tai
 
Omien toiveiden mukaisesti räätälöidyt matkat / Marokko

Marokon kulttuurikiertomatka

Marokko  
Casablanca | Rabat | Meknes | Fez | Marrakesh

Marokko sijaitsee Pohjois-Afrikan luoteisosassa ja on maailman neljänneksi suurin arabimaa. Marokon monipuolinen luonto, historia sekä värikäs ruokakulttuuri takaavat unohtumattoman elämyksen. Tällä matkalla yhdistyvät historialliset kaupungit sekä idylliset maalaiskylät.

Marokko on ympärivuotinen kohde, mutta kesäkuukausina lämpötilat kohoavat noin 30 asteeseen. Huhtikuusta kesäkuun alkuun sekä elokuun lopusta joulukuun alkuun sää on hieman viileämpää ja suosituissa kohteissa on vähemmän turisteja.

Kalleimpien hintojen korkeasesonki on kesäkuun alusta elokuun loppuun. Lentojen ja muiden palveluiden varmistamiseksi kannattaa matkavaraukset tehdä tälle matkustusajalle hyvissä ajoin. Paikallisten talvikuukausien aikana marraskuusta huhtikuuhun on edullisin matkustuskausi.

Esitetty matkapaketti on esimerkki; kaikki toivotut muutokset matkaohjelmaan on mahdollista järjestää.

Matkan kesto
8 päivää, perillä 7 yötä
Matkan hinta
alkaen 1 690 €/hlö, 2hh:ssa
PYYDÄ TARJOUS
  •  
    Jari Jäppinen
KYSY MATKASTA - VARAA TAPAAMISAIKA

Matkainfo

Matkaohjelma

Päivä 1 | Lennot Helsinki – Casablanca
Casablanca

Hotel Moroccon House Casablanca 3* | E
Saapuminen Casablancaan iltapäivällä. Kuljetus hotellille.

Päivä 2 | Meknes
Hotel Rif Meknes 3* | A

Aamiaisen jälkeen kaupunkikierros Casablancassa, jossa tutustutaan kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Myöhemmin kuljetus maan pääkaupunkiin Rabatiin, jossa vierailu mm. kuninkaallisessa palatsissa. Rabatista jatkamme matkaa Meknesiin, jossa yöpyminen.

Päivät 3-4 | Fez
Hotel Wassim Fez 3* | A
Aamupäivällä tutustumme Meknesin kaupunkiin ja vierailemme mm. kuninkaallisilla talleilla. Myöhemmin kuljetus Feziin. Fezissä myös seuraava päivä.

Päivä 5 | Marrakesh
Riad Celia 3* | A
Matka jatkuu kohti Marrakeshia. Matkalla tutustuminen paikalliseen berberikylään.

Päivä 6 | Marrakesh
Riad Celia 3* | A

Tutustumista Marrakeshin nähtävyyksiin. Vierailu Saadien haudoille, Koutoubian moskeijaan sekä Menaran puutarhoille. Iltapäivällä kiertelyä Marrakeshin vanhankaupungin mielenkiintoisilla kujilla.

Päivä 7 | Casablanca
Hotel Moroccon House Casablanca 3* | A
Aamulla siirtyminen Casablancaan, jossa matkan viimeinen yö.

Päivä 8 | Casablanca – Helsinki
Aamiaisen jälkeen kuljetus lentokentälle ja lennot Pariisin kautta Helsinkiin.

Ateriat:
A = aamiainen x 7

Lennot
Helsinki – Pariisi 09.25–11.30
Pariisi – Casablanca 12.35–14.40
Casablanca – Pariisi 10.25–14.30
Pariisi – Helsinki 15.25–19.20
Lennot: Air France
Hintaan sisältyy
- Lennot turistiluokassa
- Mainitut majoitukset tai vastaavat kahden hengen huoneessa, mainituin aterioin
- Mainitut kuljetukset
- Englanninkielisen asiantuntevan oppaan palvelut.
Hintaan ei sisälly
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Viisumit ja maastapoistumismaksut (kts. huomioitavaa)
- Tipit ja muut henkilökohtaiset kulut
- Matkavakuutus
- Muu mainitsematon.

Kohde-esittelyt

 

Marokko




Pinta-ala
712 500 km²

Asukasluku
35 561 654

Pääkaupunki
Rabat

Kieli
arabia

Uskonto
islam (sunni)

Päätuotteet
maatalous, palvelut, teollisuus

Hallitusmuoto
monarkia

Marokko sijaitsee Pohjois-Afrikan luoteisosassa ja se on maailman neljänneksi suurin arabimaa. Kansanryhmistä merkittävin on berberit ja äidinkielenään berberiä puhuvia on noin 12 miljoonaa. Marokko on entinen Ranskan siirtomaa, josta se itsenäistyi vuonna 1956 ja ranskankieltä puhutaan vieläkin yleisesti. Maan virallinen kieli on kuitenkin arabia.

Marokko on tunnettu monipuolisesta ruokakulttuuristaan, historiallisista maailmanperintökohteistaan ja värikkäistä tekstiileistään, jotka ovat myös tärkeä vientituote.

Mystinen Marokko sijaitsee läntisessä Pohjois-Afrikassa, jossa suuri osa sen pinta-alasta on vuorien tai aavikon peitossa. Taianomaisen ja itämaisen tunnelmansa lisäksi Marokko tarjoaa matkailijalle elämyksiä sokkeloisilta basaarikujilla, aavikon kamelikaravaaneilla sekä jylhien vuorien rinteillä. Seikkailijan valinta on selvä - ota suunnaksi Marokko!

Casablanca

Casablanca, joka espanjaksi tarkoittaa valkoista taloa, on Marokon suurin kaupunki. Pohjoisrannikolla sijaitseva Casablanca on Marokon merkittävin talouselämän keskus ja tärkein satama. Klassikkoelokuva Casablancan lisäksi kaupunki tunnetaan maailman toiseksi suurimmasta moskeijasta. Nykyinen Casablancan esikaupunki Anfa on berberien 600-luvulla perustama, historian saatossa kaupunki on uudelleen rakennettu useampaan kertaan. Moskeijan lisäksi täällä autenttisuutta huokuvassa kaupungissa riittää muutakin nähtävää, eikä kannata jättää väliin Atlantin aaltoihin vaipuvaa auringonlaskuakaan.

Rabat

Meknes

Fez

Marrakesh

Atlasvuorten juurella sijaitseva, lähes tuhat vuotta vanha, kulttuuriltaan rikas Marrakesh on yksi Marokon suosituimmista kaupunkilomakohteista. Yli miljoonan asukkaan kaupunki koostuu mystisestä vanhasta kaupungista (Medina), jota ympäröi 12 kilometriä pitkä muuri, sekä modernista uudesta kaupungista. Medinan basaarit tarjoavat loistavat ostosmahdollisuudet ja sen sykkivä sydän on Afrikan vilkkain basaarialue Djemaa el Fna, jonka taianomaisesta tunnelmasta voi nauttia aamuvarhaisesta yömyöhään. Myös vanhan kaupungin ulkopuolelta löytyy useita mielenkiintoisia vierailukohteita moskeijoista palatseihin ja lukemattomiin aukioihin. Kansainvälinen lentoasema sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä keskustasta.

HOTELLIT

Dar Zemora (4)

Dar Zemora sijaitsee rauhallisella La Palmeraie:n alueella, lyhyen matkan päässä Marrakechin keskustan vilskeestä. Täällä nautit upeasta puutarhasta palmuineen ja oliivipuineen, sekä aurinkovoimalla lämmitetystä uima-altaasta. Korkeatasoinen asiakaspalvelu tekee Dar Zemorasta erityisen. Jokaisesta maulla sisustetusta huoneesta avautuu puutarhanäkymät ja sviiteillä on omat terassit. Hotellissa on yhteensä kolme huonetta ja kolme sviittiä, ja kaikista löytyy säädettävä ilmastointi.

Dar Seven (4)

Kun Prinsessa Letizia Ruspoli ja hänen perhe halusivat paikan, jossa majoittua Marrakechissa, he ostivat riadin, jonka muuttivat nykyiseksi Dar Seveniksi. Tässä ainutlaatuisessa paikassa pääset rentoutumaan keskellä Marrakeshin vilkasta medinaa. Riadista löytyy kolme huonetta ja yksi sviitti, kattoterassi, sisäpiha, kaksi olohuonetta sekä ruokailutila. Kaikissa huoneissa nautit korkealaatuista vuodevaatteista ja kylpytuotteista, sekä säädettävästä ilmastoinnista. Dar Seven sopii majoitukseksi niin pariskunnille kuin lapsiperheillekin.

Marokkoon matkustavan hyvä tietää


Maahanpääsy­vaatimukset

Suomen kansalaiset eivät tarvitse Marokkoon viisumia. HUOM. Passin tulee olla voimassa 6 kk maahan saapumisesta.


Turvallisuus

Pysyttelemme matkoillamme turvallisilla alueilla, mutta taskuvarkaudet ovat kuitenkin varsinkin kaupungeissa yleisiä ja yöaikaan liikkuminen tietyillä alueilla voi olla turvatonta. Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.


Terveys

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Rokotukset
Matkaa varten on hyvä tarkistaa, että seuraavat perusrokotukset ovat voimassa: jäykkäkouristus, polio, kurkkumätä/ hinkuyskä. Lisäksi suosittelemme A-hepatiittirokotusta. Lisätietoja rokotuksista saat terveyskeskuksestasi tai esimerkiksi osoitteesta www.rokote.fi


Sähkö ja pistorasia-standardit

Marokon sähkövirta on 220 V (50Hz). Suomalaisiin laitteisiin ei tarvita adapteria.


Ruoka ja Juoma

Marokkolainen ruoka on usein edullista ja herkullista. Perinteisiä ruokalajeja kannattaa kokeilla kuten tagine-padat, lammasruoat ja kuskus. Ruoat valmistetaan monesti kartiomaisissa saviastioissa, joissa liha- ja kalamuhennukset kypsennetään. Tajine on eräänlainen karjalanpaisti, mutta siinä on käytetty enemmän mausteita kuten; kuminaa, korianteria, inkivääriä sekä sahramia. Annokseen kuuluvat myös taatelit ja mantelit. Kefta mkaoura tagine on tomaattikastikkeessa haudutettuja lihapullia, joihin lisätään vielä muutama kananmuna. Pastilla on ohuesta lehtitaikinasta valmistettu piiras, jossa yhdistyy sekä suolaisuus että makea makumaailma. Piiraan sisällä on manteleita, kyyhkyä tai kanaa, kananmunaa, jauhettua mantelia sekä sahramia. Piirakan päälle lisätään kerros tomusokeria ja kanelia, joskus myös hunajaa. Kuskus tunnetaan myös nimellä couscous, joka on jauhetusta durumvehnästä valmistettu lisäke. Couscous on myös marokkolainen kansallisruokalaji, joka alun perin on lähtöisin berbereiltä. Yleensä kuskus on osa pääruokaa, mutta se sopii myös salaatteihin sekä jopa jälkiruoaksi. Kannattaa myös kokeilla paikallista viiniä sekä makeaa minttuteetä joka on Marokossa kansallisjuoman asemassa. Alkoholijuomia on nykyisin helpommin saatavilla, varsinkin turisteille suunnatuissa hotelleissa ja ravintololoissa. Kaupungeissa hanavesi on juomakelpoista, mutta muualla kannattaa ostaa pullotettua vettä.


Ilmasto ja Sää

Atlasvuoriston vuoristoilmasto on ennalta-arvaamaton ja saattaa muuttua lyhyessä ajassa kesästä talveksi, joten retkelle osallistujien tulee olla varustautuneita sääolojen äkillisiin muutoksiin. Säänmuutokset saattavat aiheuttaa myös muutoksia retkiaikatauluumme.


Pankkiasiat

Marokon rahayksikkö on dirham. 1 € = n. 11 MAD. Suomessa Dirhameita voi tällä hetkellä tilata Forex bankin kautta. Euroja voi pitää mukana varavaluuttana.

Tipit
Tippaus kuuluu tärkeänä osana Marokon kulttuuriin ja melkein kaikista palveluista annetaan juomarahaa. Laukunkantajille voi antaa 5-20 dirhamia ja kahviloiden tarjoilijoille noin 2 dirhamia. Ravintoloissa kuuluu tipata 10 % laskun hinnasta.


Yleiset ohjeet

Aikaero
Marokon aikaero Suomeen on talvella -1 tunti ja kesällä -2 tuntia.

Matkapuhelimet
Tarkista matkapuhelimesi kuuluvuus operattoriltasi. Marokon suuntanumero on +212.

Matkustussesongit

Paras aika matkustaa Marokkoon on kevät ja syksy, mutta myös talvea kannattaa harkita. Talvikaudella yöt ovat kylmiä, mutta päivän mittaan aurinko lämmittää mukavasti.

Valokuvaus
Marokossa pääset ottamaan upeita kuvia, mutta hallituksen rakennuksien kuvaamista kannattaa välttää. Myös muista strategisista kohteista kuten lentokentistä, silloista ja poliiseista ei kannata ottaa kuvia. Hyviin tapoihin kuuluu luvan pyytäminen kuvattavalta henkilöltä, ennen kuvan ottamista.

  • Marokko/Marokko-660x440-01
  • Marokko/Marokko-660x440-02
  • Marokko/Marokko-660x440-06
  • Marokko/Marokko-660x440-12
  • Marokko/Marokko-660x440-14
  • Marokko/Marokko-660x440-15
  • Marokko/Marokko-660x440-16
  • Marokko/Marokko-660x440-18e
  • Marokko/Marokko-660x440-19
  • Marokko/Marokko-660x440-20
  • Marokko/Marokko-660x440-25
  • Marokko/Marokko-660x440-29