Intian valtameressä sijaitseva Seychellien saariryhmä on yksi maailman suosituimmista hemmottelukohteista. Palmujen reunustamat hiekkarannat, kirkkaat vedet saarten ympärillä sekä leppoisan rento meininki takaavat onnistuneen rantaloman.
Pääsaari Mahén ohella enemmistö asiakkaistamme vierailee Praslinin ja La Diguen saarilla. Monet jatkavat lisäksi pienemmille hotellisaarille mm. Denis, Silhouette, Sainte Anne, Frégate tai North.
Saarivaltio sijaitsee noin 1600 kilometriä Afrikan mantereesta itään. Seychellit koostuu 115 saaresta, joista 33 on asuttuja. Seychellit tunnetaan kirkkaista vesistään, hienosta hiekastaan ja rauhallisista rannoistaan. Saarilta löytyykin hienot lomavaihtoehdot moniin erilaisiin toiveisiin, niin pariskunnille kuin perheillekin.
Seychellit on ympärivuotinen lomakohde. Lämpötila päiväntasaajan läheisyydessä sijaitsevilla saarilla on ympärivuotisesti +25 ja +30 asteen välillä. Joulukuusta maaliskuuhun saarille saapuu monsuunisateita – usein sadehetki osuu myöhäisiltaan tai yöaikaan, joten se ei useinkaan häiritse rantapäivien viettoa.
Suurin saarista on Mahé, jolla myös valtion pääkaupunki Victoria
sijaitsee. Valtion talous rakentuu pitkälti turismin varaan. Toinen
tärkeä tulonlähde paikallisille on kalastus.
Pinta-ala
455 km²
Asukasluku
95 981 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Victoria
Uskonto
82 % katolilaisia, loput anglikaaneja, hinduja, muslimeja ja adventisteja
Kieli
Englanti, ranska ja seychellien kreoli
Valuutta
Seychellien rupia (SCR)
Päätuotteet
Turismi, kalastus sekä vaniljan, kanelin ja kopran viljely.
Hallitusmuoto
Tasavalta
Viisumit
Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia Seychelleille. Maksuton Visitor Permit saadaan maahan saavuttaessa. Passin tulee olla voimassa koko matkan ajan. Huom! Muutokset viisumikäytännöissä ja -hinnoissa ovat mahdollisia.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset ja terveys
Tarkista, että kansallisen rokotusohjelman mukaiset perusrokotuksesi ovat voimassa. Lisäksi suositellaan A- ja B-hepatiittirokotusta. Mikäli Seychelleille saavutaan keltakuumeen esiintymisalueelta, tulee maahan saavuttaessa esittää keltakuumerokotustodistus.
Valuutta
Valuuttana on Seychellien rupia (SCR). Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.
Pankkiautomaatteja on Mahella, Praslinilla sekä La Diguella. Luottokorteista Visa, MasterCard ja Amex käyvät useimmissa paikoissa. Myös euroilla voi maksaa useissa paikoissa.
Tipit
Monissa paikoissa (ravintolat, taksit yms.) laskun hintaan sisältyy noin 5 – 10% suuruinen palvelumaksu. Tippiä voi antaa hyvästä palvelusta oman harkinnan mukaan.
Aikaero
Seychellien aikaero Suomeen on kesällä +1 tunti ja talvella +2 tuntia.
Sähkövirta
Sähkövirta on Seychelleillä 240 V. Pistorasia on samanlainen kuin Englannissa, joten suomalaisiin pistorasioihin käytettäviin laitteisiin tarvitaan adapteri.
Matkapuhelimet
Tarkistathan matkapuhelimesi kuuluvuuden ja hinnat operaattoriltasi. Seychellien suuntanumero on +248.
Ilmasto
Seychellien saariryhmä sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella Intian valtameressä länsiosassa. Saarilla on merellisen kostea, trooppinen ilmasto ja lämpötila pysyttelee noin 25 - 30 asteen tietämillä ympäri vuoden. Kaakosta suuntaavat tuulet vallitsevat saarilla touko-lokakuun aikana. Tämä on Seychelleilla kuivempaa aikaa, joskin tuulet voivat aiheuttaa puuskittaista merenkäyntiä. Marraskuun aikana tuulet vaihtuvat luoteisiksi ja tuovat mukanaan sadekauden. Sateisinta aikaa saarilla ovat joulu- ja tammikuu, jolloin tuulet ovat leudommat ja aurinko kuumimmillaan.
Pasaatituulet määrittävät Seychelleillä myös merilevän kulkeutumisen aaltojen mukana, ja on vuodenajasta riippuvaista mille rannoille merilevää todennäköisimmin ajautuu. Etäisyydet saarilla ovat kuitenkin verrattain lyhyitä, joten merilevästä vapaa ranta ei yleensä ole kaukana.
Sääoloja arvioidessa on hyvä pitää mielessä, että kuten muuallakin, myös Seychelleillä ilmasto voi olla arvaamaton eikä säätila välttämättä noudata totuttuja kaavoja.
Valokuvaus
Ihmisiä valokuvatessa on aina kohteliasta kysyä kohteelta lupaa ennen kuvan ottamista.
Ruoka ja juoma
Seychellien ruokakulttuurissa
yhdistyvät kiinalainen, intialainen ja ranskalainen keittiö. Mausteista käytettyjä ovat valkosipuli, inkivääri, kookos sekä chili. Yleisempiä ruoka-
aineita on mustekala, jota tarjoillaan mm. curryna. Kalaa on monesti tarjolla
ja se tarjoillaan yleensä kokonaisena. Seychellien keittiön erikoisuus ovat
suuret lepakot, joiden liha grillataan tai tarjoillaan curryna.Yleisesti Seychellien hanavesi on juomakelpoista. Pyörremyrskyjen jälkeen kannattaa vältää hanaveden juontia vesisäiliöiden saastumisen varalta.
Turvallisuus
Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.