Matkakohteena Malediivit

Omien toiveiden mukaisesti räätälöidyt matkat

 

Opastetut aktiivimatkat, englanninkielinen opas

 

Malediivit pähkinänkuoressa

Malediivit sijaitsevat n. 700 kilometriä lounaaseen Sri Lankasta ja koostuu 26 atollista. Alue mihin saaret ovat asettuneet on n. 98 000 neliökilometrin kokoinen, kuitenkaan maata ei ole enempää kuin 300 neliökilometriä, mikä on noin Espoon suuruinen pinta-ala. Malediiveihin kuuluu kaikkiaan 1 190 saarta ja atollia. Näistä 200 on asuttuja. Saarista 80 on hotellien käytössä. Malediivit on maailman matalin valtio. Korkein kohta on vain 2,4 metriä merenpinnan yläpuolella.

Malediivien pääkaupunki on Malé, joka sijaitsee omalla saarellaan. Lentokenttä Hulhule sijaitsee myös omalla saarellaan, muutaman minuutin venematkan päässä Malesta.

Melediivit sai itsenäisyyden vuonna 1965, johon asti se oli Ison-Britannian protektoraatti. Uskonto on hyvin tärkeässä asemassa paikallisten elämää ja islaminuskon vuoksi esimerkiksi alkoholia saa ainoastaan turistisaarilta. Muuten uskonnon vaikutukset ovat turisteille melko vähäiset. Monilla malediivien saarilla on yksi ainoa hotelli ja ne ovat eristäytyneitä toisistaan.

Rauhallisen rantaloman lisäksi voi Malediiveilla myös harrastaa erilaisia aktiviteetteja, kuten esim. sukellusta, snorklausta, kalastusta tai surffausta. Sesongit vaihtelevat hyvinkin paljon ja esimerkiksi sukelluskausi on syyskuusta maaliskuuhun, kun taas parhaimmat aallot surffaukseen ovat kesä-elokuussa trooppisten myrskyjen saapuessa.

Pinta-ala
298 km²

Asukasluku
392 960 (by 07/2016)

Pääkaupunki
Malé

Väestö
Enemmistö aasialaista alkuperää

Kieli
Divehin kieli

Uskonto
Islam on pääuskonto

Päätuotteet
Matkailu, kalastus, kookospalmun kopra, kookospähkinä, maissi, bataatti

Hallitusmuoto
Presidentillinen tasavalta


Malediivit, yleistä

Ilmasto
Malediiveilla on trooppinen ilmasto. Joulukuusta maaliskuuhun ulottuu kuiva sesonki ja sadekausi on toukokuusta marraskuuhun. Keskilämpötila pysyy noin 30 asteen tuntumissa ympäri vuoden.

Matkustussesongit
Matkustaminen Malediiveille kannattaa ajoittaa kuivalle kaudelle joulukuusta heinäkuuhun. Sadekauden aikana saattaa sataa joka päivä. Runsaimmat sateet ovat kesä-marraskuun välisellä ajalla.

Viisumi
Suomen kansalaiset saavat viisumin Malediiveille lentokentälle saavuttaessa alle kolmen kuukauden matkoille.

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot. 

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Rokotukset
Matkaa varten tulee tarkistaa, että tarvittavat rokotukset ovat voimassa. Lisätietoja rokotuksista ja muista terveydenhoitoon liittyvistä asioista löytyy esim. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta: www.thl.fi ja osoitteesta www.rokote.fi

Valuutta
Malediivien virallinen valuutta on rufiya, mutta Yhdysvaltain dollareilla tulee hyvin toimeen. Eurot sekä Ison-Britannian punnat hyväksytään myös monissa paikoissa.

Aikaero Suomeen
+ 3 h, kesäaikana + 2 h

Sähkövirta
230 V, 50 Hz

Malediiveillä on käytössä kolmepiikkinen vanhanajan brittiläinen pistoke/intialainen pistoke, joihin eurooppalaiset laitteet saattavat kuitenkin sopia ilma adapteria.

Matkapuhelimet
Selvitä matkapuhelimesi kuuluvuus operaattoriltasi. Malediivien maakoodi on +960.

Tipit
Useat majoitusliikkeet ja ravintolat lisäävät tipin loppulaskuun, joka päätyy useasti omistajan taskuun. On suositeltavaa muistaa palvelun antanutta henkilöä erikseen. Laukunkantajille voi jättää esimerkiksi 1-2USD per laukku, ravintoloissa tarjoilijoille 10% laskun loppusummasta, 5-10USD spa-hoidosta ja venekyydistä. Hotelleissa on myös tippilaatikot, joihin voi jättää 10-20USD per perilläolopäivä.

Juomavesi
Emme suosittele hanaveden juomista.

Turvallisuus
Malediivien matkailuun keskittyneet saaret ovat turvallisia. Pääkaupunkisaarella on syytä noudattaa tarkkaavaisuutta.

Kulttuurisidonnaisia normeja
Malediivit on islaminuskoinen maa, jossa noudatetaan islamilaista sharia-oikeusjärjestelmää. Paikallisia vapaapäiviä ovat perjantai ja lauantai. Malediiveille ei voi tuoda mukanaan alkoholijuomia, mutta lomakeskussaarten ravintoloilla on tavanomaiset anniskeluoikeudet.

Ympäristöystävällinen matkailu
Yritämme toimia ekologisten periaatteiden mukaan ja kunnioittaa paikallisia ihmisiä, tapoja sekä eläimistöä kaikilla matkoillamme säästääksemme nämä elämykset myös muillekin.

Aventuran vinkit kestävään ja reilumpaan matkailuun.

Lisätietoa maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteessa tästä.