Sukelluskohteena Mosambik – lumoudu alueen merenalaisesta maailmasta

Itä-Afrikassa, Intian valtameren rannikolla sijaitseva Mosambik ja varsinkin hiekkarantojen reunustama Tofon kylä on monen sukeltajan unelmakohde – erityisesti siksi, että varsinkin heinä- ja elokuussa siellä tavataan merten jättiläisiä, majesteettisia ryhävalaita.

Mosambikin "sukelluspääkaupungiksi" tituleerattu Tofo on sukelluskohteena aivan erityinen. Siellä kun voi nähdä sukelluksen tai snorklausretken aikana merten megafaunaa, eli valashaita, paholaisrauskuja sekä heinä-elokuun aikana myös rannikolle lisääntymään saapuneita jättimäisiä ryhävalaita.

Tofo poikkeaa monista maailman sukellusharrastajien pyhiinvaelluspaikoista, sillä juuri ne samat olosuhteet, jotka houkuttelevat Mosambikin vesiin megafaunaa, tekevät sukellusolosuhteista haastavampia – vesi on viileämpää, korallit eivät ole yhtä monimuotoisia kuin esimerkiksi Kaakkois-Aasian sukelluskohteissa, ja näkyvyys on heikompaa. Kaikesta tästä huolimatta Tofon vedenalainen elämä sykähdyttää.

Yhteistyökumppanimme Liquid Dive Adventuresin sukellusopas, amerikkalaistaustainen meribiologi Quinn, kertoo meille, mikä tekee Tofon vedenalaisesta elämästä aivan erityislaatuista.

Majesteettinen megafauna

Megafaunan läsnäolo Mosambikin vesissä liittyy Intian valtameren Aguhlas-virtaan, joka tuo ravinteikkaita vesiä Mosambikin kanaalin läpi. Verrattain matala trooppinen meri mahdollistaa suuret planktonkukinnot, jotka sopivat erinomaisesti valashaiden ja paholaisrauskujen kaltaisille, suodattamalla ruokaileville suurikokoisille merinisäkkäille ja -kaloille.

Vaihteleva näkyvyys

Ravinteikkaan veden ja planktonkukintojen vuoksi näkyvyys Mosambikin merivesissä vaihtelee suuresti. Eteläisen pallonpuoliskon talvikuukausina eli Suomen kesäaikaan, kun vesi on viileämpää, näkyvyys vaihtelee yleensä viidestä viiteentoista metriin. Mosambikin kesäkuukausina marras-huhtikuun paikkeilla, vesien lämmetessä, näkyvyys on yleensä kymmenen ja kahdenkymmenenviiden metrin välillä.

Koralleja kivikkoisilla riutoilla

Mosambikin koralliriutat ovat kaikki kivikkoisia riuttoja, joilla kasvaa vaihtelevia määriä koralleja. Veden heikompi näkyvyys tuo riutoille vähemmän auringonvaloa, mikä vähentää korallien monimuotoisuutta ja peittävyyttä.

"Syy siihen, että korallit eivät ole niin värikkäitä ja laajalle levittäytyneitä, on sama kuin syy siihen, miksi Tofon vedet houkuttelevat megafaunan edustajia, kuten ryhävalaita", Quin huomauttaa.

Valashaita ympäri vuoden

Merten megafaunasäätiö on yrittänyt jo vuosia löytää vastausta siihen, miksi valashait viihtyvät Mosambikin vesissä. Paras teoria on, että ympärivuotiset planktonkukinnot tarjoavat riittävästi ravintoa houkutellakseen valashaita ja paholaisrauskuja alueelle.

Muissa maailmankolkissa, joissa valashaita kokoontuu runsaasti, on yleensä lyhytaikaesti saatavilla äärimmäisen paljon ravintoa, kuten suuria koralliesiintymiä tai kalojen parittelutapahtumia.

Jännittäviä erikoishavaintoja

Tofo sijaitsee kahden erilaisen meriympäristön välissä. Pohjoisessa on trooppisempaa ja etelässä lauhkeampaa.

"Koska olemme alueen keskellä, voimme tehdä paljon erikoishavaintoja sukellusten aikana. Havaintojen vaihtelevuus tarkoittaa, ettei koskaan voi tietää, mitä sukelluksella voi nähdä, ja se pitää kokemuksen jännittävänä – jopa niille meistä, jotka ovat sukeltaneet täällä jo vuosia!" Quinn kertoo.

Koska alueella on mahdollista nähdä paholaisrauskuja ympäri vuoden, sekä nähdä (ja kuulla!) sukelluksen aikana ryhävalaita puolet vuodesta, voivat sukellukset olla parhaimmillaan unohtumattomia!

Kiinnostuitko Mosambikin sukellusmatkasta? Varaa matka sivuiltamme tai ota yhteyttä, niin järjestetään sinulle juuri toiveidesi mukainen seikkailu!


Matkojamme mOSAMBIKIIN




Millaiselle sukeltajalle Tofo sopii?

  • Moni sukelluskohteista on syvällä, joten suosittelemme kohdetta AOWD (Advanced Open Water Diver) kurssin suorittaneille sukeltajille
  • Merenalaisesta elämästä ja erityisesti megafaunasta kiinnostuneelle
  • Luonnonsuojelua ja eettistä matkailua arvostavalle

HUOM! Sukelluskursseja voi lisämaksusta suorittaa myös matkan aikana.




Mikä Liquid Dive Adventures?

Liquid Dive Adventures on suomalaisten Satu ja Jari Forsmanin omistama PADI 5* IDC ja ekologinen sukelluskeskus Mosambikin Tofossa. Keskus järjestää sukelluksia, sukelluskursseja, valasretkiä ja paljon muuta.


www.liquiddiveadventures.com

IG: @liquiddiveadventures