30
Doha – Maputo 02.55–09.50
Maputo – Doha 13.50-22.55
Doha – Kööpenhamina 01.55–07.15
Kööpenhamina – Helsinki 08.45–11.15
Kaukolennot Qatar Airways
Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Hintaan sisältyy
• Kaukolennot veroineen
• Majoitukset ilmoitetuin aterioin
• Kuljetukset jatkokohteissa
• 10 sukellusta (8 päiväsukellusta, 1 yö- ja 1 aamusukellus) sekä välinevuokra. Halutessaan voi lisämaksusta sukeltaa lisää
• PADIN erikoiskurssi ryhävalaista
• 2 veneestä käsin tehtyä valassafaria
Hintaan ei sisälly
• Käsittelykulu 35 €/hlö
• Matkavakuutus
• Maahanpääsymaksu
• Tipit ja muut henkilökohtaiset kulut
• Muu mainitsematon.

Päiväohjelma

Päivät 1–2 | Helsinki – Maputo
Southern Sun Maputo 4-*
Lennot Helsingistä Mosambikin pääkaupunkiin Maputoon. Lentokentältä kuljetus hotellille ja iltapäivällä paikallisoppaan englannin kielellä opastama kaupunkikierros, jonka aikana tutustutaan muun muassa kaupungin arkkitehtuuriin sekä mielenkiintoiseen historiaan.

Päivä 3 | Tofo
Liquid Dive Adventures 3* | A, I
Aamiaisen jälkeen autokuljetus rannikkoa pitkin Tofon rantakylään, Mosambikin kaakkoisrannikolle. Matkan kesto on noin 7 tuntia.
Silmänkantamattomiin merta ja hiekkarantaa. Majoitumme viihtyisään tukikohtaamme, suomalaisomisteiseen Liquid Dive Adventures -sukelluskeskukseen aivan meren rannalle.
Käymme läpi tulevien päivien ohjelman ja nautimme yhteisen illallisen.

Päivät 4–9 | Tofo
Liquid Dive Adventures 3* | A
Sukelluslomaa Tofolla. Teemme yhteensä 10 sukellusta (8 päiväsukellusta, 1 aamu- & 1 yösukellus) sekä 2 veneestä käsin tehtyä valasretkeä.

Sukeltaminen Tofossa valaiden vaelluksen aikana on maagista. Jo veden pinnalla kuulet valaiden laulun, joka voimistuu veden alla ja resonoi voimakkaasti rintakehässä.

Valaiden vaelluksen aikaan saattaa olla tuulista ja keskimäärin noina kuukausina näkyvyys on n. 10–15 metrin luokkaa. Joskus valaat saattavat siis olla hyvinkin lähellä, mutta näkyvyyden takia kuitenkin näkymättömissä. Sukellukset teemme normaaleille sukelluskohteille. Valaat liikkuvat kaikkialla, joten niiden näkeminen sukeltaessa vaatii onnea, mutta on hyvinkin mahdollista.

Ryhävalaista vain urokset laulavat ja nekin vain lisääntymisaikaan. Tällöin yhtämittaista laulantaa saattaa kestää jopa vuorokauden ajan, mutta yleensä yksittäinen laulu kestää 5–40 minuuttia. Laulut koostuvat sävelkorkeudeltaan vaihtelevista ulinoista, viserryksistä, murahduksista ja voihkaisuista. Koska laulut ovat monimutkaisia, niiden arvellaan vahvasti sisältävän runsaasti muutakin informaatiota kuin vain lisääntymiseen liittyviä viestejä. On jopa esitetty, että niissä olisi mukana aikaisempien sukupolvien historiaa, jota siirretään nuorille yksilöille.

Sukellusten lisäksi tehdään veneellä 2 valassafaria. Valassafareilla mukana on hydrofoni, vedenalainen kuuntelulaite, jonka avulla voimme nauttia valaiden laulusta myös veneessä ja nauhoittaa sitä myös muistoksi.

Valasmatkan aikana uima-allasalueella järjestetään asiantuntijoiden pitämiä luentoja valaista ja katsomme dokumentteja aiheesta. Asiantuntija on myös paikalla vastamassa mahdollisiin kysymyksiin. Tarkoituksenamme on lisätä tietoisuutta näiden arvokkaiden eläinten ympäristövaikutuksesta sekä suojelutoiminnasta.

Valaiden lisäksi Tofo on kuuluisa myös muista isoista merenelävistä. Valashaita ja mantoja on nähtävissä ympäri vuoden. Delfiinit, kilpikonnat sekä erilaiset hait ja rauskut ovat suurien kalaparvien ohella Tofon parasta antia.

Sukellusten jälkeen voi rentoutua resortilla, nauttia auringosta ja rannasta, lähteä surffaamaan, kajakoimaan tai halutessaan sukeltaa lisää.

Päivä 10 | Maputo | A
Aamiaisen jälkeen autokuljetus takaisin Maputoon. Saavumme jo tutuksi tulleeseen hotelliin. Ilta vapaata aikaa.

Päivät 11–12 | Maputo – Helsinki | A
Southern Sun Maputo 4-* | A
Aamiainen hotellilla. Siirtyminen lentokentälle ja lennot takaisin Helsinkiin.

Ateriat:
A = aamiainen
L = lounas
I = illallinen