Opastetut matkat Myanmariin
Suomalaisen matkanjohtajan opastamalla matkalla näet ja koet enemmän. Mukavan pienet ryhmäkoot.
Kaksi kertaa Suomen kokoinen Myanmar sijaitsee Bengalin-lahden rannalla. Myanmarin itäosassa on Shanin vuoristoylänkö, lännessä rannikko ja vuoristo ja keskellä Irrawaddy-joen laakso.
Toisen maailmansodan aikaan japanilaiset valloittivat maan katkaisten liittoutuneille tärkeän Burman tien Kiinaan. Burma itsenäistyi vuonna 1948. Sitä on hallittu sotilaallisella tiukkuudella ja matkailua on rajoitettu aina viime vuosiin saakka. Pikkuhiljaa maa on alkanut avautua turismille ja sen tuomalle valuutalle. Maan infrastruktuuri on yhä kehitysasteella alueen muihin maihin verrattuna.
Tiibetistä tulleet burmalaiset muodostivat 1700-luvulla useasta pienestä valtiosta yhtenäisen Burman. Pääosa Myanmarin väestöstä on syntynyt tiibetiläisten ja burmalaisten heimojen yhteensulautumisesta.
Eristyneisyyden ja rajoitetun matkailun johdosta Myanmar on säilyttänyt aitoutensa ja kulttuurinsa naapurimaitaan paremmin. Myanmarissa aika tuntuu pysähtyneen vuosikymmenten taakse.
Suomalaisen matkanjohtajan opastamalla matkalla näet ja koet enemmän. Mukavan pienet ryhmäkoot.
Toteutamme asiakkaidemme unelmia räätälöimällä toiveiden mukaisia matkakokonaisuuksia. Ota yhteyttä, kerro ajatuksistasi ja rakennamme sinulle matkaehdotuksen.
Alkaen 2 720 €
Huom! Viisumikäytäntö on muuttunut. Viisumin hinta on 50 usd/henkilö. Passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk maasta poistumisen jälkeen. Kysy lisää toimistoltamme.
Pysyttelemme matkoillamme turvallisilla alueilla, mutta taskuvarkaudet ovat kuitenkin varsinkin kaupungeissa mahdollisia ja yöaikaan liikkuminen tietyillä alueilla voi olla turvatonta. Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Suositeltavat rokotukset
Pakollisia rokotuksia ei ole. Matkalle suositellaan perusrokotusten (jäykkäkouristus, kurkkumätä ja polio) lisäksi hepatiitti A-rokotusta. Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Sähkövirta Myanmarissa 230V. Adapteri tarvitaan.
Ruokavalion perusta on riisi, muualla paitsi vuoristoalueilla. Päivän pääateriat ovat aamiainen ja ennen pimeäntuloa syötävä illallinen. Ruokaa syödään yleensä sormin. Tee on yleinen juoma. Alkoholia käytetään vain maallisissa juhlissa. Burmalainen keittiössä käytetään melko paljon öljyä, joka näkyy tarjottavissa ruokalajeissa. Paikalliset curryt eivät ole yhtä lailla raikkaan tulisia kuin thaimaalaiset curryt, vaan lähinnä öljyisiä. Burmalaista perusruokaa on esimerkiksi teenlehtisalaatti ja kalaliemeen valmistettu kananuudelikeitto mohinga, joka tarjoillaan usein aamiaiseksi.
Veden ja juomien tulee olla teollisesti pullotettua. Myös hedelmät ja vihannekset on hyvä huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää.
Alueella vallitsee subtrooppinen ilmasto. Maaliskuusta toukokuuhun ilmasto on kuuma ja kuiva. Sadekausi on puolestaan kesäkuusta lokakuun alkuun (Andamanin rannikolla) ja viileä kausi marraskuusta helmikuuhun. Yangonissa lämpötila pysyy ympärivuoden 30 - 35 asteen välillä, rannikolla ja vuorilla on taas huomattavasti viileämpää. Keskilämpötila on päivällä 20 - 30 asteen välillä ja yöllä 10 - 20 asteen välillä. Talvella viileän kauden aikana tarvitset lämpimän takin tai villapaidan Baganin ja Inle -järven iltoja varten.
Myanmarin valuutta on myanmarin kyat (MMK), 1 € = n. 1000 MMK. USD:t kelpaavat ja ovat haluttua valuuttaa koko maassa. Hinnat ilmoitetaan ulkomaalaisille yleensä dollareissa. Myös eurojen vaihtaminen onnistuu. Luottokortit hyväksytään jo joissain hotelleissa ja maahan on tullut ensimmäisiä pankkiautomaatteja. Huom! Dollareiden tulee olla uusia ja hyväkuntoisia, likaisia tai rikkimenneitä seteleitä ei hyväksytä. Mitä suurempi seteli (esim. 100USD) sen parempi vaihtokurssi.
Aikaero Suomeen
Talvella +4,5 ja kesällä +3,5 tuntia.
Matkapuhelimet
Suomalaiset liittymät eivät yleisesti kuulu maassa. Suurimmassa osassa hotelleita on langaton internet ja esimerkiksi näin ollen watsapp viestit toimivat hyvin.
Arvoesineet
Maahan saavuttaessa arvoesineitä ei tarvitse ilmoittaa viranomaisille. Matkapuhelimet ovat sallittuja, mutta ne eivät toimi Myanmarissa. Kalliit korut ja kellot kannattaa jättää kotiin.
Matkustussesongit
Suosituinta turistikautta on marras-helmikuu. Päivät ovat yleensä tähän aikaan aurinkoisia ja ilma miellyttävän lämmintä. Iltaisin saattaa olla viileämpää.