tai
 

Matkakohteena
Mauritania

Mauritania, tai Mauritanian islamilainen tasavalta, on valtio Länsi-Afrikassa. Mauritanian rajanaapureita ovat Algeria, Mali, Senegal sekä kiistanalainen Länsi-Saharan alue. Maa sijaitsee Atlantin rannalla, mutta suurin osa maasta on Saharan aavikkoa. Kasvillisuus on vähäistä, josta suurin osa sijaitsee eteläisellä Sahelin alueella. Eläimistöä on vähän, mutta eteläisillä alueilla elää kuitenkin antilooppeja, gaselleja, strutseja sekä pahkasikoja.

Pääkaupunki Nouakchotissa näet pastelliväreillä maalattuja taloja, ranskalaisia ravintoloita ja eloisia markkinoita. Autiomaassa sijaitsee muinainen Ouadanen kaupunki ja salaperäinen Richat-rakennelma (tunnetaan myös nimellä Saharan silmä), joka näkyy avaruuteen saakka.

Mauritanian aluetta on 300-luvulta asti asuttanut berberiheimot, joilla on ollut sotainen historia alueelle myöhemmin tulleiden arabien kanssa. Arabiheimot voittivat sodan vuonna 1647 ja siitä lähtien heidän jälkeläisensä ovat olleet Mauritanian ylintä yhteiskuntaluokkaa. Mauritania oli Ranskan siirtomaana vuosina 1904-1960.

Mauritanian lippu
Pinta-ala 1 030 700 km2
Asukasluku 4,0 milj.
Pääkaupunki Nouakchott
Väestö maurit (mustat 40%, valkoiset 30%), Saharan eteläpuolelta tulevat mauritanialaiset 30%
Kieli arabia (virallinen), pulaari, soninke, wolof, ranska
Uskonto islam
Päätuotteet kalan prosessointi, öljytuotanto, kaivosteollisuus (rauta, kulta, kupari)
Hallitusmuoto islamilainen tasavalta

Räätälöity matka Mauritaniaan?

Toteutamme asiakkaidemme unelmia räätälöimällä toiveiden mukaisia matkakokonaisuuksia. Ota yhteyttä, kerro ajatuksistasi ja rakennamme sinulle matkaehdotuksen.

Mauritaniaan matkustavan hyvä tietää


Maahanpääsy­vaatimukset

Suomen kansalainen tarvitsee viisumin matkustaessaan Mauritaniaan. Viisumi hankitaan saavuttaessa Nouakchottin lentokentälle, vaihtoehtoisesti myös Senegalin ja Marokon raja-asemilla, ja maksaa noin 55 euroa. Tämä viisumi on voimassa 30 päivää. Viisumikäytännöt ja -hinnat voivat muuttua ilman etukäteisvaroitusta paikallisista viranomaistahoista riippuen.


Terveys

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Rokotukset
Tarkista, että perusrokotuksesi on voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia.
Mauritaniassa esiintyy keltakuumetta ja malariaa. Todistus keltakuumerokotuksesta saatetaan vaatia, jos matkailija saapuu maasta, jossa keltakuumetta esiintyy.

Tarkista aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta tai Matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi


Sähkö ja pistorasia-standardit

Mauritanian sähkövirta on 220 V (50Hz). Suomalaisiin laitteisiin ei tarvita adapteria.


Vaatetus- ja pukeutumis­suositukset

Moskeijoissa vieraillessa riisutaan kengät ja naisten tulee peittää pää ja olkapäät. Naisten on hyvä pukeutua vaatimattomasti, välttäen shortseja ja lyhyitä t-paitoja.


Ruoka ja Juoma

Mauritaniassa ruokailut ovat tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Ruoka tarjoillaan usein yhteisestä astiasta, josta se syödään käsin. Mauritanialaisen keittiön perusaineksia ovat liha, hirssi, riisi, kala, peruna sekä bataatti. Thieboudienne on perinteinen ruokalaji, joka sisältää kalaa ja riisiä tomaattikastikkeessa. Mauritaniassa syödään Länsi-Afrikassa suosittua sipulissa ja tomaattikastikkeessa laitettua yassa-kanaa. Marokon keittiöstä on levinnyt couscous sekä harira-keitto, jossa on tomaattia, kikherneitä, linssejä, sipulia, riisiä ja kananmunia.

Melkein kaikkien ruokien jälkeen on tarjolla makeaa teetä, johon on sekoitettu minttua. Tee kaadetaan usein korkealta, muodostaen pintavaahtoa. Tavallisiin mauritanialaisiin juomiin kuuluvat myös kamelinmaito ja apinanleipäpuun hedelmistä tehty jus de Bouye. Alkoholi on kielletty maassa, mutta sitä saattaa löytää hotellien baareista. Hanavesi ei ole juomakelpoista ja kaiken juomaveden tulee olla pullotettua tai muuten puhdistettua.


Ilmasto ja Sää

Mauritanian sää muuttuu huomattavasti päivänajan sekä vuodenajan mukaan. Yöllä lämpötila voi käydä 15 °C asteessa, mutta päivällä voi olla jopa 40 astetta. Kanarianvirta viilentää rannikkoseutua, jonka lämpötila on kautta vuoden 25-35 °C astetta. Talvella puhaltavan harmattan-pasaatituuli puhaltaa kuivaa ja viileää ilmaa marraskuusta maaliskuuhun. Kesällä monsuunisateet tuovat kosteutta maan eteläosaan.


Pankkiasiat

Mauritanian rahayksikkö on Mauritanian ouguiya (MRU, ennen MRO, lyhennetään yleensä UM). Valuutta on yksi kahdesta maailmalla vielä kierrossa olevista valuutoista, jotka eivät jakaudu kymmenesosiin. Yksi ouguiya jakautuu viiteen khoums:iin. Valuutta uudistettiin vuoden 2018 vaihteessa, jolloin rahasummien lopusta poistettiin viimeinen nolla. Vanhat setelit ja kolikot eivät enää käy maksuvälineenä. Valuuttaa ei saa vaihdettua maan ulkopuolella, joten varalla kannattaa olla euroja tai Yhdysvaltain dollareita käteisenä.

Tipit
Ravintoloissa on tapana antaa 10-15 % tippiä. Paikallisoppaille on tapana antaa noin 10 %. Hotellin henkilökunnalle on hyvä jättää noin 100-200 UM.


Yleiset ohjeet

Aikaero
Mauritanian aikaero Suomeen on talvella -2 tuntia ja kesällä -3 tuntia

Matkapuhelimet
Tarkista matkapuhelimesi kuuluvuus operaattoriltasi. Mauritanian suuntanumero on +222.

Valokuvaus
Hyviin tapoihin kuuluu luvan pyytäminen kuvattavalta henkilöltä, ennen kuvan ottamista. On suositeltavaa välttää armeijan ja hallituksen rakennusten kuvaamista.