Suuri Karibian saarikierros

Havanna | Nassau | Eleuthera | Miami | Basseterre | St. John's | Philipsburg | Bridgetown | St. James | Jungle Bay | Grand Anse Beach, St. George | Kingstown | Marigot Bay
Toteuta unelmasi ja lähde tutustumaan Karibian värikkäisiin saariin. Tällä 3,5 viikon pituisella Karibian saarikierroksella vierailemme yhdeksässä itsenäisessä saarivaltiossa ja näiden lisäksi Yhdysvaltojen Miamissa sekä Ranskan ja Alankomaiden jakamassa St. Martinissa.
Siirrymme saarelta toiselle vaivattomasti lyhyillä lennoilla. Voimme rauhassa nauttia värikkäästä paikalliselämästä ja Karibian rytmeistä, toisin kuin vaikkapa Karibian risteilyillä, joilla tehdään vain lyhyet saarivierailut.
Hymy ja nauru on Karibialla herkässä. Myös vieraanvaraisuus ja ystävällisyys ovat yhteistä kaikille saarille. Jokainen Karibian valtioista on kuitenkin omanlaisensa. Jopa saman valtion eri saarilla on isoja eroja keskenään. Olemmekin valinneet kohteet siten, että pääset kokemaan eri puolia Karibian saarten hienouksista. Luonnollisesti nautimme upean turkoosista merestä ja erilaisista hiekkarannoista, mutta myös idyllisistä Karibian pikku kaupungeista ja kauniista luonnosta vesiputouksineen.
26 päivää, perillä 24 yötä
Päivitämme matkan tietoja.
Ota yhteyttä matka-asiantuntijaan puhelimitse, sähköpostitse tai online chatilla.
Puhelin: 0207 435 100 (asiakaspalvelun puhelumaksu 8,4 snt/min)
Sähköposti: info@aventura.fi
Tekstiviesti ja WhatsApp: 040 135 1001
Online chat toimistoaikoina (sivun alareunassa)
Matkainfo

Päivä 1 | Lennot Havannaan (Kuuba) 1
Päivät 1–2 | Havanna (Kuuba) 2 yötä
Päivät 3–4 | Nassau (Bahama) 2 yötä 2
Päivät 5–6 | Governor´s Harbour, Eleuthera (Bahama) 2 yötä 3
Päivät 7–8 | South Beach, Miami (Yhdysvallat) 2 yötä 4
Päivät 9–10 | Basseterre, St. Kitts (St. Kitts ja Nevis) 2 yötä 5
Päivät 11–12 | St. John´s, Antigua (Antigua ja Barbuda) 2 yötä 6
Päivät 13–14 | Philipsburg, Sint Marteen (Alankomaat) 2 yötä 7
Päivät 15–16 | St. James Beach, Holetown (Barbados) 2 yötä 8
Päivät 17–19 | Jungle Bay (Dominica) 3 yötä 9
Päivät 20–21 | Grand Anse Beach, St. George (Grenada) 2 yötä 10
Päivä 22 | Kingstown, St. Vincent (St. Vincent ja Grenadiinit) 1 yötä 11
Päivät 23–24 | Marigot Bay (St. Lucia) 2 yötä 12
Päivät 25–26 | St. Lucia – Helsinki
• Peruutusehdot B (kts. Aventuran lisä- ja erityismatkaehdot)
Helsinki – Pariisi 09.25–11.30
Pariisi – Havanna 13.40–18.00
Havanna – Nassau 13.15–14.30
Nassau – Eleuthera 08.30–09.00
Eleuthera – Miami 11.25–12.30
Miami – Basseterre 11.00–14.50
Basseterre – Antigua
Antigua – St. Martin
St. Martin – Bridgetown
Bridgetown - Dominica
Dominica - Grenada
Grenada - Kingstown
Kingstown - St. Lucia
St. Lucia - Miami 15.20–18.10
Miami – Pariisi 17.05–06.20
Pariisi – Helsinki 07.35–11.30
Kaukolennot Air France
- Reittilennot turistiluokassa
- Lentolippujen hintaan sisältyvät verot
- Ohjelman mukaiset majoitukset ja ateriat
- Kaikki kuljetukset ja matkaohjelmassa mainitut retket
- Suomalaisen matkanjohtajan ja paikallisten oppaiden palvelut kohdemaassa.
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Kuuban turistikortti
- Henkilökohtaiset kulut kuten tipit
- Muu mainitsematon.
Päiväohjelma
Päivä 1 | Helsinki – Havanna (Kuuba)
Päivät 1-2 | Havanna (Kuuba) | 2 yötä | 2A
Saavumme illalla Havannaan. Majoitumme aivan vanhankaupungin keskelle
tyylikkääseen vain 25 huoneen hotelliin. Pääsemme nauttimaan heti musisoinnista
hotellimme edustan kadulla, Obispolla. Se on vanhankaupungin tärkein ostos- ja
ravintolakatu. Iltaisin matkanjohtajamme vie halukkaita kierrokselle
kuuntelemaan kuubalaisia rytmejä.
Päivät 3-4 | Nassau (Bahama) | 2 yötä | Al
Havannasta on suora iltapäivän lento Nassauhun. Majoitumme kahdeksi yöksi
rantahotelliin upealle Cable Beachille. Tarjolla hyvää ruokaa, rantaa ja rentoa
kaupunkielämää. Lisämaksusta syvänmerenkalastusretki tai sukellusta.
Päivät 5-6 | Governor's Harbour, Eleuthera (Bahama) | 2 yötä | 2E
Lyhyt aamulento Eleutheran saarelle. Hotellimme sijaitsee saaren keskiosassa,
Governor´s Bayn lähellä. Upea usean kilometrin pituinen valkohiekkainen ranta
ja aivan turkoosi meri ovat ilonamme Eleutheralla. Olemme syrjässä kaikesta –
pääsemme nauttimaan aivan autioista rannoista ja rauhasta. Hotellimme hyvä
ravintola Tippy´s sijaitsee rantahiekalla – siinä niin lounas kuin
illallinenkin maistuvat mainiolle. Samoin auringonlaskun cocktail.
Päivät 7-8 | South Beach, Miami (Yhdysvallat) | 2 yötä | 2E
Ajamme tunnin verran kapean saaren pohjoiskärjen lentokentälle. Lentomme
Miamiin lähtee puoliltapäivin. Eleutheran hiljaisuuden jälkeen on hyvää
vaihtelua päästä keskelle South Beachin vilkkautta. Hotellimme sijaitsee juuri
siellä missä pitääkin – ravintola- ja shoppingkadut Lincoln, Collins,
Washington sekä Ocean Drive ovat kaikki vain muutaman askeleen päässä. Ja kuuluisalle
South Beachin hiekkarannalle pääset suoraan hotelliltamme.
Päivät 9-10 | Basseterre, St. Kitts (St. Kitts ja Nevis) | 2
yötä | 2A
Lennämme St. Kittsin saarelle, St. Kitts ja Nevis -saarivaltion pääkaupunki
Bassaterreen. Suoraan lennon jälkeen lyhyt pääkaupungin tutustumiskierros. Voit
nauttia auringonlaskusta hotellimme Rocky´s-rantabaarissa tai lähteä
tutustumaan Bassaterren iltaelämään. Seuraava päivä vapaa-aikaa jolloin on
mahdollista vieraille esimerkiksi Nevisin saarella. Jos haluat sijoittaa
syvänmerenkalastusretkeen, niin täällä se on vaivatonta – Lähtöaamuna vene
noutaa teidät aikaisin aamulla suoraan hotellimme laiturilta. Lento läheiselle
Antiguan saarelle lähtee vasta iltapäivällä kolmen jälkeen.
Päivät 11-12 | Dickenson Bay, St. John's, Antigua (Antigua ja
Barbuda) | 2 yötä | 2A
Suoraan iltapäivälentomme jälkeen tutustumme pikaisesti maan pääkaupunkiin, St.
John'siin. Sinne pääset helposti itsekseenkin uudelleen – hotellimme sijaitsee
vain 5 km kaupungista. Hotellimme edustan hiekkaranta on yksi kauneimmista koko
Antiguan saaren kaikkiaan noin kolmestasadasta rannasta. Toisena Antiguan
päivänä voit valita Barbudan veneretken tai retkiä Antiguan saarella – tai vain
nauttia hotellilla Karibian rytmeistä ja väreistä sekä ranta-aktiviteeteista.
Päivät 13-14 | Philipsburg, St. Martin
(Ranska)/Sint Marteen (Alankomaat) | 2 yötä | 2A
Karibian saarihyppelymme jatkuu St. Martinille, tai Sint
Marteenille kuten hollantilaiset saarta kutsuvat. Se on maapallomme pienin
saari, joka on jaettu kahden valtion kesken.
Päivä 15 | St. Maarten - Roseau, Dominica | A
Lento Dominican saarelle. Dominicalla ei juurikaan ole
hiekkarantoja. Siellä nautitaan upeasta luonnosta monine vesiputouksineen,
kuumine lähteineen ja mutkittelevine jokineen. Majoitumme Roseauhin Dominican
pääkaupunkiin.
Päivät 16-17 | Roseau, Dominica | 2A
Dominican luonto on vertaansa vailla ja saarella on mm. upeita
patikointimahdollisuuksia. Nämä 2 päivää on varattu lisämaksullisia retkiä
varten, jolloin voit valita aktiviteetit omien kiinnostuksiesi mukaan. Voit
lähteä patikoimaan, snorklailemaan / sukellusretkelle, Indian river
-jokiveneretkelle, valaita bongaamaan tai järjestämme vaikkapa Karibialaisen
keittiön kokkauskurssin.
Päivä 18
| St. James (Barbados) | A
Lyhyt lento Barbadokselle. Majoitumme
St.Jamesiin, saaren länsirannikolle. Voit lähteä
tutustumaan matkanjohtajan opastuksella Bridgetowniin, maan
pääkaupunkiin.
Päivä 19 | St. James (Barbados) | A
Tarjolla lisämaksusta puolenpäivän saarikierros. Voit myös lähteä
sukeltamaan tai snorklaamaan tai nauttia kauniista valkoisista hiekkarannoista.
Mahdollisuus lisämaksusta lähteä nauttimaan iloisesta illanvietosta ja
kuuntelemaan paikallista musisointia. Joka perjantai Oistinsin rantakylässä
vietetään Friday Fish Fry -juhlaa – tarjolla erilaisia kala- ja grilliruokia sekä
livemusiikkia. Monet paikalliset nauttivat useammankin oluen työviikon
päätteeksi. Barbadoksen oma olutmerkki on Banks.
Päivä 20
| Grand Anse Beach, St. George (Grenada) | A
Lennämme Grenadaan. Hotellimme
sijaitsee kauniilla Grand Ansen hiekkarannalla muutaman kilometrin päässä maan
pääkaupungista St. Georgesta. Pulahdus turkoosiin mereen.
Päivä 21 | Grand Anse Beach, St. George (Grenada) | A
Värikkään St. Georgen kaupunkikierros, jonka jälkeen voit jäädä
lounastamaan kaupungille. Grenadan aamu on mukava aloittaa kävelyllä 2,5
kilometriä pitkällä Grand Anse Beachilla. Iltapäivän päätteeksi matkanjohtaja
vie halukkaat läheiselle Morne Rouge Beachille – idylliselle hiekkarannalla
korkeiden rinteiden väliin jäävässä lahdenpoukamassa, johon auringonlaskun puna
paistaa tyylikkäästi.
Päivä 22
| Kingstown, St. Vincent (St. Vincent ja Grenadiinit) | A
Lento St. Vincentin saarelle. St.
Vincent ja Grenadiinit koostuu St. Vincentin saaresta sekä 31 Grenadiinien
saariryhmän saaresta. Majoitumme vuonna 1765 rakennettuun entiseen
brittihallinnon residenssiin. Hotelliltamme avautuvat kauniit näkymät
Grenadiinien saarille yli pääkaupunki Kingstownin. Vielä valoisan aikaan
lähdemme kävelykierrokselle tutustumaan Kingstownin vanhoihin kortteleihin. Jos
et halua lähteä kävelyretkelle, voit nauttia auringonlaskusta
kattoterassillamme tai uima-altaan laidalla.
Päivä 23
| Rodney Bay (St. Lucia) | A
Lennämme St. Lucian saarelle. Hotellimme
sijaitsee Rodney Bayn pienessä kalastajakylässä, jossa on nykyään matkailijalle
kivan paljon viihtyisiä ravintoloita ja palveluita. Iltaisin Rodney Bayn
rommibaarit sekä Karibian rytmit ovat vain muutaman askeleen päässä
hotelliltamme, samoin pitkä hiekkaranta on aivan vieressä. Istahdamme porukalla
hiekkarannan terassille auringonlaskua ihastelemaan.
Päivä 24 | Rodney Bay (St. Lucia) | A
Vapaa päivä omatoimiseen oleskeluun tai osallistuminen
lisämaksullisille retkille. Luonto ja vedenalainen maailma ovat houkuttelevia
myös St. Lucialla.
Päivät 25-26 | St. Lucia – Helsinki | A
Aamupäivä aikaa nauttia Karibianmerestä. Paluulennot Helsinkiin.
A = Aamiainen x 19
Al = All Inclusive x 2
E = Ei aterioita x 4
Kohde-esittelyt
Kuuba

Pinta-ala
110 860 km²
Asukasluku
11 059 062 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Havanna
Kieli
Espanja
Päätuotteet
Sokeri, mineraalit, tupakka, maataloustuotteet, lääkkeet, matkailu
Hallitusmuoto
Kommunistinen tasavalta
Kuuba on Karibian suurin saari, lähes yhtä pitkä kuin Suomi kyljelleen kallistettuna. Pääsaaren lisäksi Kuuban valtioon kuuluu joukko pienempiä saaria. Kolumbus joukkoineen saapui vuonna 1492 Kuubaan, ja maa oli espanjalaisten siirtomaana aivan 1800-luvun lopulle.
Vuoden 1959 alussa alkoi lähes 60 vuotta kestänyt Castrojen johtajuus. Fidel Castro hallitsi maata vuodet 1959–2008 ja sen jälkeen seuraavat kymmenen vuotta Fidelin veli Raúl Castro. 19.4.2018 Kuubaan nimitettiin uusi presidentti, 57-vuotias Miguel Diaz-Canel. Hän on koulutukseltaan sähköinsinööri ja on poliittisella urallaan toiminut mm. vuodet 2009–2012 opetusministerinä ja vuodesta 2013 varapresidenttinä. Uusi presidentti jatkaa Castrojen viitoittamalla tiellä.
Noin puolet kuubalaisista ilmoittaa olevansa uskonnoltaan roomalaiskatolisia. Atlantin yli orjalaivoissa kulkeneet afrikkalaiset uskonnolliset perinteet ovat sopeutuneet espanjalaisten mukanaan tuomaan katolisuuteen. Kuubassa Länsi-Afrikasta kotoisin olevien joruba-heimon uskonnon maailmaa sanotaan santeriaksi. Uskonnonharjoitus on käytännöllistä; ihmisillä on kotonaan alttareita ja jumalille kelpaavat rommi, sikarit, hunaja, hedelmät ja makeiset. Maan pohjoisrannikkoa huuhtovat Atlantin aallot ja etelän rantoja taas Karibianmeren laineet. Kuubalaiset puhuvat äidinkielenään espanjaa, mutta matkaaja pärjää englannilla.
Kuuban ränsistynyt olemus ja rento elämänrytmi lumoavat matkailijan heti Havannaan saavuttaessa. Salsan rytmit, vanhat amerikanraudat ja kauniisti ränsistyneet koloniaaliset kaupunkien keskustat tekevät Kuubasta ainutlaatuisen matkakohteen. Juuri nyt Kuuba on suurten muutosten kynnyksellä. Suosittelemme lähtemään mukaamme tutustumaan tähän mielenkiintoiseen maahan ennen kuin se menettää vanhan charminsa – tunnemme maan kuin omat taskumme ja matkatoimistona meillä on Suomen monipuolisin Kuuban matkojen tarjonta.
Havanna
Yli kahden miljoonan asukkaan Havanna on monien mielestä maailman kaunein ränsistynyt kaupunki. Kaupungin sydän ja vanhin osa La Habana Vieja, Vanhakaupunki, perustettiin jo 500 vuotta sitten Havannanlahden rannalle. La Habana Vieja ei kuitenkaan suinkaan ole ulkoilmamuseo vaan eläväinen kaupunginosa, jossa vanhojen, kauniiden, osittain ränsistyneiden rakennusten välissä kapeat kadut ovat täynnä elämää. Toisaalta entiseen loistoonsa kunnostetut aukiot ja niitä ympäröivät palatsit ja katedraalit ovat upeita esimerkkejä siirtomaa-ajan loisteliaasta arkkitehtuurista ja menneestä vauraudesta. Aamupäivästä iltaan asti ravintoloista ja kahviloista kuuluu elävää musiikkia, joka houkuttelee ruokailemaan, nauttimaan mojiton tai vaikka kupin vahvaa kuubalaista kahvia. Tämä noin kuuden neliökilometrin kokoinen alue on Unescon maailmanperintökohde. Vanhakaupunki rajoittuu lännessä kauniiseen bulevardiin Pradoon eli Paseo José Martiin. Pradon marmoripenkeillä istuskellessa voi seurata paikallisten koululaisten liikuntatuntia tai kuvitella millaista paikalla oli 1800-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin paikalliset aristokraatit tulivat sinne näyttäytymään.
Pradon länsipuolella on eläväinen kaupunginosa Centro Habana, jonka väriläiskä Callejón de Hamel on ehdottomasti parhaimmillaan sunnuntai-iltapäivisin, jolloin sekä matkailijat että paikalliset kokoontuvat sinne iloiseen ja värikkääseen rumbamatineaan. Havannassa ei voi jättää väliin valokuvaushetkeä Vallankumousaukiolla, Plaza de la Revoluciónilla. Se sijaitsee Vedadossa, samoin kuin kaunis Cristobal Colón -hautausmaa, legendaarinen Hotel Nacional, vilkas calle 23 eli La Rampa ja useat yökerhot, joissa musiikki ja tanssi jatkuu aamun tunneille asti. Vedadosta voi jatkaa edelleen länteen, Miramariin, joka aikoinaan rakennettiin vauraaksi hienostokaupunginosaksi upeine huviloineen. Miramarissa on kuuluisa jo vuonna 1939 avattu Tropicana Cabaret, jonka upea iltashow on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Havannassa ei pidä myöskään unohtaa kävelyä rantakatu Maleconilla eikä kiertoajelua 50-luvun amerikanraudalla. Arkkitehtuuria, musiikkia ja tanssia, vanhoja autoja, museoita ja linnoituksia, sikareita, vallankumousromantiikkaa, Havannasta löytyy jokaiselle jotakin ja moni matkailija palaa kaupunkiin yhä uudelleen ja uudelleen.
HOTELLIT
Hotel Sevilla (3)
Sevilla on keskustan klassikkohotelli, joka toimi jo 1908 vuonna Kuuban yläluokan tapaamispaikkana. 30-luvun loppupuolella hotellin omistus siirtyi Uruguaylaiselle liikemiehelle, jolla oli siteitä Amerikan Italian mafiaan. Tämän vuoksi hotellissa aina asuikin tunnettuja gangstereita mm. Al Capone. Muita hotellin kanta-asiakkaita olivat oopperalaulaja Enrico Caruso, kirjailija Graham Greene ja taiteilija Josephine Baker. Hotelli sijaitsee Pradon varrella aivan Vanhankaupungin kupeessa. Koko keskusta on kävelyetäisyydellä. Hotellissa on hyvät palvelut matkatoimistoineen, kauppoineen ja autovuokraamoineen sekä upea uima-allasalue baareineen. Ylimmässä kerroksessa on ravintola, josta avautuu hienot näkymät Maleconin rantakadulle ja Havannan keskustan ylitse. Lisäksi aulatasossa on mukava sisäpihan baari. Hotellissa on 192 hyvin varusteltua huonetta.
Bahama
Pinta-ala
13 880 km²
Asukasluku
337 721 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Nassau
Kieli
Englanti (viralinen kieli), kreolikieli (haitilaisten siirtolaisten käyttämä)
Hallitusmuoto
Parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia.
Bahama on poliittisesti vakaa saarivaltio ja turvallinen matkailumaa. Turisteihin kohdistuvia rikoksia kuten ryöstöjä on kuitenkin tapahtunut, joten varovaisuus on paikallaan. Yksin liikkumista pimeällä kannattaa välttää. Arvoesineet sekä passi ja matkaliput on syytä säilyttää hotellin turvalokerossa, kopio passista kannattaa pitää jatkuvasti mukana. Ystävälle tai perheelle on syytä jättää kopiot matkustusasiakirjoista kotimaahan. Hurrikaanit ja trooppiset myrskyt ovat mahdollisia kesällä ja syksyllä.
Nassau
Bahaman pääkaupunki, Nassau, sijaitsee Atlantilla, 290 kilometrin päässä Floridasta. Kaupunki oli 1700- luvulla suosittu merirosvojen piilopaikka ja merirosvot pitivätkin aikoinaan kaupunkia hallussaan. Kaupunki on saanut nimensä englantilaisen William III of England, Prince of Orange-Nassaun mukaan. Saaren alkuperäisasukkaat, Lucayanssit olivat Kolumbuksen kuvauksien mukaan rauhaa rakastavia ihmisiä, joilla oli anteliaat sydämet. Saarta kutsutaan ”laulun saareksi” ja musiikki on suuressa osassa kansan jokapäiväistä elämää. Tanssi- ja musiikkityyli on saanut vaikutteita bluessista, länsi- Afrikasta ja on rytmikästä ja rumpupainotteista. Nassaussa on upeita rantoja ja rento elämäntyyli. Bahamasaarten pääkaupunkia Nassauta kutsutaankin paratiisisaareksi, siellä on ystävällisiä asukkaita ihmisiä, upeita rantoja sekä hotelli valikoimaa jokaiseen makuun.
HOTELLIT
Melia Nassau (3+)
Hotellilla on hyvä sijainti kauniilla Cable Beachillä, vain lyhyen matkan päässä keskustasta, kaupoista, ravintoloista, museoista sekä kansainväliseltä lentokentältä. Monista huoneista on näkymät Atlantin valtamerelle sekä hotellin uima-altaalle. Hotellissa on useita ravintoloita sekä baareja, joissa tarjoillaan kansainvälisiä sekä paikallisia erikoisuuksia. Huoneet on sisustettu tyylikkäästä Bahamalaiseen tyyliin. Hotellin tiloissa on wifi-yhteys.
Eleuthera
Eleuthera on Bahaman saari, joka sijaitsee noin 80 kilometriä maan pääsaaresta New Providencesta itään. Saari on 180 kilometriä pitkä ja leveydeltään paikoin vain pari kilometriä leveä. Vuonna 2000 saarella asui noin 11 165 asukasta. Saaren nimi on lähtöisin 1600-luvun puolivälissä saarelle asettuneista ensimmäisistä eurooppalaisista, jotka tunnettiin nimellä ”Eleutheran Adventurers”. Saarella on paljon vaaleanpunaista hiekkaa sisältäviä hiekkarantoja sekä vanhoja koralliriuttoja. Suosituimpia rantoja ovat pohjoisen Surfer’s Beach ja eteläpään Ocean Hole sekä Lighthouse Beach. Saaren hallinnollinen keskus on Governor’s Harbour. Saarella on kolme lentokenttää; North Eleuthera Airport sekä kentät Governor’s Harbourissa ja Rock Soundissa. Saari on tunnettu myös ananasviljelmistään. Vuonna 2010 saarelle perustettiin ensimmäinen kansallispuisto Leon Levy Native Plant Preserve, jossa kasvaa noin 170 paikallista kasvilajia.
Yhdysvallat
Pinta-ala
9 826 630 km²
Asukasluku
332 639 102 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Washington DC
Kieli
Englanti, espanja
Uskonto
51,3 % on protestantteja , 23,9 % katolilaisia, uskontokuntiin kuulumattomia 12,1 ja 1,7 % juutalaisia
Hallitusmuoto
Liittovaltio
Maailman kolmanneksi suurin valtio koostuu 50 osavaltiosta. Yhdysvaltojen ilmasto on monimuotoinen. Etelässä ilmasto on lämmin ja kasvillisuus on trooppista. Itärannikolla sateet ovat kesäaikaan yleisiä. Länsirannikolla sateet puolestaan sijoittuvat loka-maaliskuulle. Maatalouden suurimpia tuotteita ovat maissi, vehnä ja puuvilla. Yhdysvallat on suosittu kohde matkailijoiden keskuudessa. Valtion sisään mahtuu sekä monet miljoona kaupungit, että upeat luonnonpuistot ja rantakohteet.
Yhdysvalloista löytyy jokaiselle matkailijalle se omanlainen kohde. On suurkaupunkien kuhinaa, upeita rantakohteita, kiehtovia kansallispuistoja, viinialueita, aavikkoa, vuoristoa, hyvää golfia ja laskettelurinteitä. Suuntaisiko sinun seuraava lentosi Atlantin yli Yhdysvaltoihin?
Miami
Miami on suurkaupunki Floridan osavaltion kaakkoisosassa, Manner-Yhdysvaltojen eteläisimmissä osissa. Kaupungin nimi tulee intiaanikielisestä "makeaa vettä" tarkoittavasta sanasta. Kaupunki perustettiin vuonna 1896. Alueen kulttuurinen ja taloudellinen painoarvo on nostanut Miamin maailmankaupungin asemaan. Sitä on myös kutsuttu 'Portiksi Amerikkaan' tarkoittaen sen yhteyksiä niin Pohjois-, Keski- kuin Etelä-Amerikkaan sekä Karibiaan. Kaupungin asukasluku vuonna 2005 oli 382 894, mutta koko suurkaupunkialueen asukasluku oli yli 5,4 miljoonaa. Miami ympäristöineen muodostaa Yhdysvaltojen kuudenneksi suurimman kaupunkialueen.
HOTELLIT
Surfcomber south beach (4+)
Hotelli sijaitsee historiallisessa Art Deco -rakennuksessa, jonka läheisyydessä on uima- allas sekä kaunis hiekkaranta. Hotellin huoneet sekä sviitit on sisustettu tyylikkäästi. Useista boutique-hotellihuoneista on meri- tai kaupunkinäkymät. Hotellin yhteydessä on kylpylä sekä useita aktiviteetti mahdollisuuksia.
St. Kitts ja Nevis
Pinta-ala
261 km²
Asukasluku
53 821 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Basseterre
Kieli
Englanti (virallinen)
Hallitusmuoto
Parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Saint Kitts ja Nevis muodostuu kahdesta Pienten Antillien saaresta. Molemmat saaret koostuvat tuliperäisestä vuoristosta ja trooppisista sademetsistä. Mount Liamuiga on maan korkein vuori, 1156 metriä merenpinnan yläpulella. Vuorten välissä on hedelmällisiä laaksoja. Maan suurimman saaren, Saint Kittsin rannat ovat mustaa vulkaanista hiekka, kun taas koralliriutan ympäröivällä pienemmällä Nevisin saarella on valkoiset rannat. Yli 80 prosenttia väestöstä asuu asuu Saint Kittsin saarella.
Basseterre
HOTELLIT
Timothy Beach Resort
Timothy Beach Resort on ainoa St. Kitts -hotelli, joka sijaitsee suoraan Karibian rannalla henkeäsalpaavan kauniin Frigate Bayn läheisyydessä. Hotellin tilavat huoneet on sisustettu värikkäästi. Huoneissa on ilmainen Wi-Fi, premium-kanavakaapeli-tv sekä ilmastointi.
Antigua ja Barbuda
Pinta-ala
440 km²
Asukasluku
98 179 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Saint John's
Kieli
Englanti (virallinen kieli)
Päätuotteet
Matkailu
Hallitusmuoto
Parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Antigua ja Barbuda on saarivaltio Karibialla. Se kostuu kolmesta eri saaresta; Antigua, Barbuda ja Redonda. Noin 97 % valtion asukkaista asuu Antiguan saarella. Redondan saarella ei ole lainkaan asutusta kallioisen maaperän vuoksi.
Antigualla ja Barbudalla on hurrikaanikausi kesäkuusta marraskuuhun. Viimeisin suurta tuhoa aiheuttanut hurrikaani vieraili Barbudan saarella 2017. Saarivaltion pääelinkeino on turismi, joka selätti aiemmin pääelinkeinona olleen sokerin viljelyn.
St. John's
St. John's on Antigua ja Barbudan pääkaupunki. Kaupungissa on noin 30 000 asukasta. Kaupungin suosituin nähtävyys on valkotorninen St. Johnin katedraali.
Kaupungissa on hyvät mahdollisuudet ostosten tekemiseen. Kannattaa vierailla perjantai ja lauantai aamuisin järjestettävillä lähiruokatoreilla, josta voi ostaa mm. käsitöitä ja trooppisia hedelmiä.
Sint Marteen (Alankomaat)/Saint-Martin (Ranska)
Pinta-ala
34 km² / 53.2 km2
Asukasluku
43 847 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Philipsburg / Marigot
Saint-Martin on trooppinen saari Karibian koillisosassa, noin 240 kilometriä Puerto Ricosta itään. Saaren pinta-ala on 93 km² ja se on jaettu maailman pienin kahden valtion jakama saari. Saaren pohjois-osa St. Martin kuuluu Ranskalle ja etelän St. Maarten on Alankomaiden.
Philipsburg
Barbados
Pinta-ala
430 km²
Asukasluku
294 560 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Bridgetown
Kieli
Englanti (virallinen kieli)
Päätuotteet
Merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy, kala ja maakaasut. Merkittävimmät vientituotteet ovat sokeri, melassi ja rommi.
Hallitusmuoto
Perustuslaillinen monarkia
Uskonto
Uskonnollisesti valtaenemmistö (63 %) on protestantteja, joista suurin ryhmä ovat anglikaanit (28 % väestöstä). Noin 4 prosenttia asukkaista on katolisia. Muita kristittyjä on 7 prosenttia, muiden uskontojen harjoittajia noin 5 prosenttia ja uskontokuntiin kuulumattomia 21 prosenttia.
Ihastuttava lomakohde Barbados on Karibian saarten itäisin saari. Saarella vallitsee trooppinen ilmasto ja lämpötilat ovat 30 asteen paikkeilla ympäri vuoden. Kauniit vitivalkoiset hiekkarannat, kirjavat kukat, värikkäät talot ja lukuisat sokeriruokoviljelmät täplittävät huikaisevia maisemia. Sokerituotanto onkin turismin ohella yksi suurimpia tulonlähteitä tällä pienellä (leveys 23 km, pituus 34km) Karibian saarella. Barbados on suhteellisen tasainen saari, korkein kohta nousee vain noin 300 metriä merenpinnan yläpuolelle. Vaikka Barbados ei ole koolla pilattu, löytyy saarelta paljon tarjottavaa matkailijoilleen. Länsirannikolla on upeita rantoja ja golfklubeja, itärannikolla rannat ovat hiukan karumpia mutta surffaukseen hyvin soveltuvia.
Bridgetown
Bridgetown on Barbadoksen pääkaupunki jossa asukkaita on noin 94 000. Brittiläiset perustivat kaupungin 1628 ja se oli merkittävä kauppasatama. Nykyään Bridgetown on suosittu matkailukohde jossa on hyvin nykyaikainen infrastruktuuri.
St. James
HOTELLIT
Discovery Bay (3)
Grenada
Pinta-ala
340 km²
Asukasluku
114 299 (arvio 2023)
Pääkaupunki
Saint George´s
Kieli
Englanti (virallinen kieli)
Uskonto
Suurin osa katollisia tai kristittyjä
Päätuotteet
Mausteet ja turismi
Hallitusmuoto
Parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Grenadan saarivaltioon kuuluu kolme saarta: pääsaari Grenada ja kaksi pienempää saarta; Carriacou ja Petite Martinique. Ennen itsenäistymistään vuonna 1974 saari ehti olla Iso-Britannian, Espanjan ja Ranskan siirtomaana.
Grenadan maa on vulkaanista alkuperää ja pinnanmuodot ovat hyvin vaihtelevat. Korkein kohta on 840 metrin korkuinen Mount Saint Catherine. Paikallisten tärkein tulonlähde on matkailu ja mausteiden viljely. Maa on maailman toiseksi suurin muskottipähkinän tuottaja.
Grand Anse Beach, St. George
Kolmen kilometrin pituinen Ansen hiekkaranta sijaitsee muutaman kilometrin päässä maan värikkäästä pääkaupungista St. Georgesta. Grand Anse Beachillä on kaunis valkoinen hiekkaranta ja turkoosi meri, jotka houkuttelevat harrastamaan uimista ja sukellusta.
Ranskalaiset perustivat St. Georgen kaupungin vuonna 1650, ranskalaisten peruja kaupungissa on paljon punakattoisia taloja. Elokuun toisella viikolla kaupungissa järjestetään karnivaalit, joissa juhlitaan orjien vapautumista.
HOTELLIT
Flamboyant Hotel (3)
Flamboyant on viihtyisä hotelli Grand Ansen rannalla. Hotellissa on hyvät palvelut mukaan lukien kuntosali, spa-palvelut, ja sukelluskeskus.
Dominica
Pinta-ala
750 km²
Asukasluku
74 656 (arvio 2023)
Pääkaupunki
Roseau
Kieli
Englanti (virallinen kieli)
Päätuotteet
Mango, papaija ja guava, kahvi, patsuli, leikkokukat, lääkealoe
Hallitusmuoto
Tasavalta
Dominican liittovaltio on pieni saarivaltio Karibianmerellä, joka itsenäistyi vasta vuonna 1978 oltuaan pitkään brittien hallinnoima alue. Ranskalaiset hallinnoivat maata 1630-luvulta lähtien ennen kuin se luovutettiin takaisin Britannialle solmittaessa Pariisin rauha 1783. Dominicalla puhutaankin virallisen kielen englannin lisäksi sekä ranskan- että englanninkreolia.
Dominican saari kohoaa merestä n. 1 500 metriin ja sen maaperä on vulkaanista. Rehevä sademetsä peittää suurimman osan saarta ja saaren itärinteet kuuluvatkin maailman sateisimpiin alueisiin, jonka ansiosta siellä viljellään paljon hedelmiä, vihanneksia ja juureksia. Unescon maailmanperintökohteessa, Morne Trois Pitonsin kansallispuistossa on paljon kuumia lähteitä, jokia, vesiputouksia ja järviä, sekä yksi "kiehuva järvi". Saarella elää useita eri lintulajeja, joista kotoperäiset keisariamatsoni ja dominicanamatsoni ovat harvinaisia. Dominica on onnistunut ainoana itäisen Karibian saarena säilyttämään osan alkuperäisväestöstään - kalinagoista.
Dominicalla on aina keskitytty luonnonläheisyyteen, sillä se on iso osa paikallisten elämää ja myös turismi pohjautuu sen monimuotoisuuteen. Saarella kiellettiin kertakäyttöiset muovituotteet tammikuussa 2019. Tämän lisäksi saarelle tuotavien biohajoavien tuotteiden verotusprosentti laskettiin nollaan.
Jungle Bay
Jungle Bay on yksi parhaista ekoturismiresorteista maailmassa, se on muun muassa voittanut useita eri palkintoja "vihreydestään". Pääpaino on erilaisissa luontoaktiviteeteissa sekä hyvinvointipalveluissa. Tavoitteena on suojella luontoa sekä kohentaa paikallisten elinkeinoa vastuullisen kehityksen puitteissa.
HOTELLIT
Jungle Bay Resort & Spa (3)
Jungle Bayn kauniiden puumökkien sisustuksessakin on käytetty runsaasti puuta, tuoden lodgeihin uniikin ja maanläheisen tunnelman viidakon sydämessä. Hotellilla on pieni lounge alue, jossa voi rentoutua dvd-elokuvien, internetin, biljardin, pöytätenniksen tai kirjojen parissa. Muita hotellilta löytyviä aktiviteetteja on joogasali, uima-allas, ravintola sekä allasbaari. Huoneissa kahvin ja teen valmistusmahdollisuus, jääkaappi, puhelin, tilavat terassit, kattotuuletin sekä safety box.
St. Vincent ja Grenadiinit
Pinta-ala
389 km²
Asukasluku
101 390 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Kingstown
Kieli
Englanti (virallinen kieli)
Uskonto
Protestantteja (suurin osa väestöstä) sekä katolisia ja kristittyjä
Päätuotteet
Banaani ja arrowjuuri
Hallitusmuoto
Parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Saint Vincent ja Grenadiinit muodostuu yli 30 saaresta ja on osa Pienten Antillien saariryhmää. Yli 90 % asukkaista asuu pääsaarella nimeltä St. Vincent. St. Vincentin saarella sijaitsee yhä aktiivinen tulivuori nimeltä Mount Soufriere, joka on viimeksi purkautunut vuonna 1979.
Kingstown
Kingstown on maan pääkaupunki ja siellä on n. 30 000 asukasta. Kingstownissa sijaitsee St. Vincentin saaren tärkein satama, josta vientituotteet lähtevät ja jonne turistit saapuvat. Vientituotteita ovat mm. baananit, pähkinät ja arrowjuuret.
HOTELLIT
Grenadine House (3+)
Grenadine House sijaitsee Kingstown Park alueella ja sisältää 18 eleganttia huonetta. Historiallinen hotellirakennus on Englannin hallintoajalta ja sittemmin uudistettu majoituskäyttöön. Hotellihuoneissa on ilmastointi, WiFi, TV. Hotellialueella on ravintola, baari, uima-allas, kuntosali ja wellness spa.
St. Lucia
Pinta-ala
616 km²
Asukasluku
166 487 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Castries
Kieli
Englanti (virallinen kieli)
Päätuotteet
Banaani, kookos, kaakao ja sitrushedelmät
Hallitusmuoto
Parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Saint Lucia on pieni Karibiameren saarivaltio, jossa asuu hieman alle 170 000 asukasta. Saari on yleisesti vuoristoisempi kuin muut Karibian saarivaltiot. Saarella oleva tulivuori on viimeksi purkautunut 1700-luvulla.
Asukkaista suurin osa on afrikkalaisperäisiä ja isoin uskontoryhmä on katolilaiset.
Saaren suosituimmat aktiviteetit ovat mm. rannalla loikoileminen, patikointi ja purjehtiminen.
Marigot Bay
HOTELLIT
Marigot Beach Club & Dive Reasort (4)
Huomioitavaa
Kuuba - huomioitavaa
Viisumit
Kuubaan vaaditaan turistikortti, jonka saa Aventuran kautta hintaan 55 €/hlö. Turistikortin tarkistusosa tulee säilyttää huolellisesti lentolippujen ja passin kanssa kokomatkan ajan. HUOM! Passin tulee olla voimassa vähintään 3 kk matkan jälkeen.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset ja terveys
Tarkistathan kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvien rokotteiden voimassaolon. Lisäksi harkinnanvaraisesti suositellaan hepatiitti A- ja B -rokotteita sekä kolera- ja lavantautirokotteita. Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Hyttyskarkotetta kannattaa varata mukaan matkaan.
Valuutta
Kuubassa on käytössä 1.1.2021 lähtien ainoastaan yksi rahayksikkö, CUP. Virallinen valuuttakurssi 4.1.2022 on 28 CUP = 1 Eur. Kuuban valuuttaa ei voi vaihtaa Kuuban ulkopuolella. Käytännöllisintä on varata mukaan käteiseuroja, joita voi vaihtaa pesoiksi rahanvaihtopisteissä (casas de cambio), pankeissa ja hotelleissa. Rahanvaihtopisteitä löytyy suurimmista kaupungeista, kylissä ja pienissä kaupungeissa rahan vaihtaminen onnistuu parhaiten pankeissa ja hotelleissa. Myös Havannan lentokentällä on rahanvaihtopiste. Käteinen on Kuubassa toimivin maksutapa, sillä esimerkiksi suurimmassa osassa ravintoloita ja pieniä kauppoja ei luottokortilla maksaminen ole mahdollista.
Havannan lentokentällä maasta poistuttaessa mahdollinen jäljelle jäänyt isompi määrä käteisvaluuttaa on hyvä vaihtaa pois ennen passintarkastukseen siirtymistä, passintarkastuksen jälkeen ei enää ole rahanvaihtopistettä. Kannattaa myös huomioida, että lentokentän rahanvaihtopisteessä ei aina ole saatavana kaikkia valuuttoja, joskus esim. eurot saattavat olla lopussa ja tässä tapauksessa pesot voi harkintansa mukaan vaihtaa muuhun valuuttaan. Turvatarkastuksen jälkeen kansainvälisellä puolella myös peso käy maksuvälineenä kahvilassa ja pesoilla voi tehdä pieniä tuliaisostoksia, mutta Tax free -myymälässä pesot eivät käy maksuvälineenä. Tax free -myymälässä voi maksaa esimerkiksi euroilla.
Havannassa ja isoimmissa kaupungeissa sekä turistikohteissa on pankkeja ja pankkiautomaatteja, jotka hyväksyvät eurooppalaiset Visa ja Visa Debit-Credit -kortit. MasterCard -kortti ei aina toimi automaateissa, mutta pankeista (Banco Metropolitano) rahaa saa yleensä nostettua myös MasterCardilla. Pankkiautomaateista voi nostaa paikallista -valuuttaa. Nostokomissio on suurempi kuin normaalisti ulkomailla. Myös luottokorteilla maksettaessa peritään usein ylimääräinen komissio. Matkashekkejä emme suosittele, sillä niiden vaihtokurssin arvo on hyvin alhainen ja pankeissa saattaa joutua jonottamaan kauankin.
HUOM! Amerikkalaiset tai Yhdysvalloissa myönnetyt luottokortit ja matkashekit eivät kelpaa Kuubassa.
Tipit
Pienikin tippi on aina tervetullut pienen palkkatason Kuubassa. Tippiä voi jättää hyvästä palvelusta esimerkiksi tarjoilijoille ja hotellien henkilökunnalle. Paikallisoppaalle suosittelemme jättämään tippiä paikallisvaluutassa tai euroissa 2–3 eur/päivä ja kuljettajalle 2–3 eur/päivä.
Aikaero
Kuuban aikaero Suomeen on –7 tuntia.
Sähkövirta
Kuubassa sähkö on yleisesti 110 V ja lisäksi tarvitset amerikkalaismallisen adapterin. Joissakin hotelleissa on tarjolla 220 V-jännite. Sähkökatkot Kuubassa ovat tavallisia, joten taskulamppu kannattaa varata mukaan matkaan.
Matkapuhelimet
Kuuban suuntanumero on +53.
Tarkista liittymäsi toimivuus matkapuhelinoperaattoriltasi.
Ilmasto
Kuuban talvi ja samalla kuivin kausi on marraskuusta huhtikuuhun. Tällöin päivälämpötila on keskimäärin 25 astetta. Kosteampi ja lämpimämpi kausi sijoittuu toukokuusta lokakuuhun, jolloin päivälämpötilat ovat hieman korkeammat. Eniten sataa syys-lokakuussa, usein sadekuurot ovat vain lyhytaikaisia. Vuoden muinakin aikoina nämä ns. trooppiset sadekuurot ovat mahdollisia. Meriveden lämpötila on ympäri vuoden 24–28 astetta.
Matkustussesongit
Korkeasesonki Kuubassa ajoittuu lokakuusta huhtikuulle, huippusesongin sijoittuessa joulun ja vuodenvaihteen ajalle. Kevätkausi touko-kesäkuussa on säiden puolesta oikein hyvää matkustusaikaa, ja monet majoitukset tarjoavat kyseisellä ajankohdalla edullisemman sesongin
hintoja. Hurrikaanikausi ulottuu virallisesti loppukesästä alkusyksyyn, suunnilleen heinäkuusta lokakuuhun. Myrskyjen todennäköisyys on suurin elo-lokakuussa. Elokuu on Keski- ja Etelä-Euroopan lomakauden vuoksi kuitenkin monin paikoin hinnoiltaan korkeampaa sesonkia.
Uskonto
Kuuban virallinen pääuskonto on katolilaisuus. Afrokuubalainen santeria-uskonto on kuitenkin jollakin muotoa osa jokaisen kuubalaisen perheen arkea.
Maastapoistumismaksu
Ei ole. Kuuban maastapoistumismaksu poistui käytöstä keväällä 2015.
Internetyhteys
Useimmissa hotelleissa, casa particulareissa, ravintoloissa ja kahviloissa löytyy wifi-yhteys.
Jotta wifiin pääsee kirjautumaan tulee sitä varten ostaa internetkortti. Kortti maksaa 1 CUC / tunti ja näitä myydään hotelleissa sekä kioskeissa laajalti. Kortista raaputetaan osio, jonka alta tulee näkyviin tunnus, joka tulee syöttää wifi-verkkoon kirjauduttaessa.
Huom! Jos ostat kortin hotellilta tarkistathan, että tämä toimii myös muissakin kuin hotellin wifissä.
Turvallisuus
Kuuba on yksi latinalaisen Amerikan turvallisimmista maista ja Havanna on yksi maailman turvallisimmista yli kahden miljoonan asukkaan kaupungeista. Yleistä varovaisuutta kannattaa kuitenkin noudattaa koko
matkan ajan. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Ruoka ja juoma
Karibianmeren saarivaltioissa ruokavalio perustuu pitkälti merenantimiin.
Eri kulttuurit antavat ruokakulttuurille myös omat piirteensä. Karibialaisen keittiön perinneherkkuja rikastuttavat maut
maailmalta: Afrikasta, Kiinasta, Intiasta sekä Euroopasta. Perinteinen karibialainen
perinneruoka on runsasta kotiruokaa, joka ei ole niin vahvasti maustettua.
Kaikilla Karibian saarilla on omat erikoisuutensa, jotka pohjautuvat
alkuperäisväestön, valloittajien sekä myöhemmin turistien mukanaan tuomiin
ruokiin. Trooppisia hedelmiä on tarjolla ja niitä yhdistetään karibialaiseen
ruokaan tai tarjotaan sellaisenaan mm. jälkiruokina. Monissa Karibian maissa syödään paljon riisiä, papuja sekä ruokabanaania. Karibialaiset, eritoten kuubalaiset, ovat tunnettuja rommin valmistajina. Saarilla on hyvä huomioida,
että ruoanvalmistuksessa ja tarjoilussa raaka- aineet ovat tuoreita eikä
kylmäketju ole katkennut. Vesijohtoveden juominen ei ole suositeltavaa. Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Jääpalojenkin käyttämistä juomissa on hyvä varoa. Suurissa hotelleissa ja paremmissa ravintoloissa jääpalat tehdään kuitenkin puhdistetusta vedestä. Uudelleen lämmitettyjä ruokia kannattaa välttää.On kuitenkin mahdollista, että erilainen bakteerikanta saattaa aiheuttaa vatsavaivoja, joten omaa harkintaa tulee käyttää.
Valokuvaus
Valokuvaaminen on sallittua ja toivottuakin. Joskus kadunkulmassa poseeraavat henkilöt kuitenkin odottavat kuvaamisesta tippiä. Huomioithan että droneilla kuvaus ei ole Kuubassa sallittua ja drone takavarikoidaan matkasi ajaksi jos yrität viedä senmaahan.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.
Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.
Lämmin vesi ja vedenpaine hotelleissa
Vedenpaine hotelleissa vaihtelee, samoin lämpimän veden saanti. Ongelmaa on yleensä etenkin pienemmissä hotelleissa.
Casa Particular -majoitukset
Yksi mainioimmista tavoista tutustua aitoon kuubalaiseen elämään on Casa Particular -majoitus. Se tarkoittaa majoittumista oikeaan kuubalaiseen asuntoon, joka toimii samalla majatalona. Henkilökunta koostuu isäntäperheestä, joka tavallisimmin asuu toisessa osassa taloa. Vierashuoneita on yleensä muutamia ja toisinaan vierastalo on kokonaan erillinen perheen omasta asunnosta. Vierashuoneet ovat monesti keskenään erilaisia, ja huoneiden koko saattaa vaihdella.
Aventuran tarjoamissa Casa Particular -majoituksissa kaikille vieraille on mm. oma wc ja kylpyhuone. Majoitustilat ovat siistit ja vierailla on oma yksityisyys. Casa Particularien perheet kertovat elämästään mielellään – tai antavat halutessasi rauhan. Kuubalaisperheille Casa Particular -yrittäjyys antaa elannon tai lisätuloja muun työn ohessa. Casa Particularissa on mahdollisuus myös ruokailla, eli tarjolla on aamiaista (tavallisesti leipää päällisineen, kananmunaa ja hedelmiä sekä kahvia), lounasta ja illallista. Sympaattinen Casa Particular -majoitus on hyvä vaihtoehto hotellille.
Vinkkejä pakkaamiseen ja matkaan valmistautumiseen
- Kuubaan lennettäessä koneessa jaetaan tullikaavake, jonka jokainen matkustaja täyttää henkilökohtaisesti. Täytetty lomake luovutetaan kentällä tulliviranomaiselle saapumisalueelta poistuttaessa.
- Kuubaan saavuttaessa saatetaan todistusta voimassaolevasta matkavakuutustodistuksesta kysyä. Pyydettäessä tämä tulee voida esittää. Vakuutustodistuksessa on hyvä näkyä vakuutetun nimi sekä vakuutuksen voimassaoloaika.
- Havannaan saavuttaessa kentällä on hyvä varautua ruuhkaan maahantulotarkastuksessa sekä matkatavaroita noudettaessa. On myös hyvä huomioida, että Havannan lentokentän henkilökunta monesti nostaa lennolta saapuneita matkatavaroita pois hihnalta. Hihnan ympäristö kannattaa siis silmäillä läpi matkatavaroita lennon jälkeen noudettaessa.
- Päivittäistavaroiden saanti Kuubassa on edelleen melko rajoitettua. On siis hyvä varautua siihen, ettei esimerkiksi henkilökohtaisia hygieniatarvikkeita tai lääkkeitä välttämättä saa tarvittaessa hankittua paikan päältä.
- Matkatavaroiden viivästyminen lentomatkalla on verrattain harvinaista, muttei tavatonta. Välttämättömimmät varusteet sekä esimerkiksi yksi ylimääräinen vaatekerta kannattaa pakata käsimatkatavaroihin. Kannattaa myös varmistaa, että tärkeät matkustusasiakirjat sekä matkavakuutuksen tiedot ovat pakattuina käsimatkatavaroissa.
- Pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet suojaavat tehokkaasti auringolta sekä hyttysiltä. Aurinkovoide sekä hyttyskarkote on hyvä muistaa.
- Reseptilääkkeistä on hyvä olla resepti mukana matkassa. Lääkkeet kannattaa aina pakata käsimatkatavaroihin.
- Osa kotimajoituksista (Casa particular) sijaitsee rakennuksissa, joissa ei ole hissejä. Ilmoitathan mahdollisista liikuntarajoitteista Aventuralle, jotta voimme suositella kotimajoitusta, jonne pääsy on mahdollisimman esteetön. Vanhoissa rakennuksissa portaikot ovat hyvin vaihtelevia, ja ne voivat olla ahtaita. Ahtaat portaikot on hyvä huomioida matkalle pakatessa. Suosittelemme välttämään suurikokoisia, kovia matkalaukkuja ja pakkaamaan tavarat helposti kannettavaan joustavaan laukkuun.
- Internet-yhteydet ovat Kuubassa parantuneet, mutta yhteydet ovat edelleen pääosin hitaita ja katkoksia saattaa esiintyä. Esimerkiksi tärkeitä työtehtäviä tai muita välttämättömiä internetin kautta matkan aikana hoidettavia asioita ei kannata jättää kohteessa tehtäviksi.
- Sähkökatkot Kuubassa ovat tavallisia, joten taskulamppu on hyvä varata matkalle mukaan.
- Vedenpaine ja lämpimän veden saanti Kuubassa vaihtelee, eivätkä hyvä paine ja lämmin vesi ole taattuja. Esimerkiksi hiustenhoitoaineena kannattaa suosia suihketta, jota ei tarvitse huuhtoa pois.
- Kuubassa majoitusten ilmastointilaitteiden toiminta ei läheskään aina ole ongelmatonta, vaan häiriöitä saattaa esiintyä ja huoneilma voi olla liian lämmin tai liian viileä. Laitteiden toimintahäiriöistä tai mahdollisista muista vioista kannattaa aina ilmoittaa majoituspaikan henkilökunnalle, matkanjohtajalle tai yhteistyökumppanillemme, jotta asiaan voidaan paikan päällä puuttua.
- Kuuba on edelleen kehitysmaa, ja paikallinen mentaliteetti sekä hotellien valtio-omisteisuus vaikuttaa myös matkailupalveluihin. Viime hetken muutokset sekä palvelutason epätasaisuus ei ole tavatonta. Mikäli epäkohtia ilmenee, on niistä hyvä olla yhteydessä paikalliseen yhteistyökumppaniimme / paikallisoppaaseen / Aventuran toimistolle. Näin asioihin pystytään vaikuttamaan ja mahdolliset ongelmat korjaamaan jo matkan aikana.
- Kasvaneet asiakasmäärät vaikuttavat paitsi yleiseen Kuuban ilmapiiriin myös matkailijoille tarkoitettuihin palveluihin, ja kohteessa saattaa esiintyä kärsivällisyyttä vaativia tilanteita. Mukaan matkaan kannattaa siis varata avoin mieli sekä iloinen asenne.
Bahama - huomioitavaa
Viisumit
Suomen kansalaisilta ei vaadita viisumia. Passin on oltava voimassa vähintään puoli vuotta matka-ajankohdan jälkeen. Ilman viisumia maassa voi olla enintään 3 kuukautta. Passin kadotessa on tehtävä välittömästi ilmoitus poliisille. Passia ei voi hakea Bahamalta, sillä Suomella ei ole suurlähetystöä Bahamalla. Koska millään muullakaan EU-maalla ei ole Bahamalla suurlähetystöä, väliaikaisen matkustusasiakirjan saamiseksi tulee olla yhteydessä Suomen Ottawan suurlähetystöön.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset
Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Valuutta
Bahaman dollari (BSD). Käytössä myös Yhdysvaltain dollari. Valuuttaa saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.
Tipit
Ravintoloissa on tapana antaa noin 15 % tippi, ellei palvelumaksu kuulu jo laskun hintaan. Takseissa on tapana tipata 15 % ja laukunkantajille on hyvä antaa noin kaksi Bahaman dollaria.
Ruoka ja juoma
Karibianmeren saarivaltioissa ruokavalio
perustuu pitkälti merenantimiin. Eri kulttuurit antavat ruokakulttuurille myös
omat piirteensä. Karibialaisen keittiön perinneherkkuja rikastuttavat maut
maailmalta: Afrikasta, Kiinasta, Intiasta sekä Euroopasta. Perinteinen
karibialainen perinneruoka on runsasta kotiruokaa, joka ei ole niin vahvasti
maustettua. Kaikilla Karibian saarilla on omat erikoisuutensa, jotka
pohjautuvat alkuperäisväestön, valloittajien sekä myöhemmin turistien mukanaan
tuomiin ruokiin. Trooppisia hedelmiä on tarjolla ja niitä yhdistetään
karibialaiseen ruokaan tai tarjotaan sellaisenaan mm.
jälkiruokina. Monissa Karibian maissa syödään paljon riisiä, papuja sekä
ruokabanaania. Karibialaiset, eritoten kuubalaiset,
ovat tunnettuja rommin valmistajina. Saarilla on hyvä huomioida,
että ruoanvalmistuksessa ja tarjoilussa raaka- aineet ovat tuoreita eikä
kylmäketju ole katkennut. Vesijohtoveden juominen ei ole suositeltavaa.
Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Jääpalojenkin
käyttämistä juomissa on hyvä varoa. Suurissa hotelleissa ja paremmissa ravintoloissa
jääpalat tehdään kuitenkin puhdistetusta vedestä. Uudelleen lämmitettyjä
ruokia kannattaa välttää. On kuitenkin mahdollista, että erilainen
bakteerikanta saattaa aiheuttaa vatsavaivoja, joten omaa harkintaa tulee
käyttää.
Aikaero
Aikaero Suomeen on talvella -5 tuntia ja kesällä -4 tuntia.
Sähkövirta
120 V, 60 Hz. Suomalaisiin laitteisiin tarvitset adapterin.
Matkapuhelimet
Tarkistathan liittymäsi kuuluvuuden operaattoriltasi. Bahaman suuntanumero on +1 242.
Ilmasto
Bahaman saaret kuuluvat subtrooppiseen ilmastovyöhykkeeseen. Hurrikaaneihin ja trooppisiin myrskyihin on syytä varautua sadekaudella (touko-lokakuu) ja hurrikaanikaudella (kesä-marraskuu). Varmista ennen matkalle lähtöäsi, että matkavakuutuksesi sallii matkan keskeytymisen tai peruuntumisen hurrikaanin sattuessa. Seuraa matkasi aikana paikallisia uutislähetyksiä ja säätiedotuksia. Myös Bahaman virallisen sääpalvelun, Yhdysvaltojen National Hurricane Centerin ja Kanadan Hurricane Centren sivustoja kannattaa seurata jo ennen matkalle lähtöä. Hurrikaanin uhatessa on noudatettava paikallisten viranomaisten ohjeita.
Turvallisuus
Yksin liikkumista pimeällä hotellialueiden ulkopuolella tulee välttää, sillä turisteihin kohdistuvat rikokset ovat mahdollisia etenkin paikallisväestön asuttamilla alueilla sekä syrjäisillä ranta-alueilla. Matkan ajan voimassaolevat yhteystiedot on suositeltavaa ilmoittaa läheisille. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta
ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat
ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.
Yhdysvallat - huomioitavaa
Viisumi
Passin tulee olla voimassa matkan ajan. Matkailija ei tarvitse viisumia alle 3kk vierailuun. Suomen kansalaisella tulee kuitenkin olla voimassa oleva sähköinen matkustuslupa ESTA. Hakemus täytetään Yhdysvaltain rajaviranomaisten www-sivulla, jolle pääset tästä. ESTA maksaa 21 USD / hlö ja on voimassa 2 vuotta kerrallaan. 21.1.2016 voimaan astuneen määräyksen mukaan matkustajat, jotka ovat vierailleet 1.3.2011 jälkeen Irakissa, Iranissa tai Sudanissa tarvitsevat viisumin matkustaessaan USA:han. Tämä koskee myös näiden maiden kaksoiskansalaisia. Kyseisille matkustajille ei riitä enää sähköinen matkustuslupa ESTA.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset
Tarkista rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai www.rokote.fi
Ilmasto
Yhdysvalloissa ilmasto vaihtelee todella paljon alueittain ja maassa esiintyy lähes kaikki ilmasatotyypit. Lauhkea ilmasto vallitsee suurimmalla osaa maata, mutta esimerkiksi Floridassa ja Havaijilla vallitsee trooppinen ilmasto ja Alaskassa arktinen ilmasto. Maassa esiintyy myös erilaisia sääilmiöitä kuten tornadoja ja hurrikaaneja. Hurrikaanikausi on Atlantin alueella kesä-syyskuun välisenä aikana. Arizona on yksi kuumimmista paikoista jossa lämpötila saattaa nousta 50 asteeseen.
Valuutta
Yhdysvaltojen dollari (USD). Tarkista kohdemaiden kurssi www.forex.fi
Tipit
Useimmiten ravintoloissa odotetaan 15-20% juomarahaa.
Ruoka ja juoma
Yhdysvaltalainen
keittiö on monimuotoinen ja saanut
vaikutteita niin intiaanien kuin eri puolilta maailmaa tulleiden
siirtolaistenkin ruokakulttuureista. Ruoanvalmistusperinteet sekoittuvat
yhdysvaltalaisessa keittiössä ja ruokalajit voivat vaihdella eri osavaltioissa.
Atlantin rannikolla syödään enemmän mereneläviä, kuten eri kalalajeja ja
äyriäisiä. Kun taas mm. Texasissa kasvatetaan karjaa, jota käytetään
ravinnoksi. Jambalaya on kotoisen New Orleansista, kun taas vaahterasiirapilla
maustetut pavut ovat tyypillistä Bostonin ruokaa. Erityisesti italialaiset ja
kiinalaiset siirtolaiset kehittivät uusia amerikkalaisia versioita kotimaidensa
ruokalajeista. Yhdysvaltalainen keittiö on tunnettu myös pikaruoastaan, kuten
hampurilaiset, barbecue- ruoka, makaroni- juustopaistos sekä jälkiruoista tunnettu omenapiirakka.
Suurimman osan yhdysvaltojen viinista tuottaa Kalifornia, tärkeimmät rypälelajikkeet
ovat merlot, zinfandel, cabernet Sauvignon sekä chardonnay. Vesijohtovesi on useissa kaupungeissa juomakelpoista.
Turvallisuus
Pysyttelemme
matkamme aikana turvallisilla alueilla, mutta yleistä varovaisuutta
kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot
matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa
matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Matkapuhelimet
Selvitä matkapuhelimesi kuuluvuus operaattoriltasi. Yhdysvaltojen suuntanumero on +1.
Sähkövirta
Yhdysvaltojen sähkövirta on 120 V. Suomalaiset laitteet tarvitsevat adapterin.
Aikaero
Yhdysvalloissa on käytössä yhdeksän aikavyöhykettä. Amerikan mantereen osavaltioiden aikaero Suomeen on -7/-10 tuntia.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.
St. Kitts ja Nevis - huomioitavaa
Viisumit
Suomen kansalaisilta ei vaadita viisumia. Passin on oltava voimassa vähintään puoli vuotta matka-ajankohdan jälkeen. Ilman viisumia maassa voi olla enintään 3 kuukautta.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset
Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Valuutta
Itä-Karibian dollari (XCD). Valuuttaa saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.
Aikaero
Saint Kitts ja Nevis saarien aikaero Suomeen on -6 tuntia talvella ja -7 tuntia kesällä.
Sähkövirta
110 V ja 230 V, 60 Hz. Suomalaisiin laitteisiin tarvitset adapterin.
Matkapuhelimet
Tarkistathan liittymäsi kuuluvuuden operaattoriltasi. Saint Kitts ja Nevis saarien suuntanumero on +1-869.
Ilmasto
Saarella vallitsee trooppinen ilmasto. Lämpötilat ovat vuoden ympäri lähes +30. Kesäkuusta lokakuuhun Karibialla vallitsee hurrikaanivaara. Sadetta saadaan ympäri vuoden, mutta aktiivisin sadekausi kestää kesäkuusta lokakuuhun.
Matkustussesongit
Suosituin
matkustusaika on joulukuusta maaliskuuhun kun on kuiva kausi.
Turvallisuus
Suhteellisen turvallinen matkakohde, mutta yleistä
varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Useimmat turisteihin kohdistuvat rikokset liittyvät taskuvarkauksiin. Lisätietoja
maassa matkustamisesta saat Englannin ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Ruoka ja juoma
Karibianmeren saarivaltioissa ruokavalio perustuu pitkälti merenantiminiin.
Eri kulttuurit antavat ruokakulttuurille myös omat piirteensä. Karibialaisen keittiön perinneherkkuja rikastuttavat maut
maailmalta: Afrikasta, Kiinasta, Intiasta sekä Euroopasta. Perinteinen karibialainen
perinneruoka on runsasta kotiruokaa, joka ei ole niin vahvasti maustettua.
Kaikilla Karibian saarilla on omat erikoisuutensa, jotka pohjautuvat
alkuperäisväestön, valloittajien sekä myöhemmin turistien mukanaan tuomiin
ruokiin. Trooppisia hedelmiä on tarjolla ja niitä yhdistetään karibialaiseen
ruokaan tai tarjotaan sellaisenaan mm. jälkiruokina. Saarilla on hyvä huomioida,
että ruoanvalmistuksessa ja tarjoilussa raaka- aineet ovat tuoreita eikä
kylmäketju ole katkennut. Vesijohtoveden juominen ei ole suositeltavaa. Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Jääpalojenkin käyttämistä juomissa on hyvä varoa. Suurissa hotelleissa ja paremmissa ravintoloissa jääpalat tehdään kuitenkin puhdistetusta vedestä. Ruoan tulee olla lämmitettyä tai keitettyä. Uudelleen lämmitettyjä ruokia ja äyriäisiä kannattaa välttää. Hedelmistä suositeltavia ovat sellaiset, jotka voi kuoria.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.
Antigua ja Barbuda - huomioitavaa
Viisumit
Suomalainen ei tarvitse viisumia alle kuuden kuukauden oleskeluun. HUOM. Passin tulee olla voimassa 6 kk maahan saapumisesta.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset
Kurkkumätä-jäykkäkouristus, MPR ja hepatiitti A ovat kaikkille suositeltavia rokotteita. Riskiarvion perusteella harkittavia rokotteita ovat hepatiitti B ja lavantauti. Keltakuumerokotustodistus tarvitaan, jos saavutaan keltakuumeen riskialueelta.
Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Valuutta
Itä-Karibian dollari (XCD). Yhdysvaltojen dollari käy myös monissa paikoissa. Valuuttaa saa Suomesta varaamalla etukäteen. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.
Tipit
Tarjoilijoille on tapan jättää 10-15 % tippi, ellei palvelumaksu kuulu laskun hintaan. Saman verran voi tipata takseissa. Laukunkantajille on tapana jättää yksi Yhdysvaltain dollari.
Aikaero
Aikaero Suomeen on talvella -6 tuntia ja kesällä -7 tuntia.
Sähkövirta
230V, 60Hz. Suomalaiset laitteet tarvitsevat adapterin.
Matkapuhelimet
Tarkistathan liittymäsi kuuluvuuden operaattoriltasi. Antiguan ja Barbudan suuntanumero on +1-268.
Ilmasto
Saarella vallitsee trooppinen ilmasto. Lämpötilat ovat vuoden ympäri lähes +30. Kesäkuusta lokakuuhun Karibialla on hurrikaanivaara. Sadetta saadaan ympäri vuoden, mutta aktiivisin sadekausi kestää kesäkuusta lokakuuhun.
Turvallisuus
Suhteellisen turvallinen matkakohde, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Taskuvarkauksia saattaa kohdistua matkailijoihin. Kysythän
ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta
oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Ruoka ja juoma
Karibianmeren saarivaltioissa ruokavalio
perustuu pitkälti merenantimiin. Eri kulttuurit antavat ruokakulttuurille myös
omat piirteensä. Karibialaisen keittiön perinneherkkuja rikastuttavat maut
maailmalta: Afrikasta, Kiinasta, Intiasta sekä Euroopasta. Perinteinen
karibialainen perinneruoka on runsasta kotiruokaa, joka ei ole niin vahvasti
maustettua. Kaikilla Karibian saarilla on omat erikoisuutensa, jotka
pohjautuvat alkuperäisväestön, valloittajien sekä myöhemmin turistien mukanaan
tuomiin ruokiin. Trooppisia hedelmiä on tarjolla ja niitä yhdistetään
karibialaiseen ruokaan tai tarjotaan sellaisenaan mm.
jälkiruokina. Monissa Karibian maissa syödään paljon riisiä, papuja sekä
ruokabanaania. Karibialaiset, eritoten kuubalaiset,
ovat tunnettuja rommin valmistajina. Saarilla on hyvä huomioida,
että ruoanvalmistuksessa ja tarjoilussa raaka- aineet ovat tuoreita eikä
kylmäketju ole katkennut. Vesijohtoveden juominen ei ole suositeltavaa.
Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Jääpalojenkin
käyttämistä juomissa on hyvä varoa. Suurissa hotelleissa ja paremmissa ravintoloissa
jääpalat tehdään kuitenkin puhdistetusta vedestä. Uudelleen lämmitettyjä
ruokia kannattaa välttää. On kuitenkin mahdollista, että erilainen
bakteerikanta saattaa aiheuttaa vatsavaivoja, joten omaa harkintaa tulee
käyttää.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme unohtumattomat elämykset myös tulevaisuudessa kohteisiin matkustaville.
Sint Marteen (Alankomaat)/Saint-Martin (Ranska) - huomioitavaa
Viisumi
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia matkustaessaan saarelle. Voimassaoleva passi tulee olla.
Rokotukset
Ei maahanpääsyyn edellyttäviä rokotusvaatimuksia. Tarkistathan, että kansallisen rokotusohjelman mukaiset perusrokotuksesi ovat voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä) sekä kaikille matkailijoille suositeltava hepatiitti.rokotteet. Tarkistathan rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta. Lisätietoja saat Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen matkailijan terveysoppaasta.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Sähkövirta
Sint Maartenilla (Alankomaat) 120V 50 Hz, amerikkalainen pistoke. St. Martinilla (Ranska) 220V 60Hz, eurooppalainen pistoke.
Valuutta
Sint Maartenille Alankomaiden Antillien guldeni / florin (ANG). Myös US dollarit käyvät maksuvälineenä yleisesti.Luottokorteilla voi maksaa hotelleissa. St. Martinilla virallinen valuutta on euro.
Aika
Sint Maartenin/St. Martenin aikaero Suomeen on talvella -6 tuntia ja kesäisin -7 tuntia.
Puhelin
Tarkista kuuluvuus puhelinoperaattoriltasi. Suuntanumero +1-721 Sint Maarten ja +590 St. Martin. Hätänumero 911.
Lämpötila pysyy vuoden ympäri noin 29 asteessa. Öisin lämpötila saattaa laskea 18 asteeseen ja päivällä kohota yli 32 asteeseen. Helmikuusta kesäkuuhun on lämpimin ja vähäsateisin kausi. Hurrikaanikausi alkaa kesäkuussa ja kestää marraskuulle, joka on myös sateisin vuodenaika. Meriveden lämpötila pysyy ympäri vuoden 26-28 asteisena.
Turvallisuus
Suhteellisen turvallinen matkakohde, mutta
muun muassa taskuvarkaudet ovat mahdollisia ja yöaikaan liikkuminen
tietyillä alueilla kaupungeissa voi olla turvatonta. Yleistä
varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat
ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Ruoka ja juoma
Kuten muissakin Karibianmeren saarivaltioissa ruokavalio perustuu pitkälti
merenantimiin. Eri kulttuurit antavat ruokakulttuurille myös omat piirteensä.
Karibialaisen keittiön perinneherkkuja rikastuttavat
maut maailmalta: Afrikasta, Kiinasta, Intiasta sekä Euroopasta. Perinteinen
karibialainen perinneruoka on runsasta kotiruokaa, joka ei ole niin vahvasti
maustettua. Kaikilla Karibian saarilla on omat erikoisuutensa, jotka
pohjautuvat alkuperäisväestön, valloittajien sekä myöhemmin turistien mukanaan
tuomiin ruokiin. Trooppisia hedelmiä on tarjolla ja niitä yhdistetään
karibialaiseen ruokaan tai tarjotaan sellaisenaan mm. jälkiruokina. Saarilla on
hyvä huomioida, että ruoanvalmistuksessa ja tarjoilussa raaka- aineet ovat
tuoreita eikä kylmäketju ole katkennut. Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Myös salaatti ja vihannekset tulee huuhdella pullotetulla vedellä. Ruoan tulee olla lämmitettyä tai keitettyä. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme unohtumattomat elämykset myös tulevaisuudessa kohteisiin matkustaville.
Barbados - huomioitavaa
Viisumit
Suomalainen ei tarvitse viisumia alle 90 päivän oleskeluun Barbadoksella. HUOM. Passin tulee olla voimassa 6 kk maahan
saapumisesta.
Maastapoistumismaksu
Barbadoksella ei ole maastapoistumismaksua. HUOM! Paikalliset viranomaiset voivat muuttaa maastapoistumismaksuja ilman erillistä ilmoitusta.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset
Tarkistathan, että kansallisen rokotusohjelman mukaiset perusrokotukset ovat voimassa. Lisäksi matkailijoille suositellaan aina hepatiitti-A rokotetta ja harkinnan mukaan hepatiitti-B rokotetta.
Maassa ei esiinny keltakuumetta, mutta todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin 1 vuotta täyttäneiltä matkailijoilta, jotka saapuvat maista, joissa keltakuumetta esiintyy, lukuunottamatta Guyanaa sekä Trinidad ja Tobagoa. Vaatimus koskee myös yli 12 tunnin välilaskua ko. maissa. Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Valuutta
Barbadoksen dollari (BBD). Valuuttaa saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.
Juomarahat
Noin 15 % laskun loppusummasta.
Aikaero
GMT -4, eli 6 tuntia suomen aikaa jäljessä.
Sähkövirta
115 V, 50Hz amerikkalainen pistoke
Matkapuhelimet
Tarkistathan liittymäsi kuuluvuuden operaattoriltasi. Suuntanumero +1-246
Ilmasto
Barbadoksella on trooppinen ilmasto. Lämpötilat ovat vuoden ympäri lähes +30. Kesäkuusta lokakuuhun Karibialla vallitsee hurrikaanivaara. Sadetta saadaan ympäri vuoden, mutta aktiivisin sadekausi kestää heinäkuulta marraskuulle.
Turvallisuus
Barbados on suhteellisen turvallinen matkakohde, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko
matkan ajan. Yleisimmät turisteihin kohdistuvat rikokset liittyvät
taskuvarkauksiin. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta
oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Ruoka ja juoma
Karibianmeren saarivaltioissa ruokavalio
perustuu pitkälti merenantimiin. Eri kulttuurit antavat ruokakulttuurille myös
omat piirteensä. Karibialaisen keittiön perinneherkkuja rikastuttavat maut
maailmalta: Afrikasta, Kiinasta, Intiasta sekä Euroopasta. Perinteinen
karibialainen perinneruoka on runsasta kotiruokaa, joka ei ole niin vahvasti
maustettua. Kaikilla Karibian saarilla on omat erikoisuutensa, jotka
pohjautuvat alkuperäisväestön, valloittajien sekä myöhemmin turistien mukanaan
tuomiin ruokiin. Trooppisia hedelmiä on tarjolla ja niitä yhdistetään
karibialaiseen ruokaan tai tarjotaan sellaisenaan mm.
jälkiruokina. Monissa Karibian maissa syödään paljon riisiä, papuja sekä
ruokabanaania. Karibialaiset, eritoten kuubalaiset,
ovat tunnettuja rommin valmistajina. Saarilla on hyvä huomioida,
että ruoanvalmistuksessa ja tarjoilussa raaka- aineet ovat tuoreita eikä
kylmäketju ole katkennut. Vesijohtoveden juominen ei ole suositeltavaa.
Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Jääpalojenkin
käyttämistä juomissa on hyvä varoa. Suurissa hotelleissa ja paremmissa ravintoloissa
jääpalat tehdään kuitenkin puhdistetusta vedestä. Uudelleen lämmitettyjä
ruokia kannattaa välttää. On kuitenkin mahdollista, että erilainen
bakteerikanta saattaa aiheuttaa vatsavaivoja, joten omaa harkintaa tulee
käyttää.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.
Grenada - huomioitavaa
Viisumit
Suomen kansalainen ei tarvitse Grenadaan viisumia. Passin tulee olla voimassa 6kk matkan jälkeen.
Maastapoistumismaksu
Grenadalla ei ole maastapoistumismaksua. HUOM! Paikalliset viranomaiset voivat muuttaa maastapoistumismaksuja ilman erillistä ilmoitusta.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset
Tarkistathan, että kansallisen rokotusohjelman mukaiset perusrokotukset ovat voimassa. Lisäksi matkailijoille suositellaan aina hepatiitti-A rokotetta ja harkinnan mukaan hepatiitti-B rokotetta. Keltakuumerokotustodistus tarvitaan, jos saavutaan keltakuumeen riskialueelta.
Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta.
Valuutta
Itä-Karibian dollari (XCD). Valuuttaa saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi. Myös Amerikan dollarit käyvät suoraan maksuun.
Aikaero
Granadan aikavyöhyke on GMT -4, aikaero Suomeen -6 tuntia talvisin ja -7 tuntia kesäisin.
Sähkövirta
230 V, 50 Hz. Suoalaisiin laitteisiin tarvitset adapterin.
Matkapuhelimet
Tarkistathan liittymäsi kuuluvuuden operaattoriltasi. Suuntanumero +1-473
Ilmasto
Grenadalla on trooppinen ilmasto. Lämpötilat ovat vuoden ympäri lähes +30. Kesäkuusta lokakuuhun Karibialla vallitsee hurrikaanivaara. Sadetta saadaan ympäri vuoden, mutta aktiivisin sadekausi kestää heinäkuulta marraskuulle.
Turvallisuus
Grenada on suhteellisen turvallinen matkakohde, jossa kannattaa kuitenkin noudattaa normaalia varovaisuutta. Yleisimmät turisteihin kohdistuvat rikokset liittyvät taskuvarkauksiin. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta
oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Ruoka ja juoma
Karibianmeren saarivaltioissa ruokavalio
perustuu pitkälti merennantimiin. Eri kulttuurit antavat ruokakulttuurille myös
omat piirteensä. Karibialaisen keittiön perinneherkkuja rikastuttavat maut
maailmalta: Afrikasta, Kiinasta, Intiasta sekä Euroopasta. Perinteinen
karibialainen perinneruoka on runsasta kotiruokaa, joka ei ole niin vahvasti
maustettua. Kaikilla Karibian saarilla on omat erikoisuutensa, jotka
pohjautuvat alkuperäisväestön, valloittajien sekä myöhemmin turistien mukanaan
tuomiin ruokiin. Trooppisia hedelmiä on tarjolla ja niitä yhdistetään
karibialaiseen ruokaan tai tarjotaan sellaisenaan mm.
jälkiruokina. Monissa Karibian maissa syödään paljon riisiä, papuja sekä
ruokabanaania. Karibialaiset, eritoten kuubalaiset,
ovat tunnettuja rommin valmistajina. Saarilla on hyvä huomioida,
että ruoanvalmistuksessa ja tarjoilussa raaka- aineet ovat tuoreita eikä
kylmäketju ole katkennut. Vesijohtoveden juominen ei ole suositeltavaa.
Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Jääpalojenkin
käyttämistä juomissa on hyvä varoa. Suurissa hotelleissa ja paremmissa ravintoloissa
jääpalat tehdään kuitenkin puhdistetusta vedestä. Uudelleen lämmitettyjä
ruokia kannattaa välttää. On kuitenkin mahdollista, että erilainen
bakteerikanta saattaa aiheuttaa vatsavaivoja, joten omaa harkintaa tulee
käyttää.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme unohtumattomat elämykset myös tulevaisuudessa kohteisiin matkustaville.
Dominica - huomioitavaa
Viisumit
Suomalainen ei tarvitse viisumia Dominicalle.
Maastapoistumismaksu
Dominicalta lähtiessä peritään 24USD (tai 59XCD) maastapoistumismaksu. HUOM! Paikalliset viranomaiset voivat muuttaa maastapoistumismaksuja ilman erillistä ilmoitusta.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset
Tarkistathan, että kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset ovat voimassa sekä kaikille matkailijoille suositeltavan hepatiitti A -rokotuksen voimassaolon. Riskiarvion perusteella harkittavia rokotteita ovat hepatiitti B ja lavantauti. Keltakuumerokotustodistus tarvitaan jos saavutaan keltakuumeriskialueilta.
Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Valuutta
Itä-Karibian dollari (XCD) käytetään myös lyhennettä EC$ - East Caribbean Dollar. Matkalle kannattaa ottaa mukaan Yhdysvaltain dollareita, jotka vaihtuvat helposti paikan päällä. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.
Tipit
Hotellien henkilökunnalle jätetään 1-2 USD suuruinen tippi palveluista. Ravintoloissa jätetään 10-15 % tippi, ellei palvelumaksu kuulu laskun hintaan. Taksissa on tapan tipata 10-15 %.
Aikaero
GMT -5, aikaero Suomeen -7 tuntia
Sähkövirta
230 V, 50 Hz. Suomalaisiin laitteisiin tarvitset adapterin.
Matkapuhelimet
Tarkistathan liittymäsi kuuluvuuden operaattoriltasi. Dominican suuntanumero on +1 767.
Ilmasto
Saarella vallitsee trooppinen ilmasto. Lämpötilat ovat vuoden ympäri lähes +30 astetta. Pasaatituulet tuovat saarelle kosteutta koko vuoden, mutta aktiivisin sadekausi kestää kesäkuusta lokakuuhun, jolloin vallitsee myös hurrikaanikausi. Tuulenpuoleisella itärannalla sataa 5 000 mm vuodessa, paikoin jopa 9 000 mm, mikä on maailman suurimpia sademääriä. Suojanpuolella sademäärät jäävät 1 800 millimetriin vuodessa. Kuivin kausi on helmikuusta toukokuuhun. Matalasesonki huhtikuun puolivälistä lokakuuhun on edullisin matkustusajankohta.
Turvallisuus
Suhteellisen turvallinen matkakohde. Yleisimmät turisteihin kohdistuvat rikokset liittyvät taskuvarkauksiin pääkaupunki Roseaussa. Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Ruoka ja juoma
Dominicalla nautitaan kreolilaisen keittiön antimista, joihin kuuluu paljon kasviksia ja juureksia, mereneläviä ja kalaa. Hanavesi on Dominicalla suurimmassa osassa kohteita juomakelpoista ja paikalliset juovat hanavettä sellaisenaan. Veden juomakelpoisuus kannattaa aina tarkistaa paikallisilta joka kohteessa erikseen. On mahdollista, että erilainen bakteerikanta saattaa kuitenkin aiheuttaa vatsavaivoja, joten omaa harkintaa tulee käyttää ja tarvittaessa nauttia teollisesti pullotettua tai puhdistettua/keitettyä vettä.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme unohtumattomat elämykset myös tulevaisuudessa kohteisiin matkustaville.
St. Vincent ja Grenadiinit - huomioitavaa
Viisumit
Suomalainen ei tarvitse viisumia. Passin tulee olla voimassa 6kk matkan jälkeen.
Maastapoistumismaksu
Maastapoistumismaksu 40XCD (tai vastaava summa USD) sisältyy LIAT-lentoyhtiön lippuhintoihin. HUOM! Paikalliset viranomaiset voivat muuttaa maastapoistumismaksuja ilman erillistä ilmoitusta.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset
Tarkistathan, että kansallisen rokotusohjelman mukaiset perusrokotukset ovat voimassa. Lisäksi matkailijoille suositellaan aina hepatiitti-A rokotetta ja harkinnan mukaan hepatiitti-B rokotetta. Keltakuumerokotustodistus tarvitaan, jos saavutaan keltakuumeen riskialueelta.
Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Valuutta
Itä-Karibian dollari (XCD). Valuuttaa saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.
Aikaero
Aikaero Suomeen on talvella -6 tuntia ja kesällä -7 tuntia.
Sähkövirta
230v, 50Hz brittiläinen / eurooppalainen pistoke
Matkapuhelimet
Tarkistathan liittymäsi kuuluvuuden operaattoriltasi. Suuntanumero +1 784
Ilmasto
Saarilla vallitsee trooppinen ilmasto. Lämpötilat ovat vuoden ympäri lähes +30 astetta. Kesäkuusta lokakuuhun Karibialla vallitsee hurrikaanivaara. Sadetta saadaan ympäri vuoden, mutta runsain sadekausi kestää heinäkuulta marraskuulle. Paras aika
matkustaa on tammikuusta toukokuuhun.
Turvallisuus
Suhteellisen turvallinen matkakohde, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Muun muassa taskuvarkaudet ovat mahdollisia ja yöaikaan liikkuminen tietyillä alueilla kaupungeissa voi olla turvatonta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat esim. Englannin ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Ruoka ja juoma
Kuten muissakin Karibianmeren saarivaltioissa saarella syödään paljon kalaa eri muodoissa. Kalan kanssa tarjotaan monesti riisiä tai kasviksia. Vesijohtoveden juominen ei ole suositeltavaa. Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Jääpalojenkin käyttämistä juomissa on hyvä varoa. Suurissa hotelleissa ja paremmissa ravintoloissa jääpalat tehdään kuitenkin puhdistetusta vedestä. Ruoan tulee olla lämmitettyä tai keitettyä. Uudelleen lämmitettyjä ruokia ja äyriäisiä kannattaa välttää. Hedelmistä suositeltavia ovat sellaiset, jotka voi kuoria.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme unohtumattomat elämykset myös tulevaisuudessa kohteisiin matkustaville.
St. Lucia - huomioitavaa
Viisumit
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia. Passin tulee olla voimassa 6kk matkan jälkeen.
Maastapoistumismaksu
Maassa ei ole maastapoistumismaksua. HUOM! Paikalliset viranomaiset voivat muuttaa maastapoistumismaksuja ilman erillistä ilmoitusta.
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset
Keltakuumerokotustodistus tarvitaan, jos saavutaan keltakuumeen riskialueelta. Tarkistathan, että kansallisen rokotusohjelman mukaiset perusrokotukset ovat voimassa. Lisäksi matkailijoille suositellaan aina hepatiitti-A rokotetta ja harkinnan mukaan hepatiitti-B rokotetta.
Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Valuutta
Itä-Karibian dollari (XCD). Valuuttaa saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.
Tipit
10% verot ja palvelumaksu lisätään useimmissa paikoissa laskuun, joten ei tarvitse tipata.
Aikaero
Sain Lucian aikaero Suomeen on talvella -6 tuntia ja kesällä -7 tuntia.
Sähkövirta
230v, 50Hz, suomalaiset tarvitsevat adapterin, jossa on brittiläinen pistoke.
Matkapuhelimet
Tarkistathan liittymäsi kuuluvuuden operaattoriltasi. Saint Lucian suuntanumero on +1-758.
Ilmasto
Saarilla vallitsee trooppinen ilmasto. Lämpötilat ovat vuoden ympäri lähes +30. Kesäkuusta lokakuuhun Karibialla vallitsee hurrikaanivaara. Sadetta saadaan ympäri vuoden, mutta aktiivisin sadekausi kestää heinäkuulta marraskuulle.
Matkustussesongit
Paras
matkustusaika saarelle on kuiva kausi, eli tammikuusta huhtikuulle. Sadekausi ja
hurrikaaniaika on heinäkuusta marraskuuhun.
Turvallisuus
Suhteellisen turvallinen matkakohde, mutta yleistä
varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Muun
muassa taskuvarkaudet ovat mahdollisia ja yöaikaan liikkuminen
tietyillä alueilla kaupungeissa voi olla turvatonta. Lisätietoja
maassa matkustamisesta saat esim. Englannin ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Ruoka ja juoma
Karibianmeren saarivaltioissa ruokavalio perustuu pitkälti merenantiminiin.
Eri kulttuurit antavat ruokakulttuurille myös omat piirteensä. Karibialaisen keittiön perinneherkkuja rikastuttavat maut
maailmalta: Afrikasta, Kiinasta, Intiasta sekä Euroopasta. Perinteinen karibialainen
perinneruoka on runsasta kotiruokaa, joka ei ole niin vahvasti maustettua.
Kaikilla Karibian saarilla on omat erikoisuutensa, jotka pohjautuvat
alkuperäisväestön, valloittajien sekä myöhemmin turistien mukanaan tuomiin
ruokiin. Trooppisia hedelmiä on tarjolla ja niitä yhdistetään karibialaiseen
ruokaan tai tarjotaan sellaisenaan mm. jälkiruokina. Saarilla on hyvä huomioida,
että ruoanvalmistuksessa ja tarjoilussa raaka- aineet ovat tuoreita eikä
kylmäketju ole katkennut. Vesijohtoveden juominen ei ole suositeltavaa. Kaiken veden ja juoman tulee olla teollisesti pullotettua. Jääpalojenkin käyttämistä juomissa on hyvä varoa. Suurissa hotelleissa ja paremmissa ravintoloissa jääpalat tehdään kuitenkin puhdistetusta vedestä. Ruoan tulee olla lämmitettyä tai keitettyä. Uudelleen lämmitettyjä ruokia ja äyriäisiä kannattaa välttää. Hedelmistä suositeltavia ovat sellaiset, jotka voi kuoria.
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän
matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman
matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista
hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka
paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida
mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa
huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia
esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Hiilijalanjäljen
kompensointi
Monilla lentoyhtiöillä on tarjolla
tapoja joilla voit kompensoida lennoistasi aiheutuvan hiilijalanjäljen. Myös
osa yhteistyökumppaneistamme tarjoaa mahdollisuutta kompensoida
hiilijalanjälkeä ja tehdä hyvää kohteessa. Lisätietoja saat toimistoltamme.
Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme unohtumattomat elämykset myös tulevaisuudessa kohteisiin matkustaville.
Muita Karibianmeren matkoja
> Eteläisen Karibian saarikierros
> Pohjoisen Karibian saarikierros
> Suriname, Guyana, Trinidad ja Tobago sekä Curaçao
> Dominikaanisen tasavallan ja Jamaikan kiertomatka
Samankaltaisia matkoja
> Maailmanympäri 1 -kiertomatka
> Suuri Guineanlahden kiertomatka
> Aventuran kaikki suomalaisen matkanjohtajan opastamat pitkät kiertomatkat
Haluatko matkaasi lisäpäiviä?
• Aruba (Alankomaat)
• Bonaire (Alankomaat)
• Dominikaaninen tasavalta
Tiedustele toimistoltamme lisäpäivien hintaa ja tarkempia tietoja.
Tämänkin matkan voimme räätälöidä sinulle tai keräämällesi ryhmälle haluamaasi ajankohtaan
Myös omalle ryhmällesi voimme järjestää oppaaksi suomalaisen kohdeasiantuntijan. Tiedustele räätälöidyistä matkavaihtoehdoista tarkemmin toimistoltamme.