Katri Peltoniemi
Kaukomatkaaja

Moniosaaja Katri kiertää maailmaa rinkka selässä

Katri liittyi Aventura-tiimiin syksyllä 2013. Ennen tätä hän työskenteli Suomeen matkaavien ulkomaalaisten parissa ohjelmapalveluyrityksissä. Katri on opiskellut matkailua ja liiketaloutta ammattikorkeakoulussa.

”Matkoillani tykkään pureutua paikalliseen kulttuuriin, aiemmin myös vapaaehtoistöiden kautta ja lähden maailmalle aina rinkka selässä. Mielestäni reissussa saa vähän rähjääntyä, sehän vain opettaa arvostamaan kotimaan mukavuuksia!”

Kestävän matkailun teemat ovat usein Katrilla mielen päällä matkoilla, ja sitä ajattelua hän pyrkii tuomaan yhä enemmän Aventuran matkatuotantoon.

Katri on asunut opiskeluaikoinaan Argentiinassa ja matkustanut paljon Etelä-Amerikassa. Sittemmin matkoja on kertynyt lukuisiin muihinkin maailman kolkkiin.



Katrin kuvia maailmalta