Matkakohteena Panama

Opastetut kiertomatkat, suomalainen matkanjohtaja

 

Omien toiveiden mukaisesti räätälöidyt matkat

 

Panama pähkinänkuoressa

Samalla purjehduksella, kun Kolumbus miehistöineen valloitti Costa Rican, he ottivat haltuunsa myös Panaman alueen. Se toimi ponnahduslautana Etelä-Amerikan länsirannikon maiden valloituksessa ja espanjalaiset kuljettivat Perusta ja Ecuadorista ryöstämänsä aarteet kannaksen yli Tyyneltämereltä Karibianmeren puolelle jälleen laivoihin lastattavaksi Espanjaan kuljetusta varten. Latinalaisen Amerikan vapautumisvaiheessa joutui Panama Kolumbian yhteyteen. Maa itsenäistyi vuonna 1903 Yhdysvaltojen tuella ja joutui palkkioksi luovuttamaan maita kanavan rakentamista varten. Vuonna 1999 maat palautuivat Panamalle.

Pinta-ala
78 200 km2

Asukasluku
3 705 246 (by 07/2016)

Pääkaupunki
Panama City

Väestö
65 % mestitsejä, 14 % afrikkalaista syntyperää, 10 % espanjalaista syntyperää, 5 % intiaaneja

Kieli
Espanja, englanti, lukuisia intiaanikieliä

Päätuotteet
Petroli, sokeri, kulta, hopea, banaani, kahvi

Hallitusmuoto
Tasavalta


Panama, yleistä

Ilmasto
Trooppisesta ilmastostaan johtuen Panamassa ilmasto jakautuu kuivaan kauteen (kesä) ja kosteaan kauteen (talvi). Karibianmeren rannikkoalueella on kosteampaa kuin muualla maassa. Kuivakausi on marras-huhtikuussa ja suurimmat sateet saapuvat syksyisin, syys-lokakuussa. Päivälämpötilat ovat miellyttävän lämpimiä ympäri vuoden.

Matkustussesongit
Paras matkustusaika Tyynenmeren puolelle on kuivana kautena joulukuusta huhtikuuhun. Karibianmeren puolella sataa ympäri vuoden. Kuurot ovat kuitenkin lyhyitä ja luonto kukoistaa. Vähiten sataa helmikuusta maaliskuuhun ja syyskuusta lokakuuhun.

Valuutta
Panaman valuutta on balboa (PAB), joka on sidottu USA:n dollariin. Dollarit käyvät maksamiseen. Suosittelemme varaamaan mukaan pieniä seteleitä (20 USD ja pienemmät).

Tipit
Ravintoloissa suositeltava tipin määrä on 10% laskusta. Taksikuskit eivät tippiä odota, mutta loppusumman voi pyöristää ylöspäin ja jättää erotuksen kuskille. Oppaille 3-5 dollaria päiväretkistä on suositeltava määrä.

Rokotukset
Rokotuksia Panamaan ei vaadita, mutta A-hepatiitti-rokotusta suositellaan.Tarkista rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta. Lisätietoja saat myös esimerkiksi osoittesta www.rokote.fi

Tarkistathan hyvissä ajoin ennen matkan alkua matkakohteesi keltakuumerokotusvaatimukset esimerkiksi täältä. Kansainvälinen keltakuumerokotustodistus on pakollinen joihinkin maihin matkustettaessa. Huomioithan myös, että osassa maita vaaditaan rokotustodistus, mikäli saavut maasta, jossa katsotaan esiintyvän keltakuumetta. Tämä on tärkeä huomioida erityisesti matkoilla, jotka kattavat useita valtioita. Suosittelemme rokotuskortin pitämistä mukana aina kaukomailla matkustaessasi. 

Viisumit
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Panamaan alle 90 päivän matkoilla.

HUOM. Passin tulee olla voimassa vähintään 3 kuukautta maasta poistumisen jälkeen.

Maastapoistumismaksu
Poistuttaessa maasta lentäen lentokentällä peritään USD 20 lentokenttävero, joka maksetaan käteisellä. Jotkut lentoyhtiöt sisällyttävät veron lentolipun hintaan. Paikalliset viranomaiset voivat muuttaa maastapoistumismaksuja ilman erillistä ilmoitusta.

Sisäiset lennot
Panaman sisäisen lennon ruumaan menevien matkatavaroiden kilomäärä on 15kg/asiakas. Käsimatkatavaraa saa olla 5kg /asiakas. Ylikiloista joutuu maksamaan pienen korvauksen lentoyhtiölle.

Sähkövirta
Sähkövirta on 110V.

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot. 

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Turvallisuus
Pysyttelemme matkoillamme turvallisilla alueilla, mutta taskuvarkaudet ovat kuitenkin varsinkin kaupungeissa mahdollisia ja yöaikaan liikkuminen tietyillä alueilla voi olla turvatonta. Yleinen varovaisuus maalaisjärjen puitteissa on kuitenkin koko matkan aikana suotavaa. Kaikkien maiden ajankohtaiset turvallisuusvaroitukset löytyvät ulkoministeriön internet-sivuilta

Ruoka ja juoma
Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Myös salaatti ja vihannekset tulee huuhdella pullotetulla vedellä. Ruoan tulee olla lämmitettyä tai keitettyä. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.