Vaellus- ja kiipeilymatkojen matkanjohtajat – mukanasi matkan jokaisessa vaiheessa

Matkanjohtajamme huolehtivat turvallisuudestasi ja ymmärtävät suomalaisen retkeilijän tarpeita. Heidät tunnetaan myös iloisena ja innostavana matkaseurana, jotka huomioivat ryhmän kaikki jäsenet. Olipa kyseessä elämyksellinen patikointi tai haastava huipulle nousu, matkanjohtajamme pitävät huolen siitä, että matkasi on nautittava ja turvallinen.

 

KARI HEIMONEN

Karilla on mittava kokemus Norjan jäätiköillä kouluttamisesta sekä isoilla vuorilla opastamisesta. Kari on opiskellut oppaaksi Uudessa-Seelannissa Sir Edmund Hillary Outdoor Education Centerissa. Hän on myös norjalaisen Norsk Fjellsportforumin sertifioitu kouluttaja (breinstruktør/veileder) sekä Wilderness First Responder (WFR). Kari työskentelee Aventuran toimistolla ja vastaa aktiivimatkatuotannosta.”Kiipeilyn ja vaeltamisen lisäksi lempiharrastuksiini kuuluu myös vapaalasku, pyöräily sekä melonta. Reissuillani arvostan eniten hienojen maisemien lisäksi positiivista asennetta, turvallisia toimintatapoja sekä hyvää tiimihenkeä.”

TATU KULLBERG

Jo kahdeksan vaellussesonkia Nepalissa opastanut Tatu toimii Aventuran matkanjohtajana erityisesti Himalajan alueella, Afrikassa ja Lähi-Idässä. Yksinvaelluksia ja nousukilometrejä on kertynyt viideltä eri mantereelta. Tatu työskentelee Aventuran toimistolla vaellus- ja aktiivimatkojen myynnissä ja tuotannossa."Vanhojen kulttuurien kiemurat, kohtaamiset vuorenrinteillä tai pinnan alla, sekä maapallon monimuotoisuuden fiilistely kiinnostaa. Suurkaupunkeja paremmin viihdyn syrjäisissä sijainneissa, luonnon helmassa ja kyläpahasissa. Omilla reissuillani haluan nähdä vaivaa ja käyttää energiaa. Mitä työläämpää jonnekin on päästä, sitä hienompaa siellä yleensä on."

ANNE-MARI HYRYLÄINEN

Olympiamaratoonari on myös kokenut vuorikiipeilijä. Anne-Mari on kiivennyt mm. Manaslun (8163m), Everestin (8848m) sekä Lhotsen (8516m)  huipuille. Aventuran matkanjohtajana hän toimii vuorivaelluksilla mm. Nepalissa, Itä-Afrikassa ja Kaukasuksella. Anne-Marille retkillä tärkeintä ovat ainutlaatuiset kokemukset, onnistumisen ilo sekä hyvä tiimihenki!

ANNI PENTTILÄ

Anni on kokenut vuorikiipeilijä ja seikkaillut mm. Argentiinan, Himalajan, Tansanian ja Alaskan vuorilla. Vuorikiipeilyn lisäksi Anni on harrastaa monipuolisesti urheilua niin polkujuoksun kuin maantiepyöräilyn parissa. Reissuilta hän hakee uusia seikkailuja, kokemuksia, uusia tuttavuuksia ja ennen kaikkea huikeita elämyksiä vuorilta. Aventuran matkanjohtajana hän toimii Tansaniassa ja Nepalissa. Tämän lisäksi Anni hakee haasteita seikkailemalla omatoimisesti vuorilla ympäri maailmaa. Keväällä 2021 Anni tähtää Mt. Everestin huipulle.

TIMO KEMPPAINEN

Timo on intohimoinen retkeilijä ja kiipeilijä. Hänelle ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi niin Alpit, Andit kuin Himalajankin vuoristot. Kiipeilyn lisäksi myös sukellus sekä pyöräily ovat lähellä tämän matkanjohtajan sydäntä. Päätoimenaan Timo johtaa korkeanpaikan töihin erikoistunutta yritystä ja toimii IRATA-teknikkona vaativissa köysityökohteissa. Aventuran matkanjohtajana Timo toimii Nepalin ja Kaukasuksen vuorivaelluksilla.

TEEMU SUOMINEN

Entinen bändien kiertuemanageri ja musiikkialan ammattilainen Teemu vaihtoi keikkabussit vuoriin, opiskeli eräoppaaksi ja toimii nykyään vaellusoppaana ympäri maailmaa. Aventuralla Teemu hyörii matkanjohtajana mm. Grönlannin ja Nepalin maisemissa. Teemulla on lumivyöryteknikon pätevyys ja hän käyttääkin mielellään vapaa-aikansa vuorilla skinnaillen ja lumilaudallaan laskien.