tai
 

Vinkkejä kestävämpään ja reilumpaan matkailuun

Hanki tietoa kohteesta ja kulttuurista, valitse moderni lentoyhtiö, pyri matkustamaan huippusesongin ulkopuolella, säästä energiaa ja vettä, suosi paikallista, minimoi jätteet, kunnioita paikallista kulttuuria ja ihmisiä, suojele elämää ja jaa kokemasi!


Hanki tietoa matkakohteesta, sen kulttuurista ja tavoista ennen matkaa

- muutama sana paikalliskieltä kuten tervehdykset ja kiitos vievät pitkälle
- lue kohteeseen liittyvää kaunokirjallisuutta. Kestävän matkailun kannalta on tärkeää tuntea ja ymmärtää myös paikallista ajattelutapaa ja kulttuuria

Aventuralaisten kirjavinkit


Matkustaessasi lentäen

Lentoyhtiön valinta on hyvin tärkeä osa matkaasi. Hyvä uutinen on, että biopolttoaineen osuus käytetystä polttoaineesta kasvaa koko ajan. Lentoyhtiöt joutuvat nyt kiristyvällä vauhdilla investoimaan puhtaampiin polttoaineisiin, jotta saavutetaan tavoitteet nollapäästöihin vuoteen 2050 mennessä.
Esimerkiksi tammikuun 2022 alusta alkaen Ranska edellyttää, että kaikki Ranskassa tankkaavat lentoyhtiöt tankkaavat vähintään 1 % biopolttoainetta (SAF) koneisiinsa. Myös Hollanti ja KLM ovat ottaneet käyttöönsä tämän linjauksen.


Valinnoillasi vaikutat päästöihin sekä voit kompensoida hiilijalanjälkeäsi.
Huomioi matkaa valitessasi mm. seuraavat asiat:

- Valitse lentoyhtiö, jolla on moderni laivasto.
- Valitse suoria reittejä ja lennä oikeaan suuntaan alusta asti.
- Jos lennollesi kuuluu tarjottava ateria, kerro etukäteen erikoisruokavaliostasi. Näin ollen lentoyhtiöllä on juuri oikea ateria sinulle ja ruokahävikki vähentyy.
- Lyhyemmillä lennoilla, ennakkotilaa ateria lennollesi. Tämä auttaa lentoyhtiötävaraamaan oikean määrän ruokaa lennolle, mikä vähentää sekä ruokahävikkiä että lentokoneen painoa.
- Harkitse kasvisvaihtoehdon valitsemista seuraavalla lennollasi.
- Hyödynnä kohteessa myös julkista liikennettä mahdollisuuksien mukaan.
- Käytä omia kuulokkeitasi kaukolennollasi. Näin vähennät lennolla syntyvää muovijätettä.



Hiilijalanjäljen kompensointi

Haluamme rohkaista matkailijoita pienentämään hiilijalanjälkeään. Olemme tehneet aloitteen, ja istutamme tammikuusta 2021 lähtien jokaisesta ostetusta matkapaketista yhden puuntaimen vanhalle turvesuolle Tuulisuolle yhdessä istutapuita.fi kanssa.

Osa lentoyhtiöistä tarjoaa suoraan sivuillaan mahdollisuuden kompensoida lentokuljetuksesta aiheutuvia päästöjä omille matkustajilleen.

- KLM (2022 Alkaen KLM:n jokaisella Amsterdamista lähtevällä lennolla käytetään pieni määrä SAF-polttoainetta)

- AIR FRANCE (2022 Alkaen Air Francen jokaisella Ranskasta lähtevällä lennolla käytetään 1% SAF-polttoainetta)

LUFTHANSA

Jos lentoyhtiösi ei anna suoraa mahdollisuutta kompensointiin, voit...
- laskea keskiarvon lentojesi hiilidioksidipäästöistä esim. ICAO tai
- laskea lentopäästösi ja valita kompensoinnin kohde ATMOSFAIR

Huomioithan että mahdollisuuksia on monia, nämä ovat meidän suosituksemme.


Huomioi matkustusajankohta ja matkan kesto

- pyri matkustamaan huippusesongin ulkopuolella – säästät itse rahaa ja vaikutat siihen, että paikalliset saavat tuloa ympäri vuoden. Lisäksi ympäristöhaitat jakaantuvat tasaisemmin
- huippusesongin ulkopuolella saat usein myös itsellesi erilaisen myönteisen matkakokemuksen, kun muita matkailijoita ei ole ympärillä
- mitä pidempään sinun on mahdollista matkailla, sen pienempi on matkaan kohdistuvan lennon hiilidioksidipäästö


Säästä energiaa ja vettä

- sammuta valot, kun et niitä tarvitse
- mieti, onko ilmastoinnin aina tarpeen olla päällä
- älä valuta vettä turhaan suihkussa, hampaita pestessä jne.
- pakkaa kevyesti – jokainen kilo vähemmän matkatavaraa vie vähemmän polttoainetta
- käytä hotellissa samaa pyyhettä ja nuku samoissa lakanoissa useamman kerran, samoin kuin kotonasi


Suosi paikallista

- käy paikallisissa ravintoloissa ja kahviloissa
- tee ostokset toreilla ja katukauppiaiden kojuissa
- mikäli ruokailet buffet-pöydässä, ota ruokaa vain sen verran kuin jaksat syödä
- osta tuliaisiksi paikallisia käsitöitä, taidetta ym.
- maksa tuotteista käypä hinta, muutamalla tingityllä dollarilla voi olla suuri merkitys myyjälle, mutta ei niinkään sinulle.
- kysy mahdollisuuksien mukaan jos saisit retkillesi naisoppaan tukeaksesi naisten työllistymistä kohteessa.


Minimoi jätteet

- ota mukaan kuumuutta kestävä juomapullo, jota voit täyttää keitetyllä vedellä ravintoloissa tai hotellissa tai puhdista vesi vedenpuhdistustableteilla
- lajittele ja kierrätä roskat mahdollisuuksien mukaan
- kanna ongelmajätteet, kuten käytetyt paristot, takaisin Suomeen, mikäli niitä ei paikan päällä kierrätetä
- kieltäydy muovipilleistä sekä muovipusseista, kanna mukana kestokassia


Kunnioita paikallista kulttuuria ja ihmisiä

- muista, että olet matkailijana vieraana toisen kodissa. Älä tee mitään, mitä et haluaisi nähdä omalla kotiportillasi. Jos haluat kurkistaa pihoihin tai kuvata ihmisiä, kysy lupa
- muista, että temppelit ja kirkot ovat pyhiä paikkoja, joissa kuvaaminen on usein kiellettyä tai epäkunnioittavaa
- pukeudu asianmukaisesti ja käytä tarpeeksi peittävää vaatetusta paikalliskulttuuri huomioiden


Suojele ihmisiä, eläimiä ja luontoa

- pienennä kemikaalirasitusta: suosi biohajoavia shampoita ja pesuaineita. Huomioi myös esimerkiksi aurinkorasvan tuotesisältö – monet kemikaalit ovat haitallisia vesieliöille ja koralliriutoille
- jos näet matkalla jotain luontoon kuulumatonta, kerää se mukaasi
- vältä liikaa läheisyyttä eläinten kanssa, pysy hyvän matkan päässä. Katso – älä koske, älä syötä, vältä salamaa kuvatessa, älä melua
- valitse safareille neutraalin värinen vaatetus, jotta sulaudut luontoon.
-älä osta matkamuistoja, koruja - tai muitakaan esineitä, joissa on käytetty uhanalaisia lajeja, kuten kilpikonnia, simpukoita tai koralleja. Älä myöskään kerää niitä itse.


Erityishuomioita sukellusmatkoilla

- liiku rauhallisesti. Nopeasti liikkuessasi törmäät todennäköisesti koralliin tai muihin kanssasukeltajiisi, mikä saattaa vahingoittaa korallia pysyvästi
- älä kosketa mihinkään sukelluksen tai snorklauksen aikana. Kosketus koralliin tai merieläimiin saattaa vahingoittaa niiden bakteeritasapainoa, mikä voi johtaa sairastumiseen tai jopa tappaa. Jos sinun on seistävä, ota huomioon mitä jalkojesi alla on
- jos näet jotain mereen kuulumatonta, kerää se mukaasi
- snorklaus- ja sukellusretkillä käytä aina biohajoavaa aurinkorasvaa, tai mieluummin (UPF) uimapaitoja aurinkorasvan sijaan aina kun mahdollista
- nauti, koe ja ihastele. Jätä jälkeesi vain kuplia


Vie apu perille asti

Monet yhteistyökumppanimme tekevät yhteistyötä eri orpokotien tai esimerkiksi Pack for a Purpose -projektin kanssa, jossa matkailijoiden on mahdollista auttaa kohdemaan paikallisia lapsia tuomalla mukanaan heille esimerkiksi koulu- tai askartelutarvikkeita tai jotain muuta mitä he sillä hetkellä tarvitsevatkaan. Kysy lisää toimistoltamme ennen matkasi alkua niin autamme mielellämme.


Kerro näkemästäsi ja kokemastasi eteenpäin

- anna palautetta kohteliaasti jo paikan päällä
- mikäli koet tai näet epäkohtia kuten henkilöstön työoloihin, eläimien hyvinvointiin tailapsiin kohdistuvaa hyväksikäyttöä, kerro siitä viimeistään kotiin palattuasi Aventuralle – pahinta, mitä voit tehdä, on pysyä hiljaa
- anna puskaradion laulaa hyvistä kokemuksistasi – kannustetaan hyviä toimijoita eteenpäin!


Valitse vastuullinen matkanjärjestäjä – valitse Aventura!

VASTUULLISEN MATKAILUN PÄÄSIVULLE